Archive
Makasin äsken toimiston takahuoneen lattialla, viltti päälläni, jalat pystyssä. Ei en meinannut pyörtyä, vaan iski vain torkkutarve. Kerran olen nukahtanut täällä ikkunan eteen sohvalle, mutta herättyäni tajusin olleeni nukkumassa kuin näyteikkunalla – ulkona oli pimeää ja sisällä valoista, joten ohikulkijoilla oli selvä näkymä. Hups. Olen ennenkin sanonut, että olen...
Lue31.01.2019
Ayurveda, Vata & nukkuminen
*Pr-matkan tarjosi Lumene Olen käynyt kerran elämässäni Kemissä ja sen lumilinnassa matkalla Ylläkselle. Tästä on melkein toistakymmentä vuotta aikaa, enkä todellakaan ollut ajattelut tämän jälkeen Kemiä erityisenä matkailukohteena – mutta kaupunki selvästi on vierailemisen arvoinen! Kuten instagrammistani pystyi huomaamaan, lähdin viime viikon lopulla Kemiin työmatkalle yhden isoimman yhteistyökumppanini, Lumenen,...
Lue30.01.2019
Arktisia seikkailuja Kemissä
Viime viikonloppuna meillä oli neljäs Heartful Yoga Teacher Training – viikonloppu Espoon Sepänkylässä. Meidän ryhmällä on myös aktiivinen facebook-ryhmä lähitapaamisten lisäksi, joten nyt porukka alkoi tuntua jo oikeasti tutulta… Oli kiva mennä paitsi koulutukseen oppimaan, mutta myös tapaamaan kaikkia! 🙂 Viikonloput ovat aika rankkoja ja intensiivisiä (olin maanantaina ihan...
Lue27.01.2019
4. Joogaopekoulutus viikonloppu
1.En ole koskaan nähnyt revontulia – tämä löytyy bucket-listaltani. 🙂 2.Olen lasketellut alle kouluiästä ja lumilautailemaan siirryin ala-asteelle mentyäni. Laskettelu on ehdottomasti lempitalviurheilulajini. Tosin nyt en ole lasketellut vuosiin… Edellisellä kerralla menin Levillä hyppyriin – kaaduin alastulossa ja satutin häntäluuni. Loppuloman hiihdin, mutta toisaalta löysin tällöin hiihtämisen ilon. 3....
Lue24.01.2019
10 lumista faktaa minusta, mitä et ehkä tiennyt
Kun olin pieni piirtelin Ahvenanmaalla vihkoon unelmieni taloa. Muistan vieläkin, miltä se näytti ulkoa. Tuo piirtely ja haaveilu tuli mieleeni, kun näin todellisen (ja tietysti vielä hienomman version) ihanan Kaisan blogista ja heidän Hirsitalo 2.0 -projektistaan. Olen käynyt jo kahteen kertaan ihailemassa samoja kuvia – muun muassa tämä kohta...
Lue23.01.2019
Unelmieni talo
Törmäsin taas tähän ihanaan alla olevaan sanontaan ja haluan muistuttaa teitäkin tästä…”Lovely thing to learn from water: Adjust yourself in every situation and in any shape. But most importantly, find your own way to flow.” Jokainen meistä on varmasti joskus verrannut itseään negatiivisesti toiseen ja huomannut, että vertailu tekee...
Lue21.01.2019
Löydä oma tapasi virrata
Haluan tämän videon myötä toivottaa teille kaikille rauhallista viikonloppua! <3 En oikeastaan varsinaisesti ajattele, että teen joogaharjoitustani silloin, kun kuvaan asanoita tai flowta… Todelliset ja syvimmät harjoitukseni jätän yleensä kuvaamatta myös ennen ja jälkeen harjoituksen. Tässä kuitenkin olen iloinen, että laitoin pokkarini kolmijalan päälle rannalle, kun liikuin hiekalla hyppien,...
Lue18.01.2019
Joogaa auringonlaskussa (video)
Olen tässä junassa matkalla takaisin Helsinkiin. Olisin kyllä voinut jäädä vielä hetkeksi Itä-Suomeen lumen keskelle, sillä viihdyin todella hyvin! Oli jopa vähän yllättävää, miten paljon tykkäsin mökkeillä talvella… Herätä aamulla totaaliseen hiljaisuuteen, kömpiä keittiöön keittämään kahvia ja juoda se ihaillen samalla jäätynyttä järvimaisemaa. Laittaa jalkaan lumikengät ja kävellä kinoksiksi...
Lue16.01.2019
Kotimaan matkailua – Koli
Kävin kuukausi sitten Seinäjoella läpi vanhoja papereitani ja vihkojani. Löysin pahvilaatikon täynnä muistikirjoja, joihin olin pitänyt ruokapäiväkirjaa. Tajusin, että olen elämässäni pitänyt useita satoja sivuja ruokapäiväkirjaa. Pisteytin myös usein päiväni sivun loppuun sen mukaan, kuinka hyvin olin suoriutunut. Arvotin itseni ja päiväni siis sen mukaan, kuinka vähäkalorisesti ja myöhemmin...
Lue12.01.2019
”En halua näyttää tältä”
1.Onko siellä muita joskus konmarittamiseen hurahtaneita? Oletteko jo huomanneet, että Netflixiin tuli tällä viikolla Tidying up with Marie Kondo sarja?! Kirjoitin reilu kolme vuotta sitten postauksen 10 syytä lukea KonMari . Minun oli pakko katsoa heti pari jaksoa tästä hänen ohjelmastaan – sekä alkaa viikata vaatteita uudestaan, karsia ja...
Lue10.01.2019
Thursday thoughts
Ajattelin jakaa osan tavoitteistani teidän kanssa. Olen tänä vuonna miettinyt ehkä ekstratarkasti, mitä haluan vuodelta… Mihin haluan pyrkiä? Yksi iso konkreettinen muutos arjessa eli toimisto, on jo selvästi edesauttanut tiettyjen asioiden toteutumista. Tänä vuonna monen näiden yksittäisen tavoitteen takana on ajatus ja halu, että olisin tänä vuonna taas energisempi...
Lue07.01.2019
Tavoitteita vuodelle
Meillä oli juuri ennen joulua vuoden 2018 viimeinen joogaopekoulutusviikonloppu. Kaisa järjesti meille ihanan lopetuksen sunnuntaina Mapping the Heartland – miniretriitin muodossa. Olen blogissa ennenkin kertonut, että teen aarrekartan/unelmataulun joka vuosi. Usein olen lähtenyt tekemään aarrekartat niin, että olen leikannut intuitiivisesti lehdestä minua puhuttelevia kuvia ja sanoja/lauseita. Kaisan ohjaamana aloitimme...
Lue06.01.2019