Viimeinen video New Yorkista

39

Travels

17.09.2017

Tässä olisi viimeinen video New Yorkista eli se edellisestä videosta leikattu loppuosa (alku on siis vähän tönkkö). Näille viidelle videolle tuli kuvattua oikeastaan melkein kaikki New York -vinkkini ravintoloista lempipaikkoihini. Tämän viimeisen videon lopussa kerron vielä tämän reissun omat TOP 3 kokemusta/kohdetta. Pakko sanoa, että New York on kyllä ehdottomasti edelleen se meikäläisen lempikaupunki, jota voin lämpimästi aina suositella matkakohteeksi. 🙂

Paitsi, että näillä videoilla näette New Yorkia minun silmin sekä harvinaisen rehellistä, aitoa ja siloittelematonta (vähän sekavaakin) materiaalia minulta, niin pääsette ensimmäistä kertaa tutustumaan myös perheeseeni vähän enemmän. (Varsinkin tällä viimeisellä videolla, kun kuvaamiseen oli jo tottunut.) Olin aina ajatellut, että haluan pitää tämän osa-alueen poissa blogista, mutta videolla perheen näkyminen tuntui luonnolliselta, kun reissussa kerran yhdessä oltiin. Halusin myös tehdä videot, jotka olisivat meille kaikille muistona matkasta. Kiitos siis perheelleni, että suostuitte olemaan videolla ja, että annoitte luvan julkaista videot blogissani! (Toki reissussa mukana oli vain osa perheestäni, koska olen kasvanut kahdessa rakkaassa kodissa… Kaikki sisarukseni videoissa kuitenkin näkyvät.) 🙂

Nyt siis aika siirtyä videoimaan muita juttuja! Ainakin nilkkapaino-treeni tulossa ja ehkä venyttelyvideota, mutta jos teillä on muita toiveita ja ideoita niin kertokaa ihmeessä. Belgradista ja elämästä täällä voisin kuvata myös videon, jos se kiinnostaa?!

Mukavaa sunnuntaita kaikille! 🙂 ♥

https://youtu.be/cekZO1_CNX4

Muut New York -videot löytyy täältä.

LISÄÄ NEW YORK VINKKEJÄNI mm. näissä postauksissani (lisää löytyy, kun hakukenttään kirjoittaa New York):

Ruokainspiraatiota New Yorkista
Ravintola ja kahvilavinkit NYCiin
Top of the Rock
Majoittuminen New Yorkissa
9 Kuvaa ja ajatusta New Yorkista

Tallenna

Tallenna