Wanderlust 108 – Juoksua, joogaa ja meditaatiota

29

Travels

03.10.2017

Olen aina haaveillut erilaisista jooga- ja hyvinvointifestareista, retriiteistä ja tapahtumista, joissa on saman henkistä porukkaa, hyvä energia ja inspiroivia uusia asioita. Magnesiafestivaali-postauksessa kirjoitin, kuinka pohdin Lonnassa tuon kahden päivän joogafestivaalin ajan: miten saisin lisää tällaista elämääni?! Meni viikko ja minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä jonnekin päin Eurooppaa Wanderlust-tapahtumaan!

Ihan superkivaa, että tämä toteutui ja päästiin eilen Eevskun kanssa Adidaksen vieraana kokemaan tällainen hyvän olon tapahtuma ulkomailla. Olette ehkä kuulleet moni päiväisistä Wanderlust festivaaleista, joita järjestetään Pohjois-Amerikassa. Tämä Milanossa ollut Wanderlust 108 -tapahtuma on osa Euroopan kiertuetta. Teemana on mindful thriatlon. Päivä koostuu thriatlonille tyypillisesti kolmesta lajista: juoksusta, joogasta ja mediaatiosta. Voisin sanoa, että uinnin ja pyöräilyn sijaan tosiaan enemmän meikäläisen makuun olevista osuuksista. 😉

Tapahtuma alkoi rennolla 5 km juoksulla, jota oli vetämässä paikallinen Adidas runners -ryhmä.

Thriatlonin toinen osa oli ehdoton suosikkini (ylläri): Tehokkaan ja yllättävän haastavan flow joogan ohjasi Julie Montagu (@julie.montagu). Hän oli saapunut Jenkeistä paikalle ja olikin kiva, että tämä tunti oli englanniksi. Sain puolentoista tunnin joogasta paljon irti ja fiilis oli mahtava. Meillä oli matot Eevskun kanssa Adidaksen puolesta ihan eturivissä, mistä näki ja kuuli hyvin. Tunnelmaa ihmisten lisäksi lisäsi DJ-musiikki ja raikas ulkoilma. Vaikka aurinkoa ei koko viikonloppuna näkynyt ollenkaan, olen iloinen vain, ettei satanut, koska siltäkin se jossain vaiheessa näytti. Valokuvauksen kannalta vähän harmittelin harmaata taivasta, mutta muuten se ei menoa haitannut, kun ei ollut kylmä. Fiilis joogan jälkeen oli mahtava. Rakastan joogaa lajina kyllä niin paljon! Mitä enemmän sitä teen, sitä enemmän se tuntuu täydellisesti omalta jutulta. Tällaisissa tapahtumissa on helppo olla onnellinen. 🙂

Kolmas osuus oli 30 minuutin ohjattu meditaatio. Tämä oli italiaksi, mutta toisaalta, ei sitä meditaatiossa tarvitsekaan kieltä ymmärtää. Onneksi myös hengitysharjoituksista on kokemusta, niin pystyi arvaamaan mistä on kyse.

Lisäksi alueella oli kaikenlaisia workshoppeja ilma- ja akrojoogasta kävelymeditaatioon ja juoksijan joogasta, erilaisiin luentoihin. Paikalta löytyi myös Wanderlust x Adidas shop, raakaruoka pop up ravintola sekä Kula-market kuja, josta löytyi ihania kauppakojuja Wanderlustin henkeen liittyen. Puitteet olivat todella kohdillaan! 🙂

Olen tosi iloinen, että sain tapahtumaan parasta mahdollista seuraa. Meillä oli Eevskun kanssa superhauskaa ja välillä naurettiin vatsat kippurassa. Toisaalta Eevsku ammattiurheilijana on aika kivaa seuraa ”urheilu- ja wellnessreissulle”, koska tietää, että toinen on vähintään yhtä mielissään kaikesta liikkumisesta ja terveellisestä ravinnosta. Kolmanneksi taas yrittäjyys ja bloggaus yhdistää meitä ja juteltavaa onkin ollut niin paljon. Unohdettiin itsemme totaalisesti lounaspiknikille höpöttämään ja suunnittelemaan, että mitäs seuraavaksi tehtäisiin yhdessä?!

Tässä välipalana kylmäpuristettua vihermehua, kahvia ja suklaa raakakakkua. Jos matkaatte Milanoon, niin herkullista raaka- ja vegaaniruokaa löytyy Mantra Raw ravintolasta (Via Panfilo Castaldi 21).

Päällä meillä oli tietysti Adidasta, syksyn uutuksia. Saimme myös Italian Adidakselta paikan päällä lahjaksi Adidas x Wanderlust malliston kauniit topin ja hupparin.

Kiitos paljon Adidakselle tästä ihanasta elämyksestä! ♥

Alla vielä Eevskun tekemä vlogi päivästä, josta näkee hyvin päivän tunnelmaa ja joogatuntiakin. 🙂

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna