Viikon ruokaostokset – hinnat Italiassa
Minusta on aina mielenkiintoista vertailla eri maiden hintatasoa – varsinkin ruokien suhteen. Kun tulimme New Yorkista takaisin Italiaan, kiinnitin huomiota, kuinka edullista täällä Italiassa onkaan syödä hyvin. Esimerkiksi Jenkeissä cappucino mantelimaitoon suosikkikahvilassani maksoi 3,75+0,50$ (4e), täällä cappucinon soijamaitoon saa 1,30 eurolla. Toki kahvin koossa on vähän eroa, mutta esimerkiksi café americano (joka on Italiassa vielä paremman makuinen) on reilusti puolta halvempi. Pitkällä tähtäimellä eron varsinkin huomaa… Olen ollut yli kuukauden New Yorkissa viimeisen kolmen kuukauden aikana. Muistaakseni ostin siellä ollessani joka päivä kahvin kahvilasta tai ravintolasta. Karkeasti ottaen tämä tekee kuukaudessa 30x4e= 120 euroa kahviin. Italiassa vastaava luku olisi 39e, paitsi todellisuudessa Italiassa juon kahvia kodin ulkopuolella ehkä kerran viikkossa.
Italiassa hienossa illallispaikassa syöminen on myös hinta-laatusuhteeltaan järkevää. Varsinkin jos vertaa Suomeen. Esimerkiksi sunnuntain ”ystävänpäivä” lounaamme Monzassa maksoi kahdelta hengeltä 60e ja veikkaan, että sen tasoisessa ravintolassa Suomessa hinta olisi ollut tuplat. Hintaan siis kuului kahdelle 3 ruokalajin menu, jälkiruuat, viinilasit, iso valikoima paikanpäällä leivottua leipää ja avokadotahnaa.
Kokosin ihan mielenkiinnosta viime viikon ruokaostokseni ylös. Tämä ei sinällään kerro mitään siitä, paljonko meillä menee viikossa ruokaan rahaa (tätä aina välillä kysytään), koska poikaystäväni ostamat ruuat puuttuvat listata. Emme keskenämme jaa ruokakuluja tarkasti. Kuukauden ruokaostoksiin kulunut summa antaisi muutenkin paljon todenperäisemmän kuvan ruokakuluista. Viime viikolla olimme juuri tulleet matkoilta ja kaapeissamme ei ollut käytännössä kananmunien, pakastemarjojen ja mausteiden lisäksi mitään ruokaa. Tässä kuitenkin jotain havaintoa, mitä mikäkin täällä maksaa.
Listasta ehkä huomaa, että Italiassa ostan paljon vähemmän luomua kuin esimerkiksi Jenkeissä tai Englannissa asuessamme. Edellä mainituissa pyrin ostamaan kaiken luomuna, mutta täällä perusruuan taso on niin hyvä ja lähituotetun ruuan määrä suuri, että luomuvalikoima kaupoissa on vaatimaton ja ehkä monesti tarpeetonkin. Tänään tuli käytyä bio-marketissa, josta kaikki tietysti saa luomuna. Siellä on myös parempi valikoima suosimiani erikoistuotteita, mausteita jne., joten käyn sielä noin kerran kahdessa viikossa täällä ollessamme.
Aina silloin tällöin saan myös toivomuksia, että kuvaisin kauppakassini sisällön, joten tämä lista antaa myös aika hyvän kuvan siitä, mitä yleensä Italiassa kaupasta ostan. 🙂
VIIME VIIKON RUOKALASKUT (hinnat pyöristetty kymmenen sentin tarkkuudella)
Maanantai 45.7e
Torstai 23,6e
Lauantai 32e (kuvausrekvisiittaksi ruokaa, sis. tarjoilulautasen)
HINTAESIMERKKEJÄ KAUPPALASKUISTA:
3 kpl isoa varsisellerin vartta 0,35e
2 kiiviä 0,35e
parsakaali 1,1e
300g tomaattirasia 2e
iso sipuli 0,30e
iso kukkakaali 1,4e
400g kurpitsa 1,5e
300g herkkusieniä 1,5e
500ml luomu riisimaito 1,20e
1kg porkkanoita 1e
3 isoa banaania 0,85e
sitruuna 1,3e
luomu tomaattikastike 1,3e
tuoretta basilikaa 0,65e
tuoretta ruohosipulia 0,65e
4 omenaa 1,7e
250g mansikoita 1,3e
100g pinaattia 0,9e
iso avokado 1,2e
paprika 0,8e
270g Medjool-taateli paketti 4e
gluteeniton spaghettipussi 2e
450g tahinipurkki 3,8e
kvinoapussi 5,5e
feta 2,8e
kookosmaitopurkki 1,9e
40g luomu pinjansiemeniä 4,3e
6og parmesaani 1,6e
2x luomu kikherne tölkki 1,20
160g mantelijauhoja 2,9e
VIIKON ULKONA SYÖMISET:
Americano (maitokannun kera) 1,3e
Soijacappucino 1,3e
Lounas
Runsas salaattibuffet (sis. mm. paistettua punasikuria, kesäkurpitsaa, munakoisia, artisokkaa, porkkanaraastetta, vihreää salaattia) 7e
Kalalautanen (neljää erilaista hyvälaatuista kalaa/äyriäistä) 13e
Jos Italia ja ruoka kiinnostavat, lisää italialaisesta ruokakultuurista voi lukea tästä postauksesta: 15 asiaa, jotka olen oppinut italialaisesta ruokakulttuurista
Olisi myös tietty kiva kuulla, kuulostaako italialainen ruoka teidän korvaan edullisemmalta kuin esimerkiksi Suomessa, ja paljonko teillä menee yleensä kaupassa rahaa ruokaan?! Olen muuten tällä viikolla kirjannut ylös treenini ja syömiseni, joten ensi viikon alussa blogiin tulossa vihdoin toivomaanne treeni- ja ruokapäiväkirjaa. 🙂
Postauksen kuvat vanhoja kuviani Italiasta (eivät liity viime viikkoon).
