Viikko sitten olimme matkaamassa syömään erääseen kesäkuulta tuttuun ihanaan ravintolaan. Paikka oli kuitenkin suljettu häiden takia ja omistaja vinkkasi meille toisesta lähistöllä olevasta paikasta. ”Neljä kilometriä”, hän kertoi Italiaksi etäisyyden. No kyllä siinä yksi, jos toinen kilometri mutkiteltiin ensin vuorta alas ja sitten toista ylös. Päädyimme perille, Ristorante La Rosinaan ja ulko-ovesta löytyi Mechelin-tähden tarra. Vieläpä varsin tuore sellainen. Luulimme, että nyt olemme tulleet Michelin tähden saaneeseen ravintolaan ja ruokasuunnitelmamme muuttuivat vähän pidemmäksi kaavaksi -hyvä niin, koska ruoka oli erinomaista, täydellistä. (Ainut, että myöhemmin selvisi, ettei paikka olekaan Michelin-ravintola. )

Kuten paikan nettisivuillakin lukee:

“One cannot think well, love well, sleep well…

…if one has not dined well!”

-Virginia Woolf

Kokit tekivät osan ruuasta ravintolasalissa. Oli aika tunnelmallista nähdä lihan paistuvan avotulessa ja taitavien kokkien koostavan siitä annoksia.

Ihan alkuun talo tarjosi tomaatilla päälystetyn leipäviipaleen. Sen kruunasi paikan päällä tehty talon oma oliiviöljy, joka oli todella herkullista. Söimme neljä ruokalajia ja meitä oli neljän hengen seurue. Kaikki annokset olivat onnistuneita. Muutama annos meni suurin piirtein ”parhaisiin koskaan syömiin”. Joten erittäin iloinen sattuma, että suunnittelemamme paikka oli kiinni ja päädyimme testaamaan tätä uutta paikkaa, jota muuten tuskin olisimme löytäneet. 🙂

Ulkona satoi koko päivän, joten en olisi keksinyt parempaa tapaa viettää lauantaita, kuin istua neljä tuntia jutustelemassa hyvän ruuan parissa.

Alkuruuassani oli Asiagon juustoa ja erilaisia sieniä. Ainakin. Italialaisesta listata osa meni ehkä ohi, mutta todella suussa sulavaa! Seuraavaksi söin tryffeli-kurpitsa risottoa, joka oli niin ikään ihan superhyvää, mutta en ottanut annoksesta ikävä kyllä kuvaa. Minua aina hävettää kuvata ravintolassa, joten näpsin kuvat mahdollisimman nopeasti. Sen lisäksi valo ei ole ihan optimaalisin yleensä, mutta ei kai sillä aina niin väliä ole.. 😉

Pääruuaksi söin valkoista kalaa, branzinoa, jota olen syönyt täällä monesti. Oli siis helppo tehdä vertailua ja tämä annos oli paras syömäni (vaikka edellisetkin ovat olleet hyviä). Erityisesti pidin lisukkeista mm. paistetusta radicchiosta, joka on tähän aikaan täällä hyvin tyyppillistä.

Jälkiruuaksi otin paikan päällä tehtyä gelatoa, koska tällä reissulla se herkku oli jäänyt kokonaan syömättä. Makuina maidoton melonijäätelö ja tumma suklaa. Nämäkin olivat ihan toista luokkaa kuin perus jäätelöt, mihin Suomessa on totuttu. Maut olivat hyvin vahvoja ja maistuivat siltä itseltään. Nam!

Paikan omisti entinen kilpapyöräilijä, joka kuvassa näyttää kirjoista tuhansien kilometrien pyöräilyreittejään. Nykyäänkin paikka on erittäin suosittu pyöräilijöiden keskuudessa ja ravintolan yhteydessä on myös majoitus mahdollisuus. Kätevää, koska viinilasien jälkeen, tästä paikasta ei ihan helposti pääse pois. Tai takseja ei juurikaan ole. 😉 Saimme mukaamme myös lahjaksi tuota täydellistä oliiviöljyä! Kaikin puolin erittäin mukava kokemus. Tunnelma, ruoka ja palvelu saavat kaikki täydet pisteet! 🙂