Riemukaaren alla
jacket/ H&M
jeans / &OtherStories
turtleneck / Esprit
sunnies / Mango
shoes / Adidas Orginals
bag / Furla
earings / Glitter
necklace / Cos
Makaan tässä pariisilaisen hotellihuoneen sängyllä, jonne oltiin käyty tuomassa pikkuleivokset päälle ja sytyttämässä tunnelmalliset yövalot sillä aikaa, kun olimme poissa. On kotoista, vatsa on täynnä ja mieli inspiroitunut. Tänään päivällä olin hetken vähän stressaantunut, kun olisi aika paljon tekemistä, eikä tavallaan aikaa muuhun kuin tietokoneella oloon. Mutta aurinkoinen Pariisi kutsui puoleensa ja toisaalta yrittäjänä voin ihan hyvin siirtää joitain asioita tuonnemmaksi. Ottaa rennommin, olla vaatimatta itseltä aina jotain velvollisuuden tuntoisena.
Nyt illan olen osannut nauttia täydestä sydämestä ja fiilistellä kaikkea. Tulimme juuri illalliselta ja iltakävelyltä Moulin Rougen luota. Pikkutyttö veti risteyksessä hihasta ja kysyi, olenko Moulin Rougen tanssija (tai tyttö puhui ranskaa, äiti käänsi minulle kysymyksen). Mietin hetken, miltä tuntuisi olla. Samoin kuin olen miettinyt täällä kävellessä lukemieni romaanien pariisilaisia henkilöhahmoja, kaupunkia sata vuotta sitten. Millaista olisi asua Pariisissa…?!
Kun kävin täällä ensimmäistä kertaa, rakastuin kaupunkiin täysin. Pidin Pariisia heti lempikaupunkinani. Kymmenessä vuodessa hohto vähän unohtui, mutta nyt täällä taas tuntuu samalta. Rakastan Pariisin tunnelmaa ja kauneutta, taiteellisuutta ja eleganttiutta.
Kun kävelimme äsken takaisin hotellille, matkalla oli paljon ihania kahviloita ja ravintoloita, joiden eteen ihmiset olivat kerääntyneet pöytiin istumaan iltaa. Täällä tuntuu jo keväältä, osa puista on kukassa ja on niin lämmin, että nilkat voivat olla paljaana.
Tulin Pariisiin Huawein P30 Pro puhelimen lanseeraukseen ja jäimme tästä Laurin kanssa tosiaan vielä muutamaksi ekstrapäiväksi kaupunkiin. Koko reissu on jo nyt ylittänyt kaikki odotukset, puhelin ja sen kamera ovat ihan mahtavia – ja niin oli meidän porukka ja yhteishenkikin. Tämä reissu on tuntunut oikeastaan enemmän lomalta, vaikka työreissu onkin. Kirjoitan puhelimesta ja lanseerauksestakin varmasti vielä tarkemmin kohtapuolin, mutta nyt halusin vain tulla lähettämään pikaiset terkut.
Olen saanut IG stooreissa myös poikkeuksellisen paljon kyselyitä asuihin liittyen täällä (mm. tätä takkia ja näitä aurinkolaseja kyselty), joten innostuin kuvailemaan pitkästä aikaa asukuvia tänne blogiin. Nämä kuvat otettiin Riemukaarelta, jonne kävelimme päivällä Laurin kanssa, kun muut olivat suunnanneet lentokentälle. Olin nähnyt aikaisemmin Riemukaaren vain kauempaa, mutta yllätyin, miten upea se on, kun menee sen alle seisomaan. Katon ruusukirjailut olivat niin hienot! Riemukaarelta jatkoimme vielä kävelyä Eiffel-tornille, joten tänään on tullut spontaani turistikierros tehtyä. 😉
Kuullaan pian, hyvät yöt! 🙂