Hyvästelimme vuosi sitten maailman parhaan lapsuuden kotikatumme, mikä oli vähän haikeaa. Leikkimökin, lentiskentällä varustetun pihan, pikkumetsän ja hiekkalaatikon, marjapuskat ja mansikkamaan – puhumattakaan itse talosta. Ymmärsin kuitenkin erittäin hyvin, että kolmelle ihmiselle iso talo ja iso piha olivat tarpeettoman isoja ja työläitä – varsinkin, kun kyseessä ovat todella paljon reissaavat asukkaat.

Juhannuksena menimme Laurin kanssa yhdeksi yöksi Seinäjoelle ja otin vähän valokuvia asunnosta, joka on nykyään äitini, äidin miehen sekä nuorimman pikkuveljeni uusi koti. Itsestäni on aina tosi kiva katsoa ihmisten kotikuvia, joten kysyin luvan jakaa näitä tännekin. Kuvasin kuvat valokuvakirjaa varten, johon tulee muistoksi ennen ja jälkeen kuvia remontista. Asuntoa ei samaksi tunnistaisi, sellaisen muodonmuutoksen vanha asunto kävi läpi.

Sivusta seuranneena siinä oli kyllä valtava homma tyhjätä ja kierrättää huolelisesti 25 vuoden ajalta kaksikerroksinen talo autotalleineen ja remontoida samaan aikaan uusi koti. Itsekin olin kotoa pois muuttaessa jättänyt yhtä sun toista lapsuudenkotiin, mitä sitten kävin viime vuonna läpi.

Muuton jälkeen en ole muuten kertaakaan ennen tätä postausta ajatellut lapsuudenkotiani – haikeus oli siis vain hetkittäistä! Ehkä koska aina on kiva vierailla tässä keskusta-asunnossa, jossa oli heti kotoisa fiilis. Keittiö on suosikkini, siksi suurin osa kuvistakin on siitä. Iso pöytä oli muistaakseni äitin ensimmäinen must-juttu uuteen kotiin. Silloin, kun me kaikki viisi lasta puolisoineen olemme paikalla, sellaista kyllä tarvitaan. 😀