Sporttinen syksy
Tykkään monipuolisesti eri urheilulajeista, mutta koululiikunnan jälkeen, urheilemiseni on pyörinyt noin 10 lajin ympärillä vuodessa. Useimmiten vähemmänkin.
Urheilumuotoja on loputtomasti, mutta niiden koittamiseen on usein tietty kynnys -monesti myös rahallinen sellainen. Kun luin Elisan blogista ensimmäistä kertaa SportSetteristä, oli pakko googlettaa lisää. Viidessä minuutissa olin jo liittynyt SportSetter-sivustolle ja seuraavana aamuna joogasin iloisena ilmaiseksi. Siitä postaus täällä.
Tämän jälkeen olen käynyt SportSetterin passeilla kolme kertaa vogue-tanssissa DCA:lla ja nyt suunnitelmissa on mm.boulderointi ja racquetball. Siis mitkä? Kerron blogissa, kun olen testannut.
SportSetter on siis uudehko yritys, joka on kasvanut huimaa vauhtia, eikä ihme. Toteutus, nettisivut ja muu taustameininki on sitä luokkaa, että uskon ideaan täysin. Helsingissä perustettu ja maailmalle kurottava yritys tarjoaa kuukausittain vaihtuvia palveluita. Sportsetter auttaa löytämään itselle sopivimmat liikuntapalvelut. Liittymällä saa kuukausittain ilmaisen liikuntapassin johonkin lajiin. Valitsemalla maksullisen (mutta edullisen) paketin saa joka kuukausi jopa 4 eri liikuntapassia.
Mielestäni on huippua, että lähes jokaisen liikuntapassin voi jakaa kaverin kanssa ilmaiseksi, joten treenaamaan voi mennä yhdessä (taas kynnys uuteen madaltuu). Perustajajäsenet – myynti- ja ohjelmistotaustainen miamilainen Trevor sekä rahoitus- ja markkinointitaustainen helsinkiläinen Niko – jättivät yritysmaailman taakseen ja perustivat SportSetterin seuratakseen intohimojaan. Kysyinkin Nikolta muutamia kysymyksiä asiaan liittyen..
MITEN KEKSITTE SPORTSETTERIN?
–Kaikki alkoi paddleboardien päältä Miamin rannikolla. Kaksi vanhaa yliopistokaveria eri puolilta valtamerta tajusivat, että kunnossa pysyminen voisi tarkoittaa muutakin kuin vanhojen rutiinien toistoa. Se voisi olla jotain erilaista, jännittävää – ja ennen kaikkea sen ei tarvitsisi olla niin yksitoikkoista.
MIKSI ERITYISESTI KANNATTAA LIITTYÄ JÄSENEKSI?
-SportSetter tarjoaa loistavan tilaisuuden tehdä liikunnasta monipuolista ja ennen kaikkea hauskaa. Kauppalehti kirjoittikin meistä ”urheilun Spotifyna”, sillä kauttamme voit kokeilemalla vaivattomasti löytää uuden lempilajisi, jota et edes tiennyt haluavasi. Yhteisömme kautta voit sosialisoida, verkostoitua, osallistua tapahtumiin ja kokea uusimpia fitnesstrendejä. Ja mikä parasta, voit aktivoida ystäviäsi ja tuttaviasi mukaan ja kokeilla yhdessä!
MISSÄ PAIKOISSA TOIMITTE JA ONKO TARKOITUS LAAJENTUA ENTISESTÄÄN?
-Toimimme tällä hetkellä Suomessa vain pääkaupunkiseudulla (Helsinki-Espoo). Aiomme kyllä suuren kysynnän vauhdittamana laajentaa myös muille paikkakunnille. (Aiotaanko?:)) Yhdysvalloissa (New Yorkissa) lanseeraamme palvelun seuraavan puolen vuoden sisällä ja valmistelut ovat siellä jo täydessä vaihdissa. Tavoitteena on tämän jälkeen luonnollisesti laajentaa myös muihin suurkaupunkeihin ja tehdä palvelusta täysin kansainvälinen.
MITKÄ OVAT TEIDÄN SUOSIKKILAJIT, MITÄ SUOSITTELETTE KOITTAMAAN?
-Tämän kesän hittilaji Suomessa on varmasti ollut SUP eli ”stand-up-paddle” missä treeni tehdään kokonaan surffilaudan päällä vedessä. Todellisuudessa suositukset riippuvat ihan siitä mitä asiakas profiilissaan mieltymyksikseen asettaa. Tarjontamme on niin monipuolista että huippulajeja löytyy kyllä joka lähtöön pilateksesta taistelulajeihin. Asiakkaan tehtäväksi jää näin ollen vain ilmoittaa omat tavoitteensa, kiinnostuksenkohteensa ja alueet joilla haluaisi liikkua, niin me hoidamme loput!
