Vegaaninen ja luonnollinen NORDIQ Nutrition

37

Food

11.05.2017

*yhteistyössä NORDIQ Nutrition

Monille teistä on ehkä tullut tutuksi, että ruokafilosofiani ehdoton ydin on luonnollisuus. Syön mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa ja olen tarkka ruuan alkuperästä. Yksinkertaiset ateriat ja aidot maut, joissa raaka-aineet tuoksuvat ja maistuvat itseltään, ovat ruokavalioni perusta. Luonnonmukainen ja puhdas ruoka on herkullista, terveellistä sekä usein ekologisempaa ja eettisempääkin. Tällainen ruoka ravitsee niin kehoani, kuin mieltänikin, enkä jousta kovin helposti hyvistä raaka-aineista. Ostan myös paljon luomua, en syö lihaa ja vaikka en vegaani olekaan, syön erittäin kasviperäisesti. Jos olette yhtään samoilla linjoilla, minulla on teille ilouutinen. 😉

Viime viikkoina olen testannut uuden suomalaisen merkin NORDIQ Nutritionin ravintolisiä ja urheiluvalmisteita. Ne ovat kuin minua ja muita kaltaisiani varten tehty: Raaka-aineluettelot ovat juuri sellaisia harkittuja unelmalistoja, jotka sisältävät vain tunnistettavia ja aitoja kasveja, yrttejä, sieniä, leviä ja rohdoksia. Ei mitään ylimääräistä. Ja kaikki tuotteet ovat vegaanisia, gluteenittomia, eikä niissä ole käytetty lisä-, täyte- eikä makeutusaineita, joita urheiluravinteet tyypillisesti ovat täynnä.

Selaan aina tuoteselosteita tarkkaan ja joskus ärsyttää, kun netistä en meinaa löytää, mitä tuote sisältää. On vain kaiken maailman terveysväittämiä, harhaanjohtavia lauseita ja sanoja purkissa – mutta sisältö paljastuu muuksi. Moni yritys voisi ottaa mallia NORDIQ Nurtitionin nettisivuilta, joista löytyy hyvin kattavat tietopaketit tuotteista ja sen raaka-aineista. Onneksi tähän suuntaan ollaan yhä enemmän menossa. 🙂

Yleisesti ravintolisistä ja siitä, miksi käytän niitä, olen blogiin kirjoittanut useammankin kerran. Esimerkiksi tässä postauksessa vastaan usein minulle esitettyihin kysymyksiin aiheeseen liittyen. Lyhyesti voisin sanoa, että käytän laadukkaita ravintolisiä, koska yksinkertaisesti haluan voida optimaalisen hyvin. On kuitenkin eri asia syödä synteettisiä kuin luonnollisia ravintolisiä. Synteettisistä ravintolisistä ja urheiluravinteista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, koska esimerkiksi joitain täyte- ja makeutusaineita sekä niiden vaikutuksia on tutkittu vähän.

Jos ravintolisät on tehty luonnollisista raaka-aineista, keho tunnistaa ne ja vitamiinit sekä muut ravintoaineet imeytyvät todennäköisemmin ja paljon paremmin. Itse uskon, että harkitusti valitut ravintolisät tukevat vastustuskykyäni, energiatasoani, suorituskykyäni ja sitä, että saan kaikki elimistön tarvitsemat ravinteet.

NORDIQ Nutritionilla on kymmenen erilaista päivittäiseen käyttöön sopivaa ravintolisää. Voisin kirjoittaa näistä vaikka kuinka, sillä olen aidosti innoissani esimerkiksi Female ja Hormesis Complex ravintolisistä, mutta jos pitäisi valita kaksi omaa suosikkiani, ne olisivat Immune Complex ja B-Complex.

