12 kuukautta

51

Beauty

31.12.2014

Halusin koostaa tästä poikkeuksellisesta vuodesta pienen tiivistelmän muistiin.
tammikuutammi

Tammikuussa…

kävin Ruotsissa isoissa kuvauksissa, kun blogini kautta päädyin osaksi Stadiumin tv-mainoksia ja muuta juoksukampanjaa. Muuten tammikuu oli vielä normaalia arkielämääni: falafelien tekoa, häänäytöksiä ja treenipäiväkirjoja sekä tietysti opiskelua, lehteen kirjoittamista ja blogin pitoa, kuten kysymyksiä&vastauksia -postauksia mallintöistäni, treeneistäni ja ruokavaliostani.

helmikuuhelmi

Helmikuussa…

juoksin paljon, kokosin kaikkia syvällisempiä postauksia yhteen ja matkustin Kapkaupunkiin kuukaudeksi. Kuvasin Etelä-Afrikassa malleja ja tein DNA:n tv-mainoksen, mutta ennen kaikkea yritin nauttia aivan ihanasta matkakohteesta.


maaliskuu

maalis

Maaliskuussa…

juoksuinto vaihtui vatsalihastreeniin ja lomamieli kolmen postauksen sarjaan Kohti Unelmatyötä.
Kapkaupunki muutti elämääni ja samaan aikaan kuin kirjoitin Cosmopolitan-lehden hyvinvointipalstalleni kehon puhdistuksesta, aloin puhdistaa tavaroitani kirpputorille. Muutin tavarani ihanasta Töölön kaksiosta varastoon ja kierrätyskeskuksiin -sillä tiellä yhä olen. Kirjoitin hyvän elämäni aakkoset.


huhtikuu

huhti

Huhtikuussa…

pidin tukikohtaa Seinäjoella vanhempieni luona, gaalailin Helsingissä, kävin useampaan otteeseen Düsseldorfissa kuvauksissa ja tutustuin myös jonkun verran Belgiaan ja Hollantiin. Pohdin itselleni tärkeitä kysymyksiä: itsetunnon parantamista, sitkeyttä, terveellisiä elämäntapoja sekä ajan ja rahan investoimista.


Toukokuu

touko

Toukokuussa…

kirjoitin vartaloihanteista mallin näkökulmasta ja valokuvasin paljon mm. mallitestejä, ylioppilaskuvia ja vauvakuvia. Vietin aikaa rakkaan ystäväni luona Kajaanissa, juoksin elämäni pisimmän lenkin Belgiassa ja postasin kerralla 34 asukuvaani. Kirjoittelin myös muun muassa opiskeluideni tilasta, mutta 15 minuutin pepputreeniäni haettiin blogistani eniten.

kesäkuukesä

Kesäkuussa…

lähdin kolmeksi viikoksi Italiaan ja vietin elämäni yhdet parhaimmat ja ikimuistoisimmat päivät. Kirjoittelin onnellisuudesta, Helsingin parhaista lounaspaikoista ja suosikkiapplikaatiostani kuvankäsittelyssä.

heinäkuuheinä
Heinäkuussa…

alivuokrasin Korkeavuorenkadulta itselleni yksiön kuukaudeksi ja ensimmäistä kertaa sitten tammikuun, olin enemmän Suomessa ja erityisesti Helsingissä. Kuvasin koko ajan. Haastattelin myös blogiini Sofia Ruutua, kävin Tallinnassa herkuttelemassa ja tein videopostaukset muun muassa treenimotivaatiosta ja hiusten kunnon parantamisesta.
elokuuelo

Elokuussa…

kävin Italiassa. Pohdin sitä mikä tekee blogista kiinnostavan, elämästä mieleisen ja sitä, miten tietää, mitä haluaa tehdä?! Postasin 30 päivän ajan valokuvia kuvahaasteen otsikon mukaan. Blondasin myös hiukseni, annoin poseerausvinkkejä ja tapasin ystäviäni kolme päivää Flow-festareilla.


syyskuu
syys

Syyskuussa…

matkustin ja matkustin. Aina välillä kävin kuvauksissa Helsingissä, Seinäjoella pyykkäämässä tai valmistelin tätä uutta sivustoa. Muuten olin Sveitsissä, Italiassa, Egyptissä, Kööpenhaminassa ja Lontoossa – näistä 4 oli työmatkaa. Kerroin, että blogini muuttaa, samaan aikaan kuin Helsingin Sanomissa julkaistiin haastattelu minusta ja muutamasta muusta ammattibloggaajasta. Blogini voitti Zalandon Blog Awardseissa Suomen lukijoiden äänestyksen. Terveelliset elämäntapani joutuivat kuitenkin kiireessä koetukselle. Silti postasin ruokafilosofiastani, gluteenittomasta elämäntavasta ja päälläseisonnasta.

 

lokakuuloka
Lokakuussa…

lähdin viideksi viikoksi Italiaan. Kävin Venetsiassa oopperassa ja treenailin paljon ulkona. Ensimmäinen kuukausi yrittäjänä sujui hyvin ja blogini palkittiin Sport & Wellness blog awardseissa vuoden parhaana hyvinvointiblogina. Pohdin sitä, mitä ihminen vetää puoleensa.

marraskuumarrasMarraskuussa…

nautin vielä elämästäni Italiassa, mutta puolessa välissä oli aika sanoa näkemiin.  Loppukuu olikin Suomessa hyvin kiireinen kuvausten ja muiden töiden puitteissa. Kokosin vinkkejä flunssan kotihoitoon, kampauksiin ja kukkakaalipitsaan.

joulukuujouluJoulukuussa…

alivuokrasin Helsingistä kämppää, tapasin Enrique Iglesiasin, tein kuuden päivän detoxin, nautin joulusta Seinäjoella, kerroin mitä tämä vuosi antoi ja otti… ja lopulta muutin Englantiin.

Tähän vuoden pisimpään postaukseen on hyvä lopettaa blogini vuosi, elämäni paras vuosi.
Erittäin hyvää vuoden viimeistä päivää ja onnellista uutta vuotta kaikille!! 🙂
vp