Maanantaipalaveri – asioiden priorisointi

55

Thoughts

05.08.2019

Se olisi sitten elokuun ensimmäinen maanantai. Vaikka elokuu onkin vielä kesäkuukausi, on tämä minulle eräänlainen arkeen paluu päivä. Olin jo viime viikolla toimistolla, enkä nyt ihan täysin lomalla ole ollutkaan… Mutta kuitenkin sen verran, että esimerkiksi blogia en ole päivittänyt ennätys pitkään aikaan. On ollut aivan ihana, rento kesä!

Tänään loppui Rööperin aamujoogan kesäloma ja aamun astanga mysore-tunnit ovat taas naapurissa. Aloitinkin aamun tutulla sarjalla, tutussa salissa. Magnesia festivaalin jälkeen paikat olivat vähän kohmeessa, enkä tehnyt koko ensimmäistä sarjaa läpi. Päälläseisonta tuntui haastavammalta, kun aikoihin, mutta tästä se taas lähtee. Pikkuhiljaa. Onneksi menin, tuli hyvä olo.

Sen jälkeen istuimme Laurin kanssa puoleksitoista tunniksi alas. Oli fläppitaulu ja muistikirjat. Kun puolison kanssa tekee yhdessä töitä, sitä juttelee töistä vähän siellä sun täällä, mutta ylivoimaisesti järkevintä olisi istua viikoittain alas puhumaan, ideoimaan ja suunnittelemaan.

Ajattelin heinäkuun aluksi, että pitämällä joogapäiväkirjaa blogiin, se motivoisi. Ajattelin, että minun tulisi oikeasti opittua uutta ja omistettua aikaa enemmän joogalle. Se oli heinäkuun tavoitteeni. Huomasin kuitenkin, että halusin joogamatolle ja joogaopekoulutusmateriaalien pariin ilman niistä päivittämistäkin. Päivissä ei ollut nyt sen vertaa aikaa, että olisin ehtinyt jäsennellä ajatuksiani syvällisiksi teksteiksi, josta olisin varmasti voinut saada hyviä oivalluksia. Luovuin siis joogapäiväkirjan kirjoittamisesta tänne. Meillä oli heinäkuussa paljon vieraita Italiassa, joten mieluiten käytin liikenevän ajan itse tekemiseen, kuin siitä kirjoittamiseen. Priorisointi ehkä kannatti, koska sain vähän etäisyyttä blogiin. Ensimmäistä kertaa 7 vuoteen unohdin hetkittäin, että minulla on blogi ja pystyin katsoa asioita objektiivisemmin.

Asiaa ja teemoja olisi vaikka kuinka paljon, mistä haluaisin tehdä postauksen. Tällä hetkellä juuri, kun on ottanut taas enemmän aikaa lukemiseen ja asioihin tutustumiseen, olisi enemmän annettavaa. Useampana päivänä olen suunnitellut tekeväni postauksen esimerkiksi ayurveda-ajatuksistani tällä hetkellä, joogin ruokavaliosta, kiinalaisen lääketieteen elementeistä, joogaopekoulutuksesta, Veronan vierailusta jne… Mutta aina tekeminen on jäänyt alkuunsa. Aika ei riitä kaikkeen ja olen tullut siihen tulokseen, että blogi on työpaletissani se kaikista vähiten merkityksellinen itselleni nykyään. Sitä on vaikea myöntää, koska blogi oli niin monta vuotta elämäni tärkeimpiä asioita. Työ, jota rakastin enemmän kuin olisin koskaan voinut uskoa ja yhteisö, joka tuntui ystäväpiiriltä.

Me kaikki tiedämme, että mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. En voi olettaa, että pääsen elämässäni eteenpäin muissa osa-alueissa, jos en muuta toimintatapojani… Sitä, mihin aikani käytän. Ehkä meidän kaikkien pitäisi kysyä itseltämme säännöllisesti, mitkä asiat palvelevat eniten päämääriäni?

En aio lopettaa blogini pitämistä. Mutta tänään, maanantaipalaverissa, kirjasin ylös tunnit, mitä viikossa mihinkin menee. Mihin voin ja aion käyttää aikaa. Yrittäjänä kukaan ei ole katsomassa, mitä milloinkin teen ja siksi työpäiväni ovat täynnä keskeytyksiä, epäjohdonmukaisuuksia. Yritän olla parempi itseni johtaja, jotta saan kaiken tarvittavan tehtyä ja edistettyä unelmiani. Kuitenkin niin, että aikaa jää myös palautumiselle.

Elokuun viikonloput ovat jo täynnä (Flow + kaksi joogaopekoulutusviikonloppua), joten koen, että on tärkeää iltasin saada palautumisen tunne. Kokea, että päivän hommat on nyt tehty ja voin vaikka rauhassa lukea hetken kirjaa. (Yleensä lopetan töiden teon kello 9 jälkeen.) Tänään tein tarkan aikataulun arjen työpäivistä. Se näyttää karkeasti tältä:

6.15 Herätys
6.30-8.00 Astanga
9.00-12.30 Toimistolla Vilma P.-yritykseni asioita
12.30-13.30 lounas
13.00-18.00 Muut työjutut
11.00 viimeistään nukkumaan

Tähän siis pyrin. Pakko välillä toki joustaa, kun kalenterissa on sovittuja palavereita, tapahtumia tai kuvauksia… mutta muuten on ajatus siitä, miten asiat pitäisi ehtiä tekemään. Suunnitelma tuntuu hyvältä. Kävin siis tarkasti läpi, kauanko minulla menee mihinkin ja jaoin tunnit itselleni sen mukaan yksityiskohtaisemmin kuin tähän laitan.

Olemme lähdössä elokuun viimeinen päivä kahdeksi kuukaudeksi Jenkkeihin, syyskuuksi New Yorkiin ja lokakuuksi Los Angelesiin. Tämä jos joku motivoi ahkeroimaan ja pitämään päivät hyvin hallussa.

Tässä siis vähän kuulumisia ja ajatuksia juuri nyt. Mitä teille kuuluu? 🙂

ps. LUE MYÖS tämä vanha postaukseni, joka toimii hyvänä muistutuksena ainakin itselleni myös tänä päivänä. Näihin juttuihin uskon. 🙂

12 x Keskity näihin menestyäksesi