Viisi viikkoa on mennyt liiankin nopeasti!

Näitä tulee ehkä vähän ikävä: Venetsian oopperan tunnelmaa, pikkukaupungin kahvilassa istuttuja työskentelyhetkiä, metsässä ja vuorenrinteillä juostuja juoksulenkkejä, leffailtoja (Suomessa minulla ei koskaan ole aikaa elokuviin), useita monen ruokalajin illallisia, ihmisiä ja näkymiä, hevosia ja kotkia, kirkkaita tähtitaivaita, läpitunkevia ukkosmyrskyjä, sumuja ja rankkasateita, auringonpaisteeseen katettuja sunnuntailounaita…

Sitä, että aloin ymmärtää yhä enemmän italiaa, ajoin jo itse autoa paikasta toiseen, istuin katolilaisessa jumalanpalveluksessa ja italialaisella kampaajalla, juhlin paikallisten kanssa.. Sitä, että tämä alkoi tuntua eräänlaiselta ”kodilta”, siltä että täältä lähteminen tuntuu kuin lähtisi itselleen rakkaasta paikasta, jossa on jo omat kaupat, kahvilat ja lenkkireitit… ja ne ihmiset.

Yhteensä vajaan puolen vuoden aikana olen ollut täällä 10 viikkoa, mutta nyt en tiedä, koska palaan seuraavan kerran. Ehkä on aika suunnatta johonkin muualle seuraavaksi. Saa nähdä. Nyt olen hetken Suomessa, mutta edelleen maailma vetää puoleensa, joten tuskin vieläkään asetun aloilleni.

Tänään lennän siis Suomeen ja heti moneksi päiväksi onkin bookattu miljoona ja yksi menoa. Kun on poissa näinkin kauan Suomesta, kasaantuu kaikki kivasti samoille päiville. No ihan hyvä kun on heti kiire, niin ei ehdi niin kaivata takaisin Italiaan. ;D Ja onneksi on satoja ihania muistoja lämmittämässä mieltä (fyysisen ruumiini kohtalo ei ole niin suotuisa, kun kaikki talvivaatteeni ovat vielä Pelicans-varastossa). No niin tai näin, palaan blogiin Suomesta! 😉 ♥