Sittenkin enemmän introvertti – 10 syytä miksi

75

Thoughts

30.04.2019

Ehkä tähän otsikkoon riittäisi jo perusteluksi se, että en menekkään vappukemuihin tai ystävien illanistujaisiin… vaan jään YKSIN kotiin, ja olen tästä superinnoissani. Mitään muuta ei huvittaisi tehdä yhtä paljon. Minut on tänään myös aivopesty Game of Thronesiin, joten ehkä aloitan katsomaan sarjaa. 😀

Tiedättekö te sen tunteen, kun tajuaa itsestään jotain uutta ja tulee helpotuksen tunne. Fiilis, että ymmärtääkin vähän paremmin omia tuntemuksia ja fiiliksiä. Sen jälkeen, kun muutin Suomeen, nousi tiettyjä piirteitä itsessäni taas paremmin esiin, jotka olivat ulkomailla asuessa ja täysin erilaista elämää elävänä vähän piilossa. Olenkin harrastanut jonkinlaista itseni tutkiskelua poikkeuksellisen paljon tämän jälkeen.

Kevään aikana olen paitsi tajunnut, että olen erityisherkkä, myös sen, että taidan sittenkin olla introvertti. Luulin ennen, että olen ambivertti, mutta vähän enemmän ekstrovertti. Olen alkanut kuitenkin kyseenalaistamaan tätä ja eilen tein pari testiä, jonka mukaan olen introvertti. Joko ennen olen lukenut itseäni vähän väärin tai sitten olen muuttunut….

Esimerkiksi tein uudestaan nyt 16 persoonallisuustyypin testin (Myers-Brigss), josta kirjoitin 4 vuotta sitten blogissa. Silloin sain tuloksen ENFP-T. Nyt sain tulokseksi INFP-T (introvertti, intuitiivinen, tunteellinen, mahdollisuuksia etsivä, sekasortoinen). Eli muuten sama, mutta ekstrovertin sijaan minussa on 56% introverttia. Veikkaan, että tämä tuloksen ero johtuu vain siitä, että tunnen itseäni koko ajan paremmin.

Aihe on sinänsä tosiaan ajankohtainen, koska on vappu. Muistan, etten koskaan, en edes ala-asteella ole tykännyt vapusta. Kyseessä on siis jonkinlainen inhokkijuhlani ja nyt tajuan taas paremmin miksi. Juhla, jossa on paljon räiskettä ja ihmisjoukkoja. Ennen ajattelin aina, että olen tylsä, nyt voin ajatella, että olen introvertti.

Ylen artikkelin mukaan, jos tunnistaa itsensä alla olevista kohdista vähintään kuudesta on todennäköisesti ihmistyypiltään introvertti.

Oletko introvertti?

1.Haluat rauhaa ja rentoutumista
-Kyllä.

2. Pidät itsenäisestä työstä. Pystyt toimimaan pitkiäkin aikoja yksin kaipaamatta muiden seuraa
-Todellakin, ihan ehdottomasti.

3. Haluat analysoida ja pohtia asioita. Pyrit pitämään tunteet ja logiikan erillään
-Kyllä (ainakin tuohon, että haluan analysoida ja pohtia).

4. Olet äärimmäisen keskittynyt. Pystyt paneutumaan tehtävään pitkäksi aikaa ilman taukoja
-Pystyn keskittymään loistavasti täysissä kahviloissa, lentokoneissa yms. Pystyn sulkemaan ympäristön pois täysin. Mieluiten työskentelen putkeen ilman taukoja, koska nimenomaan haluan paneutua asioihin.

5. Työskentelet mieluiten jaksoissa, yksi selvästi rajattu tehtävä kerrallaan
-Ehdottomasti. Inhoan, jos pitää säätää montaa asiaa kerrallaan ja tulee keskeytyksiä

6. Olet kärsivällinen. Et tylsisty yksin ollessasi, vaan jaksat odottaa kauan, että jotain tapahtuisi
-Olen tajunnut olevani kärsivällinen vasta sen jälkeen, kun elämääni tuli ihmisiä (kuten Lauri), joiden pitää toimia ja saada asiat tapahtumaan IHAN HETI, kun asia pälkähtää mieleen. En koskaan tylsisty.

7. Viihdyt yksin. Sosiaalinen tarpeesi ei ole kovin suuri
-Allekirjoitan tämänkin. Olen huomannut kaikkina ulkomaa-aikoinani, että kolme viikkoa on rajani. Kun kolmeen viikkoon en ole puhunut kenenkään kanssa muuta kuin kaupassa kassan kanssa pari sanaa, alan kaivata sosiaalisia tapahtumia.

8. Ajattelet kuvallisesti. Sanojen visualisoiminen on sinulle helppoa
-Kyllä. Tuskin muuten rakastaisin fantasiakirjallisuutta. Harry Potterit ja Taru Sormusten Herrasta kirjat ovat vieneet täysin mukanaan.

9. Olet taitava kuuntelemaan. Keskustelussa panet merkille paitsi sen mitä sanotaan myös sen, mitä oikeasti tarkoitetaan
-Toivottavasti, luulen näin.

10. Haluat ajatella ennen kuin avaat suusi. Et ole mikään moottoriturpa
-Tästä en täysin tunnista itseäni. Yleensä puhun ennen kuin ajattelen, mutta toisaalta tämä ei päde tuntemattomien kanssa.

11. Olet itsenäinen. Trendit ja ryhmäajattelu eivät juurikaan sinuun vaikuta
– Olen itsenäinen, mutta tämäkin kohta on vähän niin ja näin… En vahvasti tunnista itseäni kuvauksesta.

12. Stressaannut helposti. Joudut sulkeutumaan häiriötekijöiltä, jotta voisit keskittyä. Työskentelet huonommin paineessa
-Tunnistan. Stressaannun helposti. Toisaalta koen kyllä välillä pystyväni parempaan suoritukseen paineessa, vaikka en pidäkään paineen alla työskentelystä.

Tunnistin itseni siis ainakin yli kymmenestä. Entäs te? Ihanaa vappua kaikille, miten sen sitten vietättekin. 🙂 <3

photos/ Janita Autio (editing by me)