Lisää SportSetteristä voi lukea esim. uutisista.
JA NYT, MIKÄ PARASTA, SAAN TARJOTA LUKIJOILLENI TÄYSIN ILMAISEKSI RAHANARVOISEN PAKETIN. Käykää liittymässä SportSetteriin täältä. Kuponkikoodilla movemycosmo saatte:
*1kk – eli 4 passin jäsenyyden (a14,99€) eli yli 120 euron edestä keskimääräisesti liikuntaa, täysin ilmaiseksi.
Huom! Kannattaa käydä liittymässä heti, jos kiinnostaa, koska tämä ”lahja” on voimassa viikon ajan ensi keskiviikkoon asti. Ikävä kyllä tämä koskee vielä vain pääkaupunkiseutulaisia (ellette ole tulossa sitten tänne vierailulle), mutta varmasti homma leviää pian muuallekin. 🙂
Sporttailun iloa!
xVilma
ps. Kuvat otettiin kesällä poikaystäväni kanssa. Ajattelin, että ne sopivat tähän postaukseen koska en ollut vuosiin koittanut ristaria (bilmannia) vai oliko sen nimi edes tuo (viimeinen kuva)? 😀 Joka tapauksessa, onnistumisen elämys oli suuri, kun se vielä jotenkuten onnistui. Uusissa urheilulajeissa on niin helppo saada itsensäylittämis–fiiliksen!
18 Comments
Vou Vilma, kyllä vielä venyy 😉
Heh, kiitos ihana! Asento on kyllä vähän väärä, ei olis voimisteluaikoina mennyt läpi.. ;D
Moikka! Hei, onko sulla ollut joku päälaji esim voimistelu vai missä lajeissa olet kehittynyt noin notkeaksi? 🙂 Upeita kuvia!
Kiitos paljon! Harrastin noin 10 vuotta joukkuevoimistelua. 🙂
Voi vitsi, miten kauniisti taivut noihin asentoihin!:O;) Blogiasi on muuten tosi ihana seurata! By the way, mitä siinä edellisen edellisen postauksen herkullisessa marjapuurovanukas-mikäliessä oli???;D Näytti niin superihanalta!
Hehe, kiitos. Kiva kommentti! Siinä marjajutussa oli blendattuna kookosmaitoa, banaani, marjoja ja heraproteiinia (ja ehkä jotain superfoodeja, mutten muista mitä sillä kertaa). Tosi hyvää! 😉
Oho, onpa kiva tarjous! Heti rekisteröidyin 😀 Jotenkin aina hankala kokeilla jotain uutta kun kaikki maksaa ja jos ei tykkääkään… Oon innoissani tästä 😀
Jes, kiva kuulla!! Oon itsekin ihan ton järjestelmän fani!
Ohhoh, aivan sairaan ihana palvelu. Kävin kirjautumassa ja nyt mulla on 4 ihan huippuhyvää passia, WOW! Kiitos tosi paljon Wilma ps. mun eka kommentti mihinkään blogiin, mut ei jää varmasti vikaks sun ihanaan blogiin! 🙂
Jeeee, kiva kuulla!! Kiitos! :))
Jos taas sallit yhden aika yksinkertaisen virheen korjaamisen, joka minusta on aika perusjuttu, mutta tuo on lukijoille ei lukioille tuo sana 🙂 Vissiin nuo monikot tuppaa olemaan haastavia. Oli tuossa joku aika sitten toisessa postauksessa vähän samanlainen virhe. Ei toki mitenkään pahalla tosiaankaan 🙂
Jep, tiedän hyvin että sana on lukijoille. Kiitos kuitenkin korjauksesta. Näitä huolimattomuusvirheitä, jossa joku kirjain putoaa matkasta, tapahtuu valitettavasti kyllä välillä.
Ihania kuvia! Näitä katsottuani haluan heti luonnon keskelle!
Kiva kuulla, kiitos!! Luonto on kyllä parasta ja sinne usein itsekin täältä kaupungin vilinästä kaipaan! 🙂
Ainakin taitoluistelussa sitä kutsutaan Biellmann asennoksi (luistelijan mukaan, joka teki sen jäällä piruetissa)
Ihan mielettömiä kuvia!
Voi daaaaaammn it, kun tuonne Sportsetteriin rekisteröityäkseen täytyy olla täysi-ikäinen… Aattelin jo heti tän postauksen nähdessäni että jes, toihan vaikuttaa älyttömän lupaavalta, mutta no… Eipä se vasta muutaman kuukauden, eli ensi helmikuussa, tuota 18 vuoden ikää saavuttavaa lohduta. Ehkäpä sitten harkitsen uudestaan! ;D
I simply want to tell you that I am very new to weblog and certainly liked you’re web-site. Likely I’m likely to bookmark your site . You amazingly have amazing writings. Cheers for sharing your blog.