Missä on kotini?
Mummini kysyi minulta viikonloppuna, vai missä se sun koti nyt sitten on? Vastasin spontaanisti: kaikkialla.
Olen se joka sanoo hiihtokeskuksen mökkiä, siskon asuntoa tai laivanhyttiäkin (vahingossa) kodiksi: ”me ollaan nyt kotona”, ”lähdetäänkö jo kotiin?” vaikka puhun vain paikasta, jossa yövyn.
Nyt olen lähdössä kodista kotiin. Näpyttelen tätä postausta, vaikka pitäisi melkein jo kiiruhtaa portille.
Helsinki tuntuu sielun kodilta. Helsinki on se, jossa tuttuja tulee vastaan joka kulmassa, jossa saa kaverin aina lounaalle, lenkille tai joogaan, jonka kadunnimet osaan ulkoa ja jossa tunnen olevani eniten minä.
Italia on se koti, jossa olen nyt eniten, jossa on suurin osa tavaroistani ja se tärkein: rakas poikaystäväni. Italian kodista on melkein kolmessa vuodessa tullut koti, joka tuntuu kodinomaiselta, silloinkin kun siellä ei ole käynyt 11 kuukauteen: sinne on aina helppo ja ihana mennä, se on paikka jossa on jo paljon rakkaita muistoja ja jonne tiedän niitä tulevan paljon lisää.
Sitten on Englannin koti. Vaikka muutimme pois toukokuussa, tuntuu Nantwich vieläkin kodilta sydämessä. Vasta nyt jälkikäteen tajuan, että taisin sittenkin kotiutua sinne(kin).
Ja Seinäjoen kodit. Koti kotini.
Olen muutenkin tottunut aina menemään, elämään sellaista matkalaukkuelämää, että teen kodin milloin minnekin… Minulla on syvät, mutta joustavat juuret. 😉
Sanotaan, että koti on siellä missä rakkaat ovat. Haastavaa onkin, kun rakkaita on ympäri maailmaa. Lähiperhettäni pelkästään aina Vietnamiin asti. Aina on ikävä. Minulla on oikeasti ihan koko ajan ikävä jotakuta. Perhettä tai poikaystävää, Ystävää Oulussa, Ystävää Kajaanissa, Ystävää Jyväskylässä, Ystävää Porissa, ystäviä Helsingissä. Sen kanssa onneksi oppii elämään ja ikävä on myös positiivista – on jälleennäkemisiä ja intensiivistä läsnäoloa, on arvostusta yhteisestä ajasta. Nyt on ollut ihan huikeat viisi päivä Helsingissä, mutta vähän kirpaisee lähteä. Onneksi se tarkoittaa myös palaamista. Palaamista kuvien rakkaisiin maisemiin. 🙂 ♥
14 Comments
Tästä tuli tosi seesteinen ja hyvä mieli. Minulla on myös tuolla tavoin tapana kutsua yhtä jos toista paikkaa kodiksi. Kai sillä on paljon tekemistä myös sen kanssa että kiinnyn erityisen paljon paikkoihin ja koen kaikki eron hetket kovin voimakkaasti 🙂
Kiitos Erica kun kommentoit! Toi on varmasti totta! Mä oon taas monesti miettinyt, että mulla on jonkinlainen sisäinen tarve vaihtaa paikkaa aika usein ja jos olen liian pitkään yhdessä paikassa, kaipaan jo uusia tuulia.. Olen aina kulkenut johonkin suuntaan ja tiennyt, että lähtö on jossain kuitenkin tulossa (vanhempani ovat eronneet ja olen asunut kummankin luona paljon, vaihtanut osoitetta vähän väliä ja myöhemmin mallinhommien takia reissannut pidempiä aikoja), joten ehkä en ole ihan niin paljon ehtinyt tiettyyn paikkaan asettua. Silloin asettuminen lyhyeksi aikaa on helpompaa… Olenkin miettinyt, osaankohan edes joskus asettua.. Miltä tuntuisi asua samassa osoitteessa esimerkiksi kolme vuotta… puhumattakaan kolmestakymmenestä.. ? ;D
Pystyn niin samaistumaan tähän. Kotini on tällä hetkellä täällä Ranskassa poikaystäväni luona, mutta sitten taas se koti-koti on Suomessa, missä perheeni on. Miellän myös, että koti on osittain vanhoissa kotikaupungeissani, eli Pariisissa ja Monacossa.
”Aina on ikävä”. Tuo on niin totta…se tässä ulkomailla asumisessa ja moneen paikkaan juurtumisessa onkin raskainta. Mutta kaikkea ei voi saada ja kaikkialla ei voi olla samanaikaisesti (valitettavasti), joten tällä mennään. Onneksi olen nyt juuri siellä missä haluan eniten olla (eli poikaystäväni kanssa) ja Suomikin on vain lyhyen lentomatkan päässä.
Ihana lukea, että joku samaistuu tähän… Ja mä samaistun niin sun sanoihin: Mutta kaikkea ei voi saada ja kaikkialla ei voi olla samanaikaisesti (valitettavasti), joten tällä mennään. ;D Mutta kunhan on paikkoja, joita voi kutsua kodiksi, on jo aika onnekas. 🙂 Ihana kuulla, että olet siellä missä haluat eniten olla! <3
♡
<3 !
Mielenkiintoista pohdintaa! Kodin määritteleminen on jännä juttu, että mitä koti merkitsee eri ihmisille ja eri elämän tilanteissa. Itse olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä ja asunut ylivoimaisesti suurimman osan elämääni Koillis-Helsingissä, joten oma koti on ehdottomasti näillä huudeilla. On vaikea kuvitella muuttavansa edes Espooseen tai Vantaalle! Mutta siitäpä se koti on kai tänne niin voimakkaasti muodostunut, kun elämä ei ole mua paljon kuljettanut. Voisi olla toisinkin. Sun mies vei sut maailmalle, mun mies vei mut parin kilsan päähän lapsuuden kodista (toim. huom. Täysin sattumaa, emme tavatessamme tienneet asuvamme viereisissä kaupungin osissa.) Mutta hyvä näin, koti on mulle Hesassa ?
Ihana Päivi, kiitos kun kommentoit! 🙂
”Mutta varsinainen kysymys kuuluu: kummat ovat onnellisempia, ne, jotka eivät osaa kaivata koska eivät tiedä muusta, vai ne, jotka kaipaavat koska kantavat mukanaan niin montaa maailmaa?” – Riikka Pulkkinen, Vieras, sivu 23
Halit Vietnamista?
Toi on niin hyvin sanottu… Enkä kyllä osaa ihan varmasti sanoa… Mutta valitsen silti jälkimmäisen 100-0 😉 <3 Haleja sinnekin ihana!!!<3
Olipas aivan ihana teksti! Hyvin heräsi itsekin miettimään, että missä minun kotini onkaan 🙂
Kiitos A! <3 🙂