Hyvinvointitrendit 2020

91

Beauty

18.12.2019

Niin kauan kuin muistan, olen ollut kiinnostunut hyvinvointitrendeistä, uusista ilmiöistä… Syksyllä, kun vietimme kaksi kuukautta New Yorkissa ja Los Angelesissa kokosin listaa puhelimeni muistioon hyvinvointiin liittyvistä asioista, jotka siellä näkyvät jo selvästi suuremmin kuin täällä Suomessa. Yleensähän varsinkin hyvinvointitrendit tulevat juuri Losista ja New Yorkista. Tykkään seurata, mitä alalla tapahtuu, mutta tässä vain omia havaintojani ja arvailujani, mitkä hyvinvointitrendit mielestäni ovat in 2020.  Ehkä tässä myös korostuu asiat, joista juuri nyt olen itse innoissani ja kiinnostunut. 🙂

1.Äänihoidot

Itse törmäsin tiibetiläisiin äänimaljoihin, tuulikelloihin, gongeihin, rumpuihin sekä muihin vastaaviin instrumentteihin ensimmäisen kerran joogatunneilla. Nyt olen huomannut, että tänä vuonna sointukylpyihin on törmännyt myös pr-tilaisuuksissa. Uskonkin, että erilaiset äänihoidot tulevat lisääntymään syvärentoutusmenetelmänä myös joogasalien ulkopuolella. Äänihoitoja on käytetty esimerkiksi kivun lievitykseen jo tuhansia vuosia, mutta nykyään löytyy myös tutkittua tietoa äänen kehoa parantavasta ja rentouttavasta vaikutuksesta.

Vaikutus perustuu äänen värähtelyyn. Värähtely kulkeutuu kehon nesteitä pitkin ja tämän todella tuntee koko kehossa. Itse olen kokenut äänihoidot hyvin voimakkaina. Kävin Los Angelesissa parin tunnin Breathwork & Sound Healing Consert illassa, jossa meitä oli n.50 ihmistä paikalla. Makasimme ringissä peittojen ja tyynyjen kera. Iso osa porukasta itki jossain vaiheessa harjoitusta ääneen ja lopussa tehty fiiliskierros, jossa jokainen sai sanoa jotain, oli hyvin vaikuttavaa kuunneltavaa.

Kävin myös New Yorkissa restoratiivisella joogatunilla, jossa opettaja lauloi. Tämä saattaa olla jotain, mikä lisääntyy myös täällä; äänen erilainen yhdistäminen joogaan. Laulaminen ja mantraaminen ovat minun omalla epämukavuusalueellani, mutta joogaopekoulutuksen aikana huomasin, että oma äänen käyttö voi olla todella voimaannuttavaa, virkistävää ja rauhoittavaa.

2. Hiljaisuus

Tämän halusin nostaa tähän edellisen vastapainona, sillä toisaalta uskon hiljaisuuden arvostamiseen. Vastamelukuulokkeiden lisääntymiseen. Hiljaisten tilojen rakentamiseen julkisissa kohteissa. Parempiin äänieristeisiin. Hiljaisuusretriitteihin. Tämä trendi tulee varmasti ennen kaikkea näkymään isoissa kaupungeissa, niiden palveluissa sekä sisustus- ja tilaratkaisuissa. Hiljaisuudella on monia tieteellisesti todettuja terveyshyötyjä. Itse opin arvostamaan hiljaisuutta todella paljon New Yorkin kuukauden aikana, jolloin oli vaikea löytää hiljaista paikkaa ja hetkeä.

3. Meditaatio / Hengitys

Meditaatio on jo ollut useampina vuosina pinnalla, mutta uskon, että tämä kehitys vain jatkuu kiihtyvästi. Esimerkiksi Los Angelesissa oli omia meditaatiokeskuksia. Suomesta ei löydy tietääkseni vielä yhtään omaa studiota, joka keskittyisi vain tarjoamaan erilaisia meditaatiotunteja. Uskon myös, että yhä useampi perustaa kotiin rentoutumisnurkkauksen, johon hankitaan hoitavia kristalli- ja voimakiviä, eteerisiä öljyjä ja hengellisiä kortteja yms… Lisäksi erilaiset meditaatioapplikaatiot kasvattavat suosiotaan.

Koen, että hengitysharjoitukset tulevat olemaan myös yksi kasvava trendijuttu. Esim. Uudesta Huawein älykellostani löytyy hengitysharjoitus, jossa hengitetään hitaasti ja syvään kellon tahdissa. Myös kylmäharjoittelu on ollut nousussa ja kuten kuuluisassa Wim Hofin metodissa, siinä hengitysharjoitukset ovat isossa roolissa.

4. Digipaasto

Edellisiinkin viitaten, tämä elämän yksinkertaistamismetodi on varmasti tulevana vuonna monen suunnitelmissa. Omassa lähipiirissäni on paljon sometyöntekijöitä ja tämä on ollut yksi selvä puheenaihe viime aikoina.

5. Minimalismi ja zero waste

Minimalismi aatteena varmasti jatkaa kasvamistaan vauhdilla. Huomaan sen erittäin hyvin jo tässä joulun alla: suurin osa tutuistani perheineen ei enää osta joululahjoja – ei ainakaan tavaraa. Myös yhä enemmän tullaan pakkaamaan tuotteita ekologisemmin, esimerkiksi muovin sijaan kierrätettyyn muoviin tai kasviperäiseen muoviin. Suomalainen Sulapac valmistaa täysin maatuvia ja biohajoavia purkkeja – tälle uskon ja toivon suurta lisäkasvua.

Miten nämä liittyvät hyvinvointiin? Mielestäni monellakin tapaa. Arvojen mukaan eläminen on tärkeää hyvinvoinnille ja aika monen meistä arvot puoltavat eettisiä ja ekologisia valintoja. Vähemmän materiaa tarkoittaa usein vähemmän ärsykkeitä ja vähemmän vertailua/kilpavarustelua. Enemmän vapautta. Lisäksi enemmän aikaa ja rahaa sijoittaa hyvinvointia pitkällä tähtäimellä tukeviin asioihin. Sitä paitsi me olemme yhtä – maapallo, luonto, sinä ja minä.

6. Ketodieetti, Pätkäpaasto ja Fleksaus

Aina vallalla on joitain muotiruokavalioita ja itse uskon, että näistä kolmesta puhutaan Suomessa vielä enenevissä määrin ensi vuonnakin.

Ketoruokavalio, joka sisältää runsaasti rasvaa ja erittäin vähän hiilihydraatteja, näkyi isosti Jenkeissä. Muutama esimerkki: ”Kukkakaaliriisiä” oli kaikkialla, jopa monissa kaupoissa myynnissä valmiiksi raastettuna. Lisäksi Starbucksissa ja muissakin ravintoloissa oli annoksia, jotka oli merkattu ketoilijalle sopivaksi. Tähän ketomerkintään en ole vielä Suomessa törmännyt, vaikka ainakin omassa tuttavapiirissä on useita ketoruokavaliota testanneita tai sen nimeen vannovia.

Pätkäpaastosta on puhuttu pidempään, on ollut 5:2-dieettiä sun muuta. Kuitenkin yleisin ja perinteisin ”16/8”, jossa 16 tuntia vuorokaudesta paastotaan ja 8 tunnin ajan saa syödä vapaasti, tuntuu nostavan suosiotaan jatkuvasti. Ketodieettiä en itse ole kiinnostunut kokeilemaan siihen enemmän perehdyttyäni, vaikka uskon sen joillekin toimivankin loistavasti. Sen sijaan pätkäpaasto kiinnostaa minuakin.

Fleksaus eli osa-aikainen kasvisyönti muistuttaa eniten omaa ruokavaliotani ja huomaan, että tätä noudattaa koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä. Flexitaristi noudattaa pääosin vegaaniruokavaliota, mutta joustaa tarvittaessa. Puhdas vegaaniruokavaliokin toki varmasti kasvattaa suosiota yhä – vegebuumi on ja pysyy.

Kaiken kaikkiaan en usko, että tiukat säännöt ja ruokavaliot enää niin trendaavat. Ensi vuonna monen hyvinvointia edistää enemmän rentous ja intuitiivinen toiminta. Jopa nautiskelu.

