Tyypillinen salitreenini

24

Yoga

08.05.2017

Ajattelin kirjoittaa pitkästä aikaa vähän treenikuulumisia. Olen tällä viikolla nauttinut urheilusta ihan superpaljon ja miettinyt monesti, että liikkuminen on kyllä minulle ehdottomasti parasta vapaa-ajan tekemistä. Varsinkin silloin, kun voin tehdä sen hyvässä seurassa, kuten täällä Seinäjoella. Olemme aina urheilleet paljon perheen ja ystävien kesken (tälläkin hetkellä osa porukasta on pelaamassa sulkapalloa viereisessä salissa, kun kirjoitan tätä). Haluan välittää tämän tavan ehdottomasti myös tulevaisuudessa omille lapsilleni. On helppoa ylläpitää urheilullista elämäntapaa, kun pelailu ja ulkoilu ovat olleet lapsesta asti osa arkea ja etenkin, kun opittu asenne on, että urheilu on hauskaa yhdessä tekemistä tai omaa laatuaikaa.

Tällä viikolla minulla on pitkästä aikaa (vuoteen?) ollut kuntosali kokonaisen viikon käytössä, ja salille olenkin ajanut melkein jokainen aamu. Olen ottanut salista kaiken ilon irti ja tällä viikolla joogat ovat vaihtuneet pitkälti lihaskuntotreeniin. Viikkoon mahtuu myös useampi lenkki koiran kanssa muun treenailun päälle, joten mitenkään tyypillinen ei viime viikkoni urheilujen suhteen ollut.

Treenit vko 18

MA 20min juoksu, aamujoogarutiini
TI 1h kuntosali, 4km kävely
KE 1h 15min kuntosali, 5km kävely
TO lepo, venyttelyä
PE 1h 15 min kuntosali
LA 1h kuntosali, 1h tennis
SU 10min stepperi, 45 min jooga

Tyypillinen tunnin salitreenini on suunnilleen tällainen:

• 15min stepperi/juoksumatto/soutulaite
• 5min liikkuvuusharjoittelua, pyörittelyä ja kiertoja
• 25min Intensiivinen jalka- tai keskivartalopainotteinen kokovartalotreeni kiertoharjoitteluna
• 15min aurinkotervehdyksiä, venyttelyä, käsillä- ja päälläseisontaa

Muutamia suosikkilaitteita ja –liikkeitä, joita salilla teen usein:

• Jalkojen loitontajat/lähentäjät laitteessa
• Syväkyykyt levytangon kanssa
• Maastaveto
• Jalkaprässi
• Ylätaljalla ojentajat
• Kahvakuulalla etuheilautukset
• Erilaisia vatsalihasrutistuksia jumppapallon kanssa

Mitä teidän treeneihin kuuluu? 🙂 Entä, onko teillä jotain suosikkiliikkeitä ja -laitteita kuntosalilla? Mitä treenaatte eniten? 🙂