Archive
Vuoden lopussa tulee usein mietittyä kulunutta vuotta, sitä mitä se on antanut ja ottanut. Jos joku olisi tasan vuosi sitten näyttänyt minulle vilahduksen nykyisestä elämästäni, olisin varmaan saanut shokin. En olisi ehkä uskaltanut tehdä mitään, koska tämä vuosi ei ole ollut kovin yksinkertainen. Vuosi sitten tilanteeni oli joka osa-alueelta...
Lue17.12.2014
ELÄMÄNI VUOSI
Tittididiii….. Tänään voin julkaista hiustenhoitomerkki Aussien uuden työntekijän. Muistutuksena sen verran, että Aussie on siis etsinyt itselleen pohjoismaista tyttöä Australiaan instagrammanageriksi. Kilpailusta kirjoitin enemmän täällä. Palkintona on unelmatyö, jossa päivitetään kuvia Australiasta Aussien instagramtilille TÄNNE. Minä kuuluin kilpailun tuomaristoon ja ilokseni 20 finalistista oma suosikkini valittiin voittajaksi. Hyvä hyvä!...
Lue16.12.2014
UNELMATYÖN VOITTAJA!
MIKSI DETOX? Kysymys, johon on varmasti hyvä miettiä vastausta. Kuka ihme haluaa laittaa suuhunsa 6 päivää vain nesteitä? Tässä kohtaa huomautettakoon, että puhdistuskuurin voi toteuttaa kyllä muutenkin, esimerkiksi pidempiaikaisena syöden myös kiinteää puhdasta ruokaa. Itse syön melko (tai todella) puhtaasti, joten tarve detoxiini ei ole ehkä suurin mahdollinen. Mutta...
Lue15.12.2014
MIKSI DETOX? + päivät 4 ja 5
Kuulunko johonkin uskontokuntaan? Millainen on maailmankatsomukseni? Onko minulla Italiassa ystäväpiiri? Millaiset häät haluaisin? Mikä on suosikki kahvi ja kahvilani? Mitkä ovat suosikkikohteeni maailmalla? Puhunko italiaa? … Näihin blogiini tulleisiin kysymyksiin vastaan tällä videolla, viimeisellä vastausvideollani. Seuraavassa videossa siirrytäänkin sitten ihan muihin juttuihin! Tämän kuvasin siis jo Italiassa, juuri ennen...
Lue15.12.2014
Loput vastaukset videolla
mekko LINDEX neule GINA TRICOT nilkkurit DEPPIE Tästä samasta asukuvasetistä on vilkkunut blogissa muutamia yksittäisiä kuvia, mutta varsinainen asupostaus tulee vasta tässä. Asu on mielestäni nyt ajankohtainen koska joulu lähestyy. Joulu on juhla, mutta vietetään usein kotioloissa perheen kesken. Itse olen monet joulut ollut pikkumustassa ja villasuksissa (niin tyylietiketin...
Lue14.12.2014
Asu, koruale ja Jenkkiarvonnan voittajat
Tämä kolmas päivä alkaa jo vaihtua neljänneksi, joten pikaiset fiilikset tältä päivältä. Kuten postauksen ajankohdastakin huomaa, en tänään paljon koneella ole ehtinyt olla. Tällaiseen puhdistuskuuriin olisi ehkä järkevintä valita ajankohta, kun on aikaa rentoutua, lukea, saunoa ja olla. Itse juoksin tänään kaupungilla monta tuntia jouluostoksilla ja menin vielä päätteeksi...
Lue14.12.2014
Detox/ Päivä 3
Toinen päivä puhdistuskuuria alkaa olla takana ja ajattelin kuvata tänne PÜRista saadun paketin sisällön (arvo 102e). Ohjeiden lisäksi pakettiin kuuluu: aamiaissekoitus, viherjauhe, proteiinilisä, kookosöljy, detox ja vihreä tee sekä Ultra Inflamax lisäravinne. Uusin tuote minulle oli tuo UC -jauhe, jota sekoitetaan veteen. Se on hypoallerginen, ravintorikas ja kasvispohjainen jauhe,...
Lue12.12.2014
Detox / päivä 2
Nyt päästään suosikkiosiooni meikkaamisessa. Jos kulmat ovat mielestäni ärsyttävin meikattava, rakastan tehdä loppusilauksen varjostamalla ja korostamalla. Tämä tavallaan huomaamattomin osuus, on myös mielestäni yksi tärkeimmistä, koska näillä pikkujutuilla voi muokata kasvoja: korostaa parhaita puolia ja hienosäätää kasvojen muotoa haluamaansa. Mallinhommissa tämä on jotenkin aina tullut esille, koska kasvojen luusto...
Lue12.12.2014
Meikkivinkit: Varjostus ja korostus
Minua pyydettiin mukaan NYT-liitteen joulukalenteriin, jossa tutut suomalaiset ja Nytin vuoden varrella kohtaamat ihmiset kertovat, mikä Suomessa on hyvin. Ideana on muistuttaa ja tuoda esiin synkkien uutisten vastapainoksi innostavia ja upeita asioita Suomesta. Meillä jokaisella joulukalenterin henkilöllä oli käytössään 140 sanaa, yhtä monta kuin Twitterissä on merkkejä. Itse kirjoitin...
Lue12.12.2014
Nyt-liitteen joulukalenterissa
Minulle tarjoutui tilaisuus testata puhdistuskuuria yhteistyössä Pür hyvinvointikaupan kanssa, joten tässä sitä ollaan. Ajattelin nyt kuuden päivän ajan kirjoittaa tänne fiiliksiä tästä puhdistuskuurista ja kirjoittaa siitä, mitä oma puhdistus voi pitää sisällään. Olenko testaillut detox-kuureja tai paastoja ennen? Kysymys jota on kysytty minulta blogissa useammankin kerran. Vastaus on, että...
Lue11.12.2014
PÜR puhdistuskuuri
Minulla oli eilen vähän erilainen keskiviikkoilta. Sain kutsun neljän muun bloggaajan (Hannan, Vesan, Eveliinan ja Kaisan) kanssa Universal Music Finlandin toimistolle. Tutustumisen, hyvän ruuan ja juoman jälkeen jatkoimme Hartwall Areenalle, jossa meillä oli hetken Meet & Greet itse illan huippuartistin Enrique Iqlesiasin kanssa. Kyllä siinä halaamisen, tervehtimisen ja muutaman...
Lue11.12.2014
Enrique Iglesias in Helsinki!
Koitin yksi päivä tehdä raakamakeisia, jotka eivät sisältäisi raakakaakaota. Näistä tuli hyviä, tosin ehkä aavistuksen liikaa kookos maistui, joten vähensin ohjeeseen kookoskerman määrää. Tätä ohjetta voi varioida monella tapaa, mutta inspiraatioksi tällainen hyvin talveen sopiva ohje. Ohjeesta tulee tuplasti kuvassa näkyvä määrä. Puolukka-mulperimakeiset (g, m, s) TARVITSET: 2...
Lue10.12.2014