Archive
Viisi viikkoa on mennyt liiankin nopeasti! Näitä tulee ehkä vähän ikävä: Venetsian oopperan tunnelmaa, pikkukaupungin kahvilassa istuttuja työskentelyhetkiä, metsässä ja vuorenrinteillä juostuja juoksulenkkejä, leffailtoja (Suomessa minulla ei koskaan ole aikaa elokuviin), useita monen ruokalajin illallisia, ihmisiä ja näkymiä, hevosia ja kotkia, kirkkaita tähtitaivaita, läpitunkevia ukkosmyrskyjä, sumuja ja rankkasateita, auringonpaisteeseen...
Lue18.11.2014
Aika sanoa näkemiin
Kerroin eilisessä Vicenza postauksessani, kuinka rankkasateen ja kastuneiden vaatteiden seurauksena sain flunssan. Harvoin sairastan ja yksi syy on varmasti myös se, että heti pienimmästäkin ensioireesta tankkaan vitamiineja ja otan muut poppakonstit käyttöön. Käytän aina mieluiten ensisijaisesti kaikkia luontais- ja kotihoitokeinoja.. Toisaalta vilustuminen on yleensä virusperäistä, eivätkä siihen edes esimerkiksi...
Lue18.11.2014
Kotihoito flunssaa vastaan
Olin lauantaina Vicenzassa. Etukäteen mielessäni käveleskelin idyllisillä mukulakivikaduilla kaupunkia ristiin rastiin. Todellisuus oli vähän toinen. Tein kyllä edellä mainitun yrittäessämme löytää jotain ihanaa ravintolaa, koska oli viimeinen viikonloppuni Italiassa. Ainut, että koko ajan satoi ihan kaatamalla!! Sukkahousunikin kastuivat kenkien läpi ja paperikassista repesi kastumisen jälkeen pohja, niin että kaikki...
Lue17.11.2014
Vicenzassa…
Välillä sängystä on vaikea ampaista ylös pirteänä uuteen päivään. Mielestäni yksi parhaista keinoista torkuttamista vastaan, on herkullinen aamiainen. 😉 En ole niin sanottu ”aamuihminen”, vaan rakastan hitaita aamuja… kun on aikaa herätä. Tässä yksi aamiaiseni, jossa on niitä aika perusjuttujani: kahvia, hedelmiä ja kananmunia. Myös inspiraatiota gluteenittomaan aamiaiseen, koska...
Lue17.11.2014
Gluteeniton aamiainen
Haha jep, palaan vielä Egyptiin, mutta hukun kaikkiin postausideoihin ja valokuviin, niin että osa jää aina julkaisematta ajallaan. 😉 Halusin kuitenkin ehdottomasti kertoa Egyptin pressimatkan suurimmasta yllättäjästä. Viikkoon mahtui monta kaupunkia ja kohdetta, mutta El Gouna teki erityisen vaikutuksen. Erittäin hyvä kohde aktiiviselle lomailijalle tai turvallisuutta kaipaaville perheille....
Lue16.11.2014
Egyptin yllättäjä: El Gouna
Viikko sitten olimme matkaamassa syömään erääseen kesäkuulta tuttuun ihanaan ravintolaan. Paikka oli kuitenkin suljettu häiden takia ja omistaja vinkkasi meille toisesta lähistöllä olevasta paikasta. ”Neljä kilometriä”, hän kertoi Italiaksi etäisyyden. No kyllä siinä yksi, jos toinen kilometri mutkiteltiin ensin vuorta alas ja sitten toista ylös. Päädyimme perille, Ristorante La...
Lue15.11.2014
Vahingossa huippuravintolaan
Edellisestä asupostauksesta on ikuisuus, mutta täällä Italian vuorilla en ihan hirveästi ole ulkoasuun panostanut. Pikkukylässä asuminen toimii myös hyvänä shoppailulakkona, olen ostanut viiden viikon aikana vain yhdet parin euron sukkahousut ja kaulahuivin alle parilla kympillä. 😉 No kohta palaan Suomeen ja pakko todeta, että talvivaatevarastoni on karmealla kannalla. Viime...
Lue14.11.2014
Just Outfit
Huithapeli täällä hei. Ensin editoin videoin photoshopilla ja mainittakoon, että huolellisemmin kuin koskaan. Lisäsin kuvia ja tekstiä joukkoon sekä leikkasin sen tarkasti. Laitoin sen latautumaan valmiiksi tiedostoksi (siinä menee parisen tuntia). Ja kappas, kun tulen seuraavan kerran koneelleni, akku on loppu. Ja video tietysti tallentumatta. Unohdin tallentaa sen välissä...
Lue13.11.2014
Vastauksia videolla osa 2
Huomaatteko yllä olevassa kuvassa jotain outoa? Jep, sitä on manipuloitu ja käsitelty melko paljon. Huutaako se sitä samantien? Ei mielestäni, kuten eivät monet muutkaan käsitellyt kuvat –ellet ajattele asiaa. Viime aikoina on tuntunut, että erityisen paljon ollaan taas mediassa puhuttu kuvankäsittelystä, manipulaatiosta ja kauneusihanteiden epärealistisuudesta. Fitness-tytöt ovat itse ottaneet...
Lue13.11.2014
Miten kuvia manipuloidaan?
Jaoin blogini facebookissa eilen ajatuksen ”BE STRONG” , I wishpered to my wifi signal. Täällä Italiassa minulla on ollut todella haastetta hyvän nettiyhteyden kanssa ja siksi muun muassa toinen vastausvideo odottaa edelleen julkaisuaan. Sillä aikaa kun odotan sen latautuvan youtubeen, päätin että alan aina välillä kokoamaan muualta mediasta suosikkejani...
Lue12.11.2014
3 x iloa muilta
Pimeyttä vastaan voi taistella monin keinoin. Yksi varteen otettava tapa on tuoda tropiikki keittiöön. Tämä ananasjuoma on todella piristävä ja täyttävä. Tuoreen ananaksen sanotaan poistavan myös turvotusta. Näin haluan uskoa, mutta niin tai näin, tuore ananas on herkkuani. Banaani, kaura ja mantelimaito pehmittävät makua. Vettä voi lisätä mieltymyksen mukaan...
Lue12.11.2014
Aurinkoinen ananasjuoma (g,m)
Hei ihanat lukijat, nyt pyytäisin teiltä pientä palvelusta. Löytyisikö teiltä alle viisi minuuttia aikaa vastata blogini lukijatutkimukseen?! Tutkimus tehdään anonyymisti, eikä vastauksia voida identifioida yksittäisiin vastaajiin. Henkilö- tai yhteystietoja ei kysytä eikä kerätä. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt lukijatutkimusta ja haluaisin kovasti tietää, millaisia ovat blogini lukijat. Vastaamalla kyselyyn...
Lue11.11.2014