Rehellisiä kuulumisia

♥20

Thoughts

27.09.2017

Luin eilen ihanan Saran (Tickle Your Fancy) postauksen vastaavalla otsikolla, ja päätin nyt kopioida saman blogiini. Harvoin bloggaaminen nimittäin on tuntunut rehellisesti näin ”tahmealta”. Rakastan blogin pitämistä 99% ajasta, yleensä ideoita ja inspiraatiota on enemmän kuin ehdin toteuttaa. Mutta nyt ajatukset ovat muualla. Tavallaan tätä olen odottanut. Olen odottanut tätä tunnetta, että tiedän mihin suuntaan haluan, mihin olen menossa ja mikä on seuraava askel. Olen odottanut, että asiat loksahtavat päässäni paikoilleen.

Tiedättekö sen tunteen, kun on paljon valinnan varaa, pää menee aivan jumiin. Pelkää valitsevansa väärin, ei saa tehtyä päätöstä ollenkaan. Olen viime kevään Balin reissusta asti ajatellut, että sitten syksyllä, kun olen asettunut. Kun on aikaa ajatella, sitten teen päätöksiä. Ja kun muutin Belgradiin, iski sellainen hetken ahdistus, että nyt minun pitäisi tehdä asioille jotain. Nyt minun pitäisi tietää, en voi enää odottaa. Nyt on SE hetki. Mutta koska luotan intuitioon enemmän kuin mihinkään, en ollut tyytyväinen. En ollut tyytyväinen, että jouduin väkisin puskemaan itsestäni päätöstä, joka ei tuntunut luonnolliselta, jossa oli liikaa muttia.

Pahoittelen, että puhun niin epämääräisesti, mutta kuten tiedätte, en halua kaikkea kertoa blogiin. Tämä usein estää sen, että en sitten edes hipaise aiheita, tunteita ja mietteitä, jos en voi kertoa asioita niiden oikeilla nimillä. Mutta nyt sanat vain tulevat ja tämä teksti syntyy juosten. Ehkä saatte jostain ajatuksesta kiinni silti. Viime viikolla jo omistin ison osan ajastani sille, että selvitin sitä, viekö tekemäni asiat ja toimintatavat sitä kohti, mitä elämältäni ja uraltani haluan. Mutta tämä vähän epämääräinen olo urastani jatkui aina eilisaamuun asti, kunnes siskoni soitti minulle, tai laittoi viestin jo seitsemältä, että ”hei ootko hereillä, mulla olisi pari ideaa”.

Ja tiedättekö, hän sanoi idean, joka on pyörinyt pari vuotta alitajunnassani tai päässäni, mutta nyt siskoni myötä se loksahti paikoilleen. Puhuin siskoni kanssa eilen useampaan otteeseen puhelimessa ja yhtäkkiä asiat selkiytyivät. Asiat, joista olin pallotellut poikaystäväni kanssa, mutta jotka ehkä kaipasivat sitä, että joku vähän ulkopuolinen auttaa minua näkemään asiat. Kun itse elää intensiivistä arkea, ei aina näe lähelle, sitä oleellisinta. Jos saisin joskus valita, haluaisin ison tiimin ympärilleni. Ystävien, perheen, kollegoiden arvoa ei voi mitata muutenkaan, mutta niiden merkitys on valtava myös siinä, mihin suuntaan itse menee ihmisenä, työntekijänä, yrittäjänä.

Eilen innosta puhkuen kävin heti toimeen. Unohdin taas syödä, en malttanut pitää taukoa edes käydäkseni vessassa. Tämä ei tietenkään ole ihanne, mutta olen ihminen joka voi innostua nollasta sataan ja tuo innostuminen ja inspiroituminen ajaa eteenpäin. Sitä tunnetta olin odottanut, flowta, kun asiat luistavat. Että on asia, mikä saa aamulla pomppaamaan sängystä ylös. Että tiedän, mikä on seuraava ”steppi”. Olen jutellut asiasta myös joidenkin läheisten kanssa ja se tuntuu kaikista järkevältä. Omat ideat ja innostukseni saattavat välillä olla hieman övereitä, joten on hyvä vaihtaa tässäkin asiassa ajatuksia, jotta joutuu punnita asioiden vaikutuksia ja realistisuutta. On myös iso päätös olla tekemättä jotain. On tärkeää tietää, mistä luopua.

Tällaista siis töiden osalta kuuluu. Tuntuu siis vähän hankalalta nyt kirjoittaa blogiin muusta, kun ajatus on 110% toisessa asiassa. Mutta tällä postauksella sulatin jään itseltäni bloggaamista kohtaa – rehellisyys ja puhuminen (kirjoittaminen) aina auttaa. Joskus kyllä tuntuu, että pidättekö te lukijat ihan hörhönä, koska jos kerron rehellisesti ajatuksistani ja fiiliksistäni saatan vaikuttaa aika ailahtelevalta ja sekavalta. Mutta sellainen kyllä olen. 😀 Uskon kuitenkin, että siellä on muitakin erittäin tunteellisia, ääripää ihmisiä, jotka elävät lievästi luovassa sekamelskassa.

