Ja sitten se ikävä.

Olin ensin kirjoittamassa muusta, mutta tähän tämä nyt meni. Palasin Italiasta Belgradiin toissa yönä ja eilen oli vähän outo olo, kuten aina minulla matkustamisen jälkeisenä päivänä. On yleensä univelkaa ja matkaväsymystä, ja hetkellisesti minun on taas vaikeampi tarttua arkeen. Vietin Eevskun kanssa myös niin intensiivisesti 24 tuntia vuorokaudessa kuusi päivää, että eilen oli mielestäni hassua, ettei sitä toista ollutkaan enää jakamassa kaikkea. (Kiitos vielä Eevsku ihan täydellisestä matkaseurasta! ♥) Nyt on taas ihana olla kotona, laukut on purettu ja yhden hyvin nukutun yön jälkeen taas työt, treenit yms. jaksaa innostaa! Ja tietysti parasta on se, kun poikaystävä tuli lentokentälle vastaan ja näkee häntä. :) Mieleeni tuli kuitenkin yksi kolumni, jonka luin vuosia sitten. Siinä pohdittiin sitä, kuinka matkustus tavallaan tuo onnellisuutta, mutta se joka näkee, matkustaa ja asuu eri paikoissa, kaipaa aina jotain ihmistä tai asiaa. Tulee helposti haikeus, koska on rakentanut monta kotia.

Veikkaan, että jos olisin aina asunut yhdessä paikassa, olisi ehkä helpompi olla paikallaan. (Tai sitten ei.) Mutta luulen, etten osaisi samalla lailla kaivata muuta, vaan olisi helppo olla tyytyväinen siihen missä on. Toiset tottuvat hyvin olemaan erossa tärkeistä ihmisistä ja paikoista, mutta itse kyllä välillä ikävöin kovastikin, kuten varmasti blogista on vuosien varrella välittynyt. Joka tapauksessa on valtava rikkaus, kun on monta paikkaa, jota rakastaa. Se on kaiken kaipauksen arvoista ja kun etsin tähän postaukseen vanhoja kuvia, iski valtava kiitollisuus. Tasan vuosi sitten kirjoitin postauksen ”Missä on kotini?” . Tuo on yksi omista lempipostauksistani, koska muistan sen hetken lentokentällä, kun kirjotin sitä. Kun olin jäsentänyt asian paperille, oma mieli selkiintyi ja tuli rauhallinen olo. Nyt on taas yksi ”koti” lisää, tämä Belgrad tai pikemminkin Zemun.

ZEMUN / SERBIA

Aina on myös se palaamisen ja jälleennäkemisen riemu. En osaa itse näitä asioita hyvin edes ilmaista, mutta kun luin pikkusiskoni Ellin ja hänen ystävänsä Juulin muutama päivä sitten kirjoittaman postauksen heidän Kenian matkasta, tunsin samaistuvani hyvin. Silti tiesin, ettei minulla ole mitään hajua, miltä tuntuu, kun on niin intensiivisesti 5kk orpokodissa ja elää 24/7 täysin toisenlaisessa arjessa. Kun tästä täysin erilaisesta tulee tärkeä koti ja ihmisistä siellä toinen perhe. Ja kun lopulta sen täytyy jättää sinne ja palata takaisin siihen elämään, mikä oli sitä ennen. Jaoin silloin aikoinaan Ellin ja Juulin tarinaa vapaaehtoistyöstä tänne blogiinkin ja tosiaan nyt voi lukea heidän kuulumiset TÄÄLTÄ, 547 päivää Kenian matkan jälkeen. Tässä pieni pätkä heidän blogista lainattuna:

”Kun heräsimme pitkästä aikaa omasta sängystä tiistaina 6. huhtikuuta 2016, jopa hengittäminen tuntui erilaiselta kuin päiväntasaajalla. Pari ensimmäistä viikkoa listattiin ylös asioita, jotka tuntui oudolta tai mihin kiinnitti erityistä huomiota. Tässä jotain niistä:

Ilma on raikasta. Koko ajan on kylmä. Pianoa on kiva ja outo soittaa. Autot ajaa liikenneympyrässä väärään suuntaan. Unohdan koko ajan, että valokatkaisijat on alempana mihin on tottunut. Vessan unohtaa vetää ja jos muistaa, niin tuntuu veden tuhlaukselta. Säikähdän joka kerta jääkaappia kun se on niin täynnä. Matot on hassuja. Tiskiharjalla on outo tiskata. Pyykki- ja tiskikone tuntuu liian helpolle ja väärälle. Kahvi ei maistukaan niin taivaalliselle. Autolla on helppo ajaa pitkän tauon jälkeen. Jätin avocadon kauppaan, koska se oli niin pieni ja kallis. Mulla on liikaa vaatteita. Oma sänky oli ihana, samaan aikaan väärä. Lattialämmitys on hassu. Kenia tuntuu kaukaiselta unelta. Outoa nukkua ilman hyttysverkkoa. Liikenteen sujuvuus hämmästyttää, samoin teiden sileys. Käännyin autolla vasemmalle kaistalle vahingossa. Vaikea sanoa täällä mitään swahiliksi. Aikatauluttaminen on tosi hämmentävää, en muistanut että koko ajan kaikelle on aikataulu. Kättä kutitti, ensiajatus bedbug. Peilejä on kaikkialla. Unohdin ettei täällä katsota kadulla silmiin.

Ja sitten se Ikävä.”

Tässä vanhojen matkakuvieni myötä joitain paikkoja, joita itse aina välillä ikävöin. Osaa ennemmän, osaa vähemmän.


UBUD / BALI

ENGLANTI

HELSINKI


BROOKLYN / NEW YORK


GARDA / ITALY


BERLIINI /SAKSA


EGYPTI


ANDALUSIA/ESPANJA


VENETSIA/ITALIA


KAP KAUPUNKI / ETELÄ-AFRIKKA


NUSA LEMBONGAN / BALI


ITALIAN VUORET


LUGANO/ SVEITSI


DUSSELDORF / SAKSA

KROATIA


THAIMAA


POHJOIS-SVEITSI


KOTIKATU ENGLANNISSA / NANTWICH

  KOTI ITALIASSA


SEINÄJOEN KODIT


MANHATTAN / NEW YORK


MUU SUOMI

    

Maailma on kyllä täynnä niin ihania ja ihmeellisiä paikkoja. Meidän täytyy pitää huoli tästä planeetasta. ♥ :)

Tallenna

Leave a comment

12 kommenttia