What´s going on in my life
Eilen ilmestyi uusi Kauneus&Terveys -lehti, jonka kuvauksissa olin marraskuun lopulla. Kansikuvan lisäksi lehdestä löytyy 6 muotikuvaa (joiden ohessa kerron tyylistäni) sekä pieni haastattelu elämästä ja hyvinvoinnista. Nämä olivat tosi kivat kuvaukset ja tiimi huippu kiva! Viime vuosina suurin osa mallintöistäni on ollut urheilu-, katalogi- ja mainosjuttuja, joten oli ihana kuvata muotikuvia, vaikka näissä pointtina olikin ”minun tyylini”. Olen huomannut, että vaikka kameran edessä en vapaa-ajalla oikein viihdykään, on työtilanne eri ja oikeastaan mallina olo on aika hauskaa. Siinä on jotain samaa, kuin tanssissa: kehonhallintaa, liikkumista ja ajatus, miten olla esteettisesti ja tuoda tietty fiilis (tai vaate) esiin. 🙂
Tänään matkustan junalla Manchesteriin. Se on noin tunnin matkan päässä ja pakko kertoa, että juuri nyt minua vähän jännittää… Kerron tästä visiitistäni mahdollisesti myöhemmin. 😉 Ensi viikon alussa suuntaan puolestani taas Suomeen. Kun tulin Nykistä, kirjoitin, että rentouttavaa olla ensimmäistä kertaa kuukausiin niin, ettei seuraavaa lentopäivää ole tiedossa. Menikin alle vuorokausi kun sain jo tietää tästä Suomen keikasta, jonka lähden tekemään. Olen ympännyt taas mahdollisimman paljon työjuttuja reissulleni, mutta ehdinpä ilokseni piipahtaa Seinäjoellekin! Ja toisaalta nyt kun olen ollut hetken asettuneena, olenkin jo valmis pakkaamaan laukut…Varsinkin kun samalla pääsen moikkaamaan perhettäni ja ehkä joitain ystäviänikin! Nykin postauksia on vielä tulossa, samoin kuin juttua elämästä täällä Englannissa. Yritän ehtiä näiden pariin viikonloppuna!
Photo by Marica Rosengård, styling by Liisa Kokko, Makeup&hair Reija Partanen
Hauskaa perjantaita!
//The new number of Kauneus&Terveys magazine came out yesterday. I did the photoshoot at the end of November. I am in the cover of the magazine and inside you can find six fashion photos more and a short interview about life and well being.
Last year I did mostly sport,mcatalogue and advertisement modelling so it was very enjoyable to do a fashion shoot after a long time even if the point was ’’my own style’’.
Today I travel to Manchester by train and it takes about one hour for me to get there. I will tell you about this trip later on. I have also another trip coming up which is to Finland. I have a very busy schedule with work while being there but I will manage to go to Seinäjoki and visit my family! I am very happy about that.
Enjoy friday!
Ps. Muistatteko postaukseni Helsingin Fishmarket -ravintolasta (löytyy täältä)?! Muistutan, että tänään on taas Oysters & Prosecco -ilta ja mainitsemalla tilauksen yhdessä blogini, saatte koko pöytäseurue ilmaiset skumppalasit kaupanpäälle!! Tämä tarjous on voimassa aina perjantaisin, joten käyttäkää tilaisuus hyväksi ja menkää kokeilemaan loistavaa kalaravintolaa. 🙂
15 Comments
Kävin heti eilen ostamassa tuon lehden, kun näin sun Instagramissa kuvan siitä! 🙂 Tänään pääsen vihdoinkin sitten lukemaan ton sun jutun!
(tykkään aina lukea lehdet niin, että luen ne samalla kun juokse juoksumatolla :D)
Kiitos Liisa, kiva kuulla! Plus, mun mielestä on saavutus lukea juostessa. 😀 Itse tuntuu että rivit hyppii niin, että pystyn lukea vain jos kuntopyöräilen. ;D
Moikka! Ihania kuvia lehdessä ja kivoja pohdiskeluja. <3 🙂 mukavaa viikonloppua!
