Kirjoitin joku aika sitten instagrammiin postauksen kynnyksestä, mikä minulla on ohjata joogaa… Olen kieltäytynyt monesta tilaisuudesta pitää joogatunti tapahtumassa tai studiolla, koska en ole uskaltanut. Saatan olla ujo vieraiden joukossa ja pelkään ääneni värisevän. Analysoin ja mietin ihan liikaa. Myös vastuu painaa, tiedänkö sittenkään tarpeeksi anatomiasta, rajoittavista tekijöistä jne…...

On monta syytä, miksi voi päätyä tilanteeseen, ettei enää käytä luovuuttaan… Tuskin olen ainut, joka haaveilee joskus irtiotosta ja maisemanvaihdoksesta nimenomaan luomismielessä. Toivoo vapaata keskeytyksistä ja velvollisuuksista, ei rentoutuaksi, vaan luovisvimman takia. Että saisi etääntyä kaikista paineista, muiden mielipiteistä, odotuksista ja ennakkoluuloista — ja olla rohkeampi kuin uskaltaisikaan. Mielestäni...

Joskus hyvinvointiprojektini olivat hyvin joko-tai mentaliteetilla tehtyjä. Jossain vaiheessa, kun inhimillisyys ja elämä astuvat peliin, perfektionistina koko projekti olikin pilalla. Niin pilalla, että lopetin, kunnes taas aloitin jossain vaiheessa uuden. Nykyään en usko ehdottomuuteen, vaan lempeyteen ja itsestä huolta pitämiseen – eri aikoina ja päivinä se on eri asioita....

Mitä järkeä on tavoitella kuuta taivaalta? Paiskia unelmien eteen uupumiseen asti töitä? Miksi haluan menestyä? Mikä oikeasti on elämän tarkoitus? Miksi haluaisin enemmän? Tuoko jatkuva tavoittelu juuri tyytymättömyyden tunnetta nykyiseen? Päämäärätietoisuus paineita ja isot unelmat riittämättömyyden tunnetta? Voiko saada kaiken? Eikö pointti olisi oppia elämään mahdollisimman vähällä, mahdollisimman vähän...

Selailin joululomalla kovalevyjäni ja vastaan tuli paljon kuvia, joita en koskaan ole ehtinyt tehdä postaukseksi asti. Erityisesti nämä kuvat elokuun Magnesia Festivaaleilta toivat hyviä muistoja mieleen. Suomenlinna lokaationa oli niin ainutlaatuinen ja taianomainen auringonlaskuineen. Meillä kävi vielä hyvä tuuri, kun ystävämme Janita ja Arttu asuvat Suomenlinnassa ja saimme yöpyä...