Moni teistä ehkä muistaa vappuni ihmeparantumisen flunssasta ja kuumeesta. Flunssani oli alkanut edellisenä päivänä ja tulin kuumeisena Helsinkiin. Täällä odottivat kuitenkin NORDIQ Nutritionin tuotteet ja vedin useamman kapselin näitä Immune Complex -ravintolisiä niin illalla kuin seuraavana aamuna. Ja illalla tunsin itseni jo terveeksi. Oli kyse sitten sattumasta, lumevaikutuksesta tai oikeasti näistä, luotan aika pitkälti immuunipuolustusta vahventaviin rohtoihin. Tämä sekoitus sisältää mm.seljanmarjaa, oliivinlehteä ja maitakea. Tuote sopii loistavasti tukemaan aineenvaihduntaa, parantamaan stressin keskellä immuniteettia sekä torjumaan flunssaa tai lyhentämään sen kestoa.

Toinen ehdoton ravintolisäni on B-vitamiinilisä, ja erityisesti B12-vitamiini, koska en syö lihaa enkä juuri ollenkaan maitotuotteitakaan, joista sitä normaalisti saa. B-vitamiinilisä edesauttaa esimerkiksi hyvin lievittämään kiireestä, stressistä, uupumuksesta ja väsymyksestä johtuvaa kehon ja mielen epätasapainoa. NORDIQ Nutritionin B-Complex sisältää kaikki bioaktiiviset, koentsyymimuotoiset B-vitamiinit ja lisäksi C-vitamiinia, joka tehostaa niiden imeytymistä.

NORDIQ Nutritionilta löytyy myös Nutri-Sport -sarjasta viisi tuotetta tukemaan urheilua ja kuntoilua. Oma suosikkini on ehdottomasti Post-Workout Proteiinijauhe, jota riittää vain 1-3 tl kerrallaan. Sekoitus sisältää kasviproteiineja sekä kasvijauheita, sieniä ja merilevää. Jauhe on ihan juotavaa sellaisenaan veteen sekoitettuna, mutta tämän alla olevan smoothiereseptin myötä, olen käyttänyt jauhetta suunnilleen jokaisen treenini jälkeen (mikä on minulle poikkeuksellista, koska olen ollut vähän huono proteiinijauheiden käyttäjä proteiinipannukakkuja lukuunottamatta). Tämä smoothie on kuitenkin niin hyvää, että tällä olen pystynyt tukemaan lihasten kehittymistä ja palautumista parhaalla mahdollisella tavalla.

Herkullinen proteiinismoothie treenin jälkeen:

  • 3tl Post-Workout proteiinijauhetta.
  • banaani
  • 200g pakaste mustaherukoita
  • pieni kourallinen lehtikaalia
  • 1-2 medjool taatelia
  • 1 rkl chian siemeniä
  • 1-2dl luomu kauramaitoa

Sekoita ainekset blenderissä ja nauti heti. 😉

Hydration Wholefood Powder jauhesekoitus on toinen Nutri-Sport -sarjan tuote, mihin olen ehtinyt paremmin tutustua. Jauhe sisältää muun muassa suosikkejani vesimelonia ja kookosvettä. Olin toissapäivänä puolentoista tunnin Hot Vinyasa Flow tunnilla ja siinä ihan järkyttävästi hikoillessani vannoin mielessäni, että otan tätä jatkossa aina hot tunnille mukaan. Muutenkin juoma on oivallinen nestetasapainon ylläpitäjä esimerkiksi treenatessa ja kuumalla säällä (mistä jälkimmäisestä ei ole kyllä Suomessa tällä hetkellä pelkoa…).

Magnesium on itselleni myös tarpeellinen, koska kärsin ajoittain suonen vedosta ja magnesium tuo siihen helpotuksen. Olenkin ottanut magneesiumlisää jo pitkään iltaisin säännöllisen epäsäännöllisesti, joten seuraavaksi testiin meneee Nordiq Nutritionin Magnesium Wholefood valmiste. Urheilijalle magnesium sopii paitsi lihasten ja luuston tuoksi myös tukemaan rentoutumista ja hermoston normaalia toimintaa. Näiden kolme tuotteen lisäksi Nutri-Sport sarjasta löytyy Endurance Wholefood jauhe, jossa on mm. chlorellaa, macaa, mustaherukkaa, ruusujuurta ja kurkumaa sekä Pre-Workout Proteiinijauhe.

Myös ihana ja inspiroiva Petra on kirjoittanut NORDIQ Nutritionista, joten Petran blogista voi lukea lisää hyviä käyttövinkkejä. 🙂

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna