9 Faktaa näistä kuvista – Jungfraujoch
1. Kuvat on otettu korkeimmassa kohdassa, jossa olen koskaan käynyt.
2. Jungfraujoch on Sveitsin suosituimpia nähtävyyksiä. Tänne 3454 metriin on päässyt jo 100 vuotta junalla. Paikalla sijaitsee Euroopan korkein juna-asema.
3. Tämä kuvissa ylläni oleva Filippa K:n paita on lempineuleeni, ostin sen tammikuussa. No nyt siinä on iso reikä kainalossa, kenties juuri tämän yllä olevan tuuletuksen johdosta. (Minun ei ehkä tulisi koskaan satsata laatuun vaatteissa, koska saan ne aina repeämään heittelemällä jalkaa, hyppimällä tai heilumalla.)
4. Asumme Italiassa Esi-Alpeilla ja autolla olemme usein vierailleet esimerkiksi Asiagossa, joka sijaitsee Alppien aluskukkuloilla. Aikaisemmin en kuitenkaan koskaan ole vieraillut ”virallisesti” alppimaisemissa, joka tarkoittaa minulle jostain syystä myös lunta.
5. Näin korkealla moni alkoi voida pahoin ryhmästämme, sillä ilma on ohutta. Itselläni oli aavistuksen vaikea hengittää ja väsymys tuntui enemmän. Huomasi, että on hyvä ottaa rauhallisesti, ellei ole tottunut moisiin korkeuksiin.
6. Vaikka paikka oli varsin turistinen, tykkäsin itse kokemuksesta kovasti. Tämä nähtävyys jäikin Sveitsin reissulta ehkä parhaiten minulle mieleen.
7. Kokemus oli upea yksinkertaisesti siksi, että maisemat olivat aivan huikeat. Meillä sattui vielä tänne älyttömän aurinkoinen päivä. Olikin hassua olla näin lumen keskellä, mutta kuitenkin, niin että oli suhteellisen lämmin.
8. Me ollaan aina perheen kanssa käyty laskettelemassa Lapissa ja osa perheestämme myös Alpeilla. Olemmekin myös suunnitelleet perhereissua Alpeille, mutta itse en ole koskaan ollut tästä niin innoissani tai en vain ole osannut haaveilla laskettelureissusta. Mutta nyt alkoi lautailu näissä maisemissa ehdottomasti kiinnostaa!
9. Jungfraujochilla sijaitsee rautatieaseman, ravintoloiden ja kauppaliikkeiden lisäksi tutkimusasema ja laboratorio. Nettisivuilta löytyy hyvin, mitä kaikkea voi kokea täällä vieraillessa. Me söimme Crystal nimisessä ravintolassa lounasta, mutta sen jälkeen jatkoimmekin jo matkaa.
10. Menimme tänne Jungfraujochiin junalla Grindelwaldista, jossa yövyimme kaksi yötä. Samana päivänä matkasimme junalla myös Interlakeniin, josta tämä viimeinen kuva on. Kuvassa näkyvät lumivuoriset vuorenhuiput ovat ne, jossa siis Jungfraujoch sijaitsee. Interlakenista Jungfraujochiin junamatka kestää 2,5 tuntia. Tulen palaamaan vielä niin Grindelwaldiin kuin Interlakeniin myöhemmin, sillä mielestäni tämä alue on loistava matkakohde, jos Sveitsin luontonähtävyydet sekä patikointi kiinnostavat. 🙂
5 Comments
Taisin aikaisempaan Sveitsi-postaukseesi jo kommentoidakin, että on niin mielenkiintoista nähdä ”oma” maa toisen silmin! Olen itse asunut täällä jo yli kuusi vuotta, ja ihan vaivihkaa monet asiat ovat muuttuneet arkipäiväisiksi, ja sitten ne näkeekin uusin silmin toisten postausten ansiosta.
Kiitos hienoista kuvista – ja nauruista ”reikä neuleen kainalossa” -episodille! Totuus blogikuvien takana 😉
Kiitos Pauliina, kun kommentoit! 😀 <3 Ja hei tiedän tunteen, kun esim. Italian vuoret tuntuu itselleni niin "arkipäivältä" jo, että harvoi tulen ajatelleeksi, että menen niitä kuvailemaan... Mutta, kun tulee vieraita näen ne aina eri silmin heidän kauttaan. 🙂
Oi vitsi on kyllä huikean näköistä! Oon itse menossa Interlakeniin tasan viikon päästä muutamaksi päiväksi, olisi kyllä huippua jos sinne on jotain vinkkejä / suosituksia 🙂
Voi valitettavasti en ehtinyt tähän ajoissa vastaamaan. Mutta Harderkulm -nähtävyyspaikalla kävimme ja sitä voin Interlakenissa suositella! 🙂 Kiitos paljon, kun kommentoit ja hyvää matkaa! <3