Lauantaina lähden Milanoon työmatkalle. Olen siitä innoissani ja se tulee nyt hyvään saumaan. Kyseessä on erittäin mielenkiintoinen tapahtuma hyvässä seurassa ja olen varma, että siitä saan innostavaa materiaalia ja sisältöä blogiinkin. Ennen kuin aloin bloggaamaan, oli Milano minulle kuin toinen kotikaupunki. Olen mallin töiden takia ollut Milanossa paljon nuoruudessani ja sillä tulee aina olemaan sydämessäni erityinen paikka. Hauska mennä sinne vuosien jälkeen muutenkin kuin välietappina muille reissuille! Nämä postauksen kuvat ovat puolestaan Balilta. Minulla on vieläkin paljon kuvamateriaalia käyttämättä tuolta kuukauden reissulta. Olemmekin katsoneet noita kuvia viime päivinä ja ikävöineet aika paljon reissuamme… se oli yksi elämäni parhaita kuukausia! Olemme nyt poikaystäväni kanssa vähän miettineet, että varaisimmeko jonkun matkan joulun tienoille aurinkoon. Talvella puhtaasti kuvaamisen takia olisi hyvä päästä reissuun. 🙂

Oikeastaan nyt taas kaikki tuntuu tosi hyvältä, nautin elämästä Belgradissa. Mutta ei se joka päivä näin ole ollut (vaikka täältä ehkä onkin saanut toisen kuvan). Näen somesta/maileista koko ajan, että mitkä kaikki tapahtumat, tilaisuudet, kontaktit ja yhteistyöt minulta menee ohi kun asun ulkomailla. Tajusin sen myös taas paremmin, kun asuin elokuun Helsingissä, että miten paljon se bloggaamista (ja mallin töitäkin, joita en nyt enää tee) hyödyttäisi, jos asuisin Helsingissä.

Ulkomailla asuminen kaihertaakin silloin vähän, kun tuntuu, etten pysty valjastamaan ulkomailla asumista vahvuudeksi. Minulla on kuitenkin tiettyjä tavoitteita omalle uralleni. Englannissa, Italiassa ja nyt Serbiassa asuminen ovat mahtavia kokemuksia, joita en ikinä vaihtaisi pois. Ja vaikka haluankin asua samassa maassa poikaystäväni kanssa, ja parisuhde ja rakkaus ovat minulle kaikkein tärkeintä, olisimme ehkä tässä vaiheessa kuitenkin kaukosuhteessa, jos en saisi luotua myös omaa uraani eteenpäin. Blogin suhteen se on välillä hyvin haastavaa.

On ehkä hullua, miten paljon työ ja oma juttu vaikuttaa identiteettini. Mutta sellainen olen. Minulla uraan/työhön liittyvät asiat voivat painaa mieltä tai saada olon niin sekavaksi, että se vie energiaa kaikelta muulta. (Ja onneksi myös positiivisesti päin vastoin). Mutta se epätietoisuus… se kun tavallaan kaikki on itsestä kiinni. Ja, kun iskee joku ikäkriisi, että ehtiikö kaiken, onko liian vanha. Pah, ei todellakaan, tiedän sen. Voin toteuttaa unelmiani, vaikka 80-vuotiaana. Mutta kun uskoo, että voi tehdä ”melkein mitä vain”, sitä tulee myös vaativaksi. Odottaa itseltä niin paljon. Nuorempana en koskaan ajatellut, että minulla olisi valinnan varaa, että mahdollisuuksia olisi. Olin epävarma, enkä pitänyt itseäni riittävän hyvänä missään yksittäisessä asiassa. Elämä ja yrittäjyys on kuitenkin opettanut, että kun käärii hihat ja alkaa vain tekemään, uskoo ja usklataa, yllättäviä asioita voi tapahtua.

Kaikki unelmat eivät aina toteudu, mutta ehkä se ei ole tarkoituskaan. Olen kuitenkin löytänyt oman paikan, oman suuren unelman, elämäntehtäväni tai -tarkoitukseni. Asian jonka eteen haluan tehdä töitä, asian joka tuntuu tärkeältä, omalta. Vaikka tuon olisi löytänyt, ei välttämättä tiedä, miten kuuluu edetä. Nyt siis taas tiedän. Ainakin toistaiseksi ja tällaiselle jolle työ ei ole vain työtä (vaan puoli elämää) se merkitsee aika paljon. Se merkitsee myös sitä, että pystyn iloita siitä, että asun ulkomailla. Että nyt tuo ratkaisu tuntuu urankin kannalta järkevämmältä kuin esimerkiksi Helsinki. Koska vain minuuttiaikatauluista vapaa arki mahdollistaa sen, että voin omistaa aikani tälle päämärälleni. ♥

Kaikella on tarkoituksensa!

Mutta olisi kiva kuulla nyt teidän syksystä! Kertokaa, mitä teille kuuluu? ♥ 🙂