Kirjavinkki – The Girl on the Train
Sveitsissä minulla oli paljon omaa aikaa, mutta ei nettiä, joten aloin kaivata kovasti jotain luettavaa. Kiersin useita kirjakauppoja ja antikvariaatteja, osan jopa kaksi kertaa ja pyörittelin käsissäni hyvin suppeaa englanninkielistä valikoimaa. Yleensä en lue juurikaan dekkareita, mutta paljon puhuttu Paula Hawkinsin The Girl on the Train -kirja kiinnitti huomioni tuossa valikoimassa ja oikeastaan onneksi näin. Luin kirjan aamulla loppuun ja täytyy sanoa, että nyt haluan lisää trillereitä!
The Girl on the Train (Nainen Junassa) on täydellinen kesäkirja: koukuttava, jännittävä ja sellainen, jonka loppu oikeasti yllätti. Minulle myös henkilöhahmot ovat aina kirjassa tosi tärkeitä. Ehkä jopa juontakin tärkeämpää ja siksi normaalisti suosin Katherine Pancolin ja Anna Gavaldan tyyppisten kirjailijoiden kirjoja. The Girl on the Train -kirjassa kuitenkin myös henkilöhahmot vetoavat tunteisiin ja painuvat mieleen.
Lisäksi… Jos englanniksi kirjojen lukeminen tuntuu yleensä raskaalta (kuten allekirjoittaneella), niin suosittelen kokeilemaan tätä kirjaa. Tarinassa vaihtelee kolme eri minä-kertojaa ja ainakin itse koin, että päiväkirjamainen sanaston arkisuus teki kielestä yksinkertaista ja helppolukuista. Itse unohdin nopeasti, että edes luin englanniksi. Kirja sopii siis hyvin myös englannin kielen petraukseen. 🙂
Tässä postauksessa toinen loistava ja erittäin koukuttava kesäkirjavinkkini!
6 Comments
Jos etsit lisää trillereitä niin suosittelen Gillian Flynnin koko tuotantoa. Niissä kirjoissa on aina henkilöillä mielenkiintoiset tarinat.
Kiitos paljon suosituksesta, pitää laittaa mieleen! <3 🙂
Itse juuri tällä hetkellä luen kyseistä kirjaa. Seurailen paljon ns. bookstagrammaajia ja olen kyseiseen kirjaan Instagramissa niin monet kerrat törmännyt, että päätin sen reissulukemiseksi ostaa. Nyt jäljellä enää loppuhuipennus ja n. 20 sivua ja täytyy kyllä sanoa että kirja on vienyt mennessään! Itsekin luen kirjaa englanniksi ja kieli on kyllä helppoa ja vaivatonta lukea vaikka muutenkin todella paljon englanniksi luen. 🙂
Kiva kuulla, että säkin tykkäät! 🙂 Kiitos kommentista jennasinikka!