7. Alkoholittomat juomat & Probioottiset juomat

Veikkaan että ensi vuoden trendikkäimät juomat ovat alkoholittomat drinkit, kombucha sekä vesikeffiiri. Kombucha on ollut jo tämän vuoden selkeä trendijuoma Suomessa, mutta sen kulutus ei ole mitään verrattuna Nyciin ja Losiin. Siellä sitä löytyy niin kahviloista, hotellin aulasta teen ja kahvin vierestä kuin häistä juhlajuomanakin.

8. Yhteisöllisyys

Yhteiskunta on mennyt koko ajan yksilökeskeisemmäksi, mutta uskon, että vastavirtaa näkyy yhä enemmän, koska yhteisöllisyyttä selvästi kaivataan. Co-working tilat, yhteiset kohtaamispaikat, kimppa-asuminen, retriitit ja hyvinvointifestivaalit – uskon näiden kaikkien suosion kasvavan.

9. Nukkuminen & unen seuranta

Ehkä yksi isoimmista hyvinvointiin liittyvistä muutoksista verrattuna viisi vuotta sitten olleeseen keskusteluun, on nukkumisen tärkeyden painottaminen ja ymmärtäminen. Unen laatuun panostaminen on jäänyt kaikkien urheilu- ja ravintovillitysten jalkoihin, mutta nyt muutos on täällä ja hyvä niin. Itse olen ollut erityisen kiinnostunut nukkumisesta kuluneen syksyn aikana. Sen lisäksi, että olen lopettanut kahvin juonnin lähes kokonaan, olen mm. alkanut mittaamaan untani älykelolla ja lukenut Matthew Walkerin Miksi Nukumme – Unen voima -kirjaa. Uskon, että kaikki nukkumiseen liittyvä kasvattaa suosiotaan hyvinvointisaralla.

10. Kiinalainen lääketiede

Kiinalainen lääketiede on valtavan kiinnostavaa… Sen viiden elementin teoria, eri hoitomuodot kuten akupunktio, kuppaus ja Gua sha sekä Yin & Yang – filosofia. Itse innostuin kiinalaisesta lääketieteestä joogaopekoulutuksen ja yin-joogan kautta. Varasin perään akupunktion, luin pari kirjaa ja aloitin loppuvuonna testaamaan tämän vuoden ehkä isointa ihonhoitohittiä kosmeettista Gua shaa sekä Katja Kokon Yin Your Skin –verkkokurssia. Uskon, että nyt kun Gua sha on niin pinnalla, alkavat muutkin kiinalaisen lääketieteen hoitomuodot kiinnostaa ihmisiä vielä entisestään. Olen pohtinut, että voisin tehdä oman postauksen kiinalaiseen lääketieteeseen liittyen, kiinnostaisiko sellainen? 🙂

11. Metsä

Vuonna 2020 metsä on muodikkaampi kuin koskaan, ainakin luulen niin. 😉 Kotimaan matkailu ja telttailu. Patikointi ja retkeily. Maadoittuminen, hiljaisuus ja rauhoittavat luonnon äänet. Uskon myös sienestyksen, marjastuksen ja villiyrttien keruun kasvuun. Metsän tunnelmaa haetaan moneen ja erilaiset elämykset/kokemukset metsissä, kuten metsäjooga kasvattavat suosiota. Ehkä puiden istutus hiilinieluiksi ja ikimetsien suojelu on saanut meidät näkemään metsät uudella tavalla, arvokkaina aarteina.

12. Jooga

Jooga varmasti lisää suosiotaan Suomessa vielä paljon, mikä on ihanaa. Eri tyylilajeista uskon esimerkiksi Katonah-joogan isoon kasvuun. Se näkyi varsinkin New Yorkissa jo todella paljon, mutta Suomeen se rantautui vasta viime vuonna joogaopettaja Elisa Kuuttilan kautta. Uskon myös, että erilaiset perhe-elämään liittyvät joogat lisääntyvät yhä enemmän kuten lapsijooga, äitiysjooga ja parijooga.

Olisi hauska kuulla, jos teillä heräsi jotain ajatuksia tästä! Oletteko jostain samaa tai eri mieltä? Tuliko mieleen muita hyvinvointijuttuja, joiden ennustatte olevan erityisen suosittuja ensi vuonna? 🙂 <3