12 x postaus ruokavalioista & syömistottumuksista

39

Food

27.11.2017

Eläinten olot ja oikeudet ovat olleet mielessäni viime päivinä enemmän kuin koskaan. Jätin lihan/kanan pois ruokavaliostani kokonaan pari vuotta sitten, mutta syyt pohjautuivat pääosin huoleeni ilmaston lämpenemisestä ja muista ympäristöasioista. Nyt luomu kananmunien, kalan ja maitotuotteidenkin syöminen on alkanut ajatuksena ahdistaa (/ällöttää?) ja viime päivinä olenkin pysytellyt kasviperäisissä ruuissa. Ajattelin kirjoittaa lähipäivinä tästä oman postauksen ja kertoa, miksi ensimmäistä kertaa koen, että huono-omatunto on niin vahva, että olisikin helpompi ryhtyä vegaaniksi… Haluan kuitenkin pohjustaa postaustani tänään, sillä tiedän, että joukossa on myös vähemmän aikaa blogiani lukeneita ja näistä asioista kysellään usein…

Tässä postauksessa parin vuoden ajalta poimittuja postauksia ruokafilosofiastani. Kuten huomaa, 18-vuotiaaksi asti mietin vain ruuan makua/helppoutta, 26-vuotiaaksi asti pääosin ruuan terveellisyyttä ja nykyään sitten taas eettisyyttä ja ekologisuutta yhä enemmän. Joitain asioita en alla olevissa postauksissa enää siis ihan allekirjoita, mutta on niissä paljon sellaista, miten edelleen elän ja ajattelen. On kuitenkin luonnollista, että ajattelu muuttuu ja kehittyy ajan saatossa. 🙂

Pohdintaa vegaaniruokavaliosta
”Olen jo muutaman kuukauden pyöritellyt ajatuksia vegaaniruokavaliosta päivittäin. Huomaan, että olen ajautunut yhä enemmän lukemaan aiheesta ja pohtimaan kauppareissullani eläinperäisten tuotteiden ostoa. Tähän on vaikuttanut moni tekijä mm. joogainnostukseni, tammikuun vegaanihaaste ja nyt viimeisimpänä paljon puhuttu Cowspiracy dokumentti, jonka katsoin Netflixistä.”

Pohdintaa Vegaaniruokavaliosta osa 2
”Kerroin, että olin vuoden vaihteen jälkeen siirtynyt yhä kasvispohjaisempaan ruokavalioon, mutta kerroin myös, että uskon ihmisen olevan tarkoitettu sekasyöjäksi. Vaikka en näe itse vieläkään syytä luopua eläinperäisistä tuotteista 100 prosenttisesti, on tuon kirjoituksen jälkeen ruokavalioni muuttunut yhä enemmän vegaaniseksi…”

Ruokafilosofiani ydin
”Vuoden 2008 jälkeen ruokavalioni mullistui totaalisesti. Luin Aitoa Ruokaa -kirjan, jonka jälkeen olen aina tutkinut tuoteselosteita. Monen muun tapaan kirja oli minulle pieni herätys. Aloin ahmia vastaavia kirjoja ja artikkeleita. Aika nopeasti light-tuotteet, einekset ja muut teollisesti prosessoidut, lisäainepommit jäivät totaalisesti kauppaan…”

Terveellisen elämän suorittaminen & Ortoreksia
”Mutta sitten tiedän, että ruudun toisella puolella on niitä, jotka elävät jo hyvin terveellisesti. Niitä, jotka ehkä jopa suorittavat liiaksikin terveyttä, laskevat kenties kaloreita, pitävät paastopäiviä, treenaavat tiukan ohjelman mukaan. Niitä, jotka raahaavat omia eväitä lomillekin, mittaavat rasvaprosenttiaan ja vähän ahdistuvat, jos edessä on juhlia ja illallisia. Niitä joiden päiviin kuuluvat poikkeuksetta vitamiinit, superfoodit, viherpirtelöt, makro- ja mikroravinteet, aamulenkit ja tavoitteet.”

Ajatuksiani syömisestä ja nykyruokavalioista
”Monilla on puolihuomaamattaan tarve luokitella itsensä johonkin ryhmään sen mukaan, millaista ruokavaliota noudattaa. Itsekin käytän blogissa sanoja maidoton, gluteeniton, vegaani… Se helpottaa itseilmaisua varsinkin reseptien yhteydessä, mutta todellisuudessa ruokavalioni ei ole mitään, mitä voisi ilmaista jollain yhdellä sanalla.”

Loma ja Ravinto –Intuitiivinen syöminen
”Ainut ohjenuorani oli syödä vain kun on nälkä ja sen verran kun teki mieli, sellaista ruokaa, josta oikeasti nautin.”

Sokeriton syyskuu?
”Sokeri on kaikista maailman ruoka-asioista mielestäni turhin ja koukuttavin.”

Makeanhimo, sokeri & terveelliset herkut
”On tietysti sata kertaa parempi syödä kuivattuja hedelmiä, tummaa suklaata ja raakakakkua, kuin irtokarkkia. Siihen voisikin aluksi mieluummin pyrkiä, sillä lisäaineiden sijaan saisi vitamiineja ja kivennäisaineita. Mutta jokainen sokerikoukussa ollut ymmärtää, että ei ole kivaa olla riippuvainen jostain. Jos sokeria ei saa, tulee kiukku ja sitä syö vaikka mitä makeaa tyydyttääkseen himon. Sokeri saa myös verensokerin heilahtelemaan.”

Maito ja Miksi en käytä sitä
”Lähes kaikki blogini reseptit ovat maidottomia, joten nyt on aika avata syitä siihen. Minulla ei ole todettua laktoosi-intoleranssia, saati maitoallergiaa. ”

5 x My Favorite Sources of Protein (Vegetarian)
”Olen jo vuosia kiinnittänyt huomiota proteiinin saantiin, mutta kiertänyt aika kaukaa kaikki raejuusto-, rahka- ja tonnikalajutut. Aktiivisesti urheilevalle proteiinit auttavat ylläpitämään/lisäämään lihaskudosta sekä nopeuttavat palautumista. Monet miettivät, miten saada tarpeeksi laadukasta proteiinia kasvisruokavaliolla, puhumattakaan vegaanisesta ruokavaliosta.”

Tiesitkö tämän hedelmistä?
”Hedelmät on hyvä syödä tyhjään vatsaan. Ne kulkeutuvat mahalaukun läpi suolistoon nopeasti, jossa niiden sokerisisältö vapautuu. Jos hedelmät syö raskaan, hitaammin sulavan ruuan kanssa, ne eivät siirry suolistoon vaan alkaa käymisprosessi.”

20 Lempiraaka-ainettani + Päivän ruokailut niistä
”Meillä jokaisella on varmasti ne omat tietyt vakioruuat, jotka ostamme aina kaupasta. Tässä oma (tämän hetken) listani, näitä löytyy melkeinpä aina kaapista – ja jos ei löydy, käyn ostamassa. :)”