Archive
Tuntuu uskomattomalta, että tämä oli kymmenes Flow-viikonloppuni! Yleensä olen mennyt kaikkina kolmena päivänä, mutta tällä kertaa päätin, että yksi festaripäivä saa riittää. Koko elokuu on sen verran aktiivinen, että maanantaina olisi muuten iskenyt ahdistus kaikista tehtävistä asioista. Nyt kun oli vain yhden päivän, ei väsymys painanut ja oli...
Lue11.08.2019
FLOW 2019 Kuvina
Se olisi sitten elokuun ensimmäinen maanantai. Vaikka elokuu onkin vielä kesäkuukausi, on tämä minulle eräänlainen arkeen paluu päivä. Olin jo viime viikolla toimistolla, enkä nyt ihan täysin lomalla ole ollutkaan… Mutta kuitenkin sen verran, että esimerkiksi blogia en ole päivittänyt ennätys pitkään aikaan. On ollut aivan ihana, rento kesä!...
Lue05.08.2019
Maanantaipalaveri – asioiden priorisointi
Hei taas! Tässähän vierähti tovi. Instagrammia olen päivittänyt aktiivisesti, joten sitä seuraavat, saivatkin jo viestini pienestä joogapäiväkirjatauosta. 😉 Se alkoi, kun saimme rakkaat ystävämme viideksi yöksi kylään. Päivät menevät niin valtavan nopeasti, että enhän minä tänne ehtinyt kuulumisia päivittämään. Muita työjuttuja sattui noille päiville myös sen verran, että joogaankin...
Lue14.07.2019
Joogapäiväkirja jatkuu + Magnesia festivaali alekoodi
5.7 Perjantaina vietin useamman tunnin joogamatolla ja fiilis tämän jälkeen oli ihan mahtava. Nautin omasta ajasta suuresti, varsinkin, kun sää ulkona oli niin hyvä. Luin jooga-aiheisia kirjoja venytellessä ja tein pari erilaista 15 minuutin workshoppia (erityisesti takareisiin kohdistuen) Yogobe-onlinejoogapalvelusta. Lisäksi tein jalkatreenin (pääosin lihasten aktivointeja) nilkkapainoilla sekä hieroin tennispalloilla...
Lue07.07.2019
Joogapäiväkirja / Online-joogaa & metsäkävely
4.7 Torstai Eilen tein puolen tunnin fyysisen joogaharjoituksen fiiliksen mukaan ulkona. Pääosin availin lantiota/lonkkia. Tiesittekö, että joogafilosofian mukaan jännitykset varastoituvat helposti juuri lantion alueelle? Jännitykset voivat olla sekä fyysisiä, henkisiä että tunnepitoisia… Tästä johtuu, ettei ole tavatonta, että tunteet nousevat pintaan, kun joogassa avataan lantiota. Itselleni tulee rento ja...
Lue06.07.2019
Joogapäiväkirja / Lantion avauksia & jooga nidra
Eilen lentomme oli 1,5h myöhässä, joten olimme vasta iltamyöhään perillä Italiassa. Suihkun jälkeen hieroin jaloille (etenkin jalkapohjiin) Vata-öljyä. Öljyn pääraaka-aine on lämmittävä seesamiöljy ja kylmistä jaloista kärsivänä rakastan tätä iltarutiinia. Samalla venyttelin vähän sängyssä – selän kiertoja, takareiden ja pakaroiden venytyksiä, sekä happy baby pose-asanaa. Näitä liikkeitä on helppo...
Lue05.07.2019
Joogapäiväkirja/ Matkustuspäivä & öljyt
Yleensä aina edeltävät päivät ennen pidempiä reissuja ovat vähän kaaottisia. En juuri koskaan ehdi joogata tai urheilla, koska jätän niin monta asiaa viime tippaan – niin eilenkin. Hyvin siis alkoi tämä joogapäiväkirjan pito, kun heti toisena päivänä jooga ei näkynyt päivässäni mitenkään. 😉 Paitsi siinä, että pohdin, otanko uutta...
Lue03.07.2019
Joogapäiväkirja / Vuosi uupumumisesta & ferritiinitasot
Tervetuloa joogapäiväkirjani pariin. Tästä se alkaa. 😉 Ajattelin, että julkaisen aina seuraavana päivänä edellisen päivän jooga-ajatukset, -kuulumiset ja harjoitukset. Monesti joogaan myös iltaisin, ja sen jälkeen en halua enää olla tietokoneella. Eilenkin kirjoitin muistivihkoon fiilikset tunnin jälkeen ja vasta tänään tänne blogin puolelle. Tänään julkaisu meni nyt myöhäksi, mutta...
Lue02.07.2019
Joogapäiväkirja / Yin:iä & akupisteitä
Kyllä kannatti mennä Laurin mukaan viikonlopuksi. Aluksi suunnittelin viettäväni Helsinki-viikonlopun, sillä olen aika vähän kotona kesällä. Mutta viikonloppu Pohjois-Karjalan lampimaisemissa Laurin perheen luona oli hyvä päätös. Ihanaa ruokaa ja hyvää seuraa, jonkun verran töitä ja paljon soutelua. 🙂 Suomikesä on kyllä kaunis. <3 Tällä hetkellä istun junassa kohti Helsinkiä....
Lue01.07.2019
Valokuvia viikonlopulta
Hyvästelimme vuosi sitten maailman parhaan lapsuuden kotikatumme, mikä oli vähän haikeaa. Leikkimökin, lentiskentällä varustetun pihan, pikkumetsän ja hiekkalaatikon, marjapuskat ja mansikkamaan – puhumattakaan itse talosta. Ymmärsin kuitenkin erittäin hyvin, että kolmelle ihmiselle iso talo ja iso piha olivat tarpeettoman isoja ja työläitä – varsinkin, kun kyseessä ovat todella paljon...
Lue28.06.2019
Omakotitalosta kerrostaloon
Ajoimme torstaina kuuden tunnin ajomatkan jälkeen punaisen puutalon pihaan. Olin täällä edellisen kerran joskus neljä vuotta sitten, mutta paikkaan liittyy paljon muistoja. Oli korkea aika palata! Talo on 30-luvulla rakennettu ja kuvastaa mielestäni täydellisesti ”punainen talo ja perunamaa” henkeä. Talo oli joskus isäni vaimon mummolla ja nyt he ovat...
Lue24.06.2019
Juhannus mummon mökissä
Istun tässä lentokoneessa, kun tätä näpyttelen. Yöllä olemme Helsingissä ja aamulla vain laukkujen purkaus ja uudelleen pakkaus, ennen kuin lähdemme ajelemaan juhannuksen viettoon. Viikko Italiassa tuntui poikkeuksellisen pitkältä. Yleensä Italiassa on tullut elettyä aika lailla arkea, jolloin päivät menevät nopeasti mm. sisällä tietokoneella istuessa tai ulkona valokuvatessa. Nyt säät...
Lue20.06.2019