Archive
Tuntuu uskomattomalta, että tämä oli kymmenes Flow-viikonloppuni! Yleensä olen mennyt kaikkina kolmena päivänä, mutta tällä kertaa päätin, että yksi festaripäivä saa riittää. Koko elokuu on sen verran aktiivinen, että maanantaina olisi muuten iskenyt ahdistus kaikista tehtävistä asioista. Nyt kun oli vain yhden päivän, ei väsymys painanut ja oli...
Lue11.08.2019
FLOW 2019 Kuvina
Se olisi sitten elokuun ensimmäinen maanantai. Vaikka elokuu onkin vielä kesäkuukausi, on tämä minulle eräänlainen arkeen paluu päivä. Olin jo viime viikolla toimistolla, enkä nyt ihan täysin lomalla ole ollutkaan… Mutta kuitenkin sen verran, että esimerkiksi blogia en ole päivittänyt ennätys pitkään aikaan. On ollut aivan ihana, rento kesä!...
Lue05.08.2019