PIKATREENI / boostia aineenvaihduntaan
Viimeksi pari päivää sitten isosiskoni vähän ihmetteli touhuani… Olin lähdössä iltaa viettämään, mutta päivän treenit oli jäänyt tekemättä, joten kyykkäilin ja punnertelin samalla kun odotin muun muassa kynsilakkojen kuivuvan. Muutenkin monesti saatan tehdä tällaisia ihan miniharjoituksia, jos muuhun ei ole aikaa. Esimerkiksi kuvausaamuina käytän usein 10-15 minuuttia jumppailuun. Kuten olen maininnut, syyskuuni oli niin hulabaloota, että tein enimmäkseen pikatreenejä milloin missäkin.
Kehittääkö nämä? Tuskin. Mutta uskon, että tällainen lihasten aktivointi voi ylläpitää lihaskuntoa. On myös todettu, että jo 10-15 minuutin treeni kiihdyttää aineenvaihduntaa jopa 24 tunniksi. Ja kun aika on lyhyt, on intensiteetti täysi. Onpa tämän fyysinen lopputulos sitten mikä tahansa, minulle nämä pikatreenit ovat enemmän pääkoppaa varten. Ne virkistävät, mutta tekevät myös olon heti jäntevämmäksi