Kotimaan matkailua – Koli

27

Travels

16.01.2019

Olen tässä junassa matkalla takaisin Helsinkiin. Olisin kyllä voinut jäädä vielä hetkeksi Itä-Suomeen lumen keskelle, sillä viihdyin todella hyvin! Oli jopa vähän yllättävää, miten paljon tykkäsin mökkeillä talvella… Herätä aamulla totaaliseen hiljaisuuteen, kömpiä keittiöön keittämään kahvia ja juoda se ihaillen samalla jäätynyttä järvimaisemaa. Laittaa jalkaan lumikengät ja kävellä kinoksiksi kasautunutta lunta pitkin metsässä. Valokuvata valkeita värejä auringon laskuun, jonka jälkeen jalat kylmästä kipristellen ottaa Kombucha jääkaapista saunajuomaksi. Tuntea kello neljän pimeydessä, että onkin vielä koko ilta aikaa. Sytyttää takkatuli ja levittää joogamatto sen eteen. Venytellä villasukat jalassa ja puna poskilla, poistua päivien aikana vain pieneen ruokakauppaan.

Olemme perheen kanssa lapsuudessani käyneet joka vuosi Rukalla tai Levillä/Ylläksellä laskettelureissulla, mutta edellisestä reissustani on aikaa ainakin 7 vuotta. Tänä aikana olen aina kaivannut talvella vain aurinkoon – talvilomailu pohjoisessa ei ole suuremmin kiinnostanut. Olemme kuitenkin Laurin kanssa puhuneet paljon, että pyritään tänä vuonna korvaamaan ulkomaanreissuja kotimaanmatkailulla. Kuten vuoden tavoitteissanikin kerroin, pakostakin tulee tärkeitä työkeikkoja, jotka vaativat lentämistä sekä Italiassa asumme osittain taas kevät-syksy akselilla. Mutta paljon pystymme silti myös muuttamaan reissukohteitamme ekologisempaan suuntaan.

Nyt vuoden ensimmäiseksi reissuksi valittiin Koli, jossa minä en ollut koskaan aiemmin käynyt, mutta joka sijaitsee alle tunnin matkan päässä Laurin kotikonnuilta. Helppo paikka mennä junalla ja autolla. Lisäksi tutkailimme lumikarttoja, ja näytti siltä, että tällä hetkellä Itä-Suomessa oli jopa enemmän lunta kuin monin paikoin Lapissa. Koli ylitti odotukset. Olin jostain syystä ajatellut, että Koli olisi enemmän kesä-syksy kohde. Mutta mökki keskellä talviluontoa toi juurikin mieleen Lapin lomailun.

Useampi kyseli jo IG:n puolella mökistä, jossa olimme ja olihan tämä nyt varsin täydellinen rauhoittumispaikka keskellä ei mitään. 🙂 Kyseessä siis Kolin Kajo niminen vuokramökki. Mietimme Laurinkin kanssa heti, että olisi joskus ihana mennä vielä uudestaankin… Helsingin keskusta-asumisen jälkeen aina arvostaa superpaljon sitä, että on tilaa ja luontoa ympärillä. 🙂

Kohta olenkin jo perillä Helsingissä, menipä matka nopeasti! Loppuviikon ohjelmassa on töiden lisäksi joogaopettajakoulutukseen liittyviä juttuja, kun viikonloppuna koittaa neljäs lähiopetusjakso. Nyt olisi tarkoitus vielä ennen sitä aloittaa mm. anatomian opiskelu. 🙂

Dronekuvat / Lauri