Kiitos Iiris!<3 Ihanaa viikonloppua sinullekin! 🙂
Bongasin K&T:n kansikuvan eilen Instasta, todella kaunis kuva susta! Tykkäsin myös kansisitaatista 🙂
Kiitos paljon ihana! Joo mäkin tykkäsin sitaatista! Aina välillä näkee joissain lehdeissä kansisitaatteja, jotka vähän kauhistuttavat, niin onneksi tähän valittiin sellainen, jonka allekirjoitan täysin. 😉
kiva kun jaoit tän jutun niin että pääsee edes vähän vilkaisemaan ja lukemaan juttua. Ulkomailla asuessa kun on hankala päästä lehtiin käsiksi ja vielä hankalampi venata joku vuosi että pääsisi lukemaan sitä äidin ostamaa lehteä 🙂
Kiva kuulla, joo sama ongelma nyt kun asun Englannissa. En ole itse edes tätä kyseistä lehteä vielä nähnyt. ;D
Hyvä blogi! 🙂 Onko sinulla hyviä inspiratio vinnkejä lounas,päivällinen, välipala? Aina kiva saada jotain uutta.
mukavaa viikonloppua!
Hei Katja! Kiitos kommentistasi! Kannattaa selata tuolta ylänavigaatiosta löytyvää ravinto-kategoriaa. Myös oikeasta sivupalkista löytyy kohdat välipalat, reseptit yms. Sieltä löytyy monia vinkkejäni ja toivottavasti myös inspiraatiota! 🙂
Olen meinannut kysyä tätä monta kertaa, mutta mahdatko olla ”erityisherkkä” ? Luultavasti et ole, mutta sinussa on monta siihen sopivaa piirrettä: luovuus, tunteeseen luottaminen, pohdiskelevuus, syvällisyys, moniulotteinen elämänkatsomus.. 🙂
Hmm.. En usko, että olen erityisherkkä, tai en tiedä missä raja menee. Mutta herkkä olen. Siinä mielessä hyvin ajateltu sinulta, koska olen samaa mieltä, että tietyt persoonallisuudenpiirteet usein tarkoittavat, että on myös taipuvainen tiettyihin ominaisuuksiin. Mutta joo, siis tunnen aika vahvasti äärilaidasta äärilaitaan, ajattelen asiat tunteella, olen herkkä muiden tunteille ja ailahtelen myös helposti tunnetiloista toiseen koska olen herkkä reagoimaan asioihin. Uskon kuitenkin, että kaikki tämä suht yleisissä rajoissa. 🙂
Hyvä juttu ja upeat kuvat. Minua kiinnostaisi postaus jossa kerrot yksityiskohtaisesti mitä joissain kuvauksissa tapahtuu. Esim. kuinka kauan kuvaussessio kesti. Arvauksesi paljonko kuvia otettiin. Kuinka monta ihmistä työskentelee kuvauksen ympärillä. Kokeillaanko vaatteita jo ennen kuvauspäivää. Tapahtuuko usein, että joistakin vaatteissa otettuja kuvia ei julkaista lainkaan. Miten paljon mallintöistäsi ”tulee” aiempien töiden ja kuvien perusteella ja minkä verran keikkoja taas koekuvausten kautta. Vaatii varmaan joskus paljonkin työtä monelta ihmiseltä, ennen kuin kuvat ovat mainoksessa tms.?
Niin mä vähän ajattelinkin, herkkiäkin ihmisiä on paljon. Erityisherkkyyteen liittyy vahvat reaktiot hermostossa, aistiärsykkeet kuten valot ja äänet voi uuvuttaa helposti, joten siinä mielessä mallin työt ja paljon matkustelu voisi olla liian stressaavaa! No, tulipahan tämäkin nyt kysyttyä 🙂
I just want to say I am just beginner to blogging and site-building and absolutely enjoyed this blog. More than likely I’m planning to bookmark your blog post . You surely have awesome article content. With thanks for revealing your website page.