I love Italian food – it’s such good value for money. ♥
12 Comments
Tuo kukkakaali on tosiaan hämmentävän halpaa Italiassa ja niiiiiin hyvää! Söin aina pari isoa kukkakaalta viikossa yksin siellä vaihdossa ollessani. 😀
Kahvilassa ja drinkillä käyminen on sitten reilusti halvempaa siellä kuin Suomessa ja sitä tulikin harrastettua paljon enemmän kuin täällä, Italiassa on ihana kahvilakulttuuri! 🙂
Jotkut asia ruokakaupassa oli yllättävän kalliita, esim banaanit oli monesti 2€/kg(!!), osa vihanneksista ja tietty kaikki kvinoa ja superfoodit yms. Mietin vaan niitä vihanneksia, kun ne välillä oli niin kalliita, niin johtuneekohan siitä, että ne yleensä tulevat kauppoihin italian sisältä lähituottajilta ja tarjontaa ei aina ole riittävästi. Laadullisestihan ne vihannekset oli aina ihan priimaa!
Joo mä en ollut jotenkin edes ajatellut, kuinka edullista kukkakaali täällä on, ennen kuin menin taas ja ostin sitä Suomessa!! Tuon oon myös huomannut, että kaikki erikoisempi ja eksoottisempi on kallista. Mantelivoi, kookosmaitotölkki, superfoodit, levä jne. ovat tosiaan kalliimpaa kuin Suomessa. Toivon, että tännekin tulisi enemmän sellainen ”terveystrendi”, että kilpailu näiden erikoistuotteiden kohdalla kasvaisi ja hinnat sitä kautta tippuisivat. Kiitos Emma kommentista! 🙂 <3
Asun itse Turkissa ja täällä hedelmät ja vihannekset ovat ovat niin halpoja, että sitä aina vain ihmettelee. Turkkiin verrattuna Italian ostoslasku tuntuu hieman kalliimmalta, mutta Turkin vuosien jälkeen Suomi tuntuu niiiin kalliilta! Täällä erikoiskahvit on about Italian hintaluokkaa, mutta Turkki on teemaa. Täällä ruokalasku on pienin kun syö sitä mitä ihan tavallinen turkkilainenkin.
Ruoka-aiheiset postaukset on aina hyviä!
Oi tuli mieleen sun kommentista ”turkki on teemaa”, kuinka pahaa turkkilainen kahvi on! 😀 Mutta tee siellä kyllä on hyvää, varsinkin omenatee. 🙂 Turkissa oon ollut yhteensä nuorempana kuukausia, mutta en kyllä muistanut, mitä ruoka siellä maksaa. Kiva kun kommentoit Sara!<3
Kiitos vastauksesta! <3 Oli kiva kommentoida.
Joo turkkilainen kahvi on tosi vahvaa, mutta omenatee nam nam 🙂
Olen näin alkuun säästellyt joitain kuitteja täällä Zurichissä jotta voisin täältä toteuttaa vastaavan postauksen jossain vaiheessa. Ihan Italian hintoihin ei valitettavasti päästä 😀
Joo Sveitsi ei todellakaan ole ihan edullisimmasta päästä! Kiitos Erica kun kommentoit, kävin just lukemassa sun blogia. Toivottavasti viidyt siellä!<3 Ehkä voidaan joskus treffata, jos päädyn Sveitsiin kevään aikana. Ainakaan se ei ole kovin kaukana täältä Italiasta. 🙂
Asun Intiassa ja syön useamman kerran viikossa ulkona. Ruokaan menee n. 100 € kuukaudessa. 🙂 Saattaa hieman itkettää siinä vaiheessa, kun palaa Eurooppaan!
Oho, onpa siellä edullista!!! Voi kyllä pikkaisen kirpaista Euroopan hinnat tuon jälkeen. 😀 Ehkä joskus voit antaa minulle Intia-vinkkejä, jos pääsen toteuttamaan sen unelmani, että sinne joskus matkustan?! 😉
Ravintolassa syöminen on huomattavasti edullisempaa kuin täällä. Mutta tuon kauppalistan hinnat ainakin pyörii samoissa hinnoissa kun omat ostokset Prismassa täällä. Jotkin kasvikset ja yrtit siellä edullisempia osa taas täällä. Esim 2kg porkkanapussin saa 90 sentillä.
Voi olisivatpa tuoreet marjat aina täälläkin yhtä edullisia kuin siellä! 250g mansikoita 1,3€… Saakohan täällä talvella edes neljällä eurolla moista? Sesonki tietysti vaikuttaa hinnoitteluun, mutta silti…?
Voi miten hauska postaus! Saavuin viikko sitten Bolognaan viettämään kevään täällä vaihdossa. Aina ollessani reissussa yksi mielenkiintoisimmista jutuista on aina käydä ruokakaupassa katsomassa, mitä on tarjolla ja mitä ihmiset sieltä ostavat 😀 ja etenkin tarjonnan laatu vegen näkökulmasta! Täällä tähän asti ainoa asia, jota en ole raaskinut ostaa älyttömän hinnan takia, on kaurahiutaleet. Ehkä jossakin vaiheessa pitää taipua maksamaan niistä viisi euroa kilolta haha
Toi kukkakaalijuttu on kyllä aivan totta, olisko sulla vinkkejä miten sitä voisi käyttää? En ole mikään superkokki ja kukkakaalta ei tullut Suomessa hinnan ja laadun vuoksi pahemmin ostettua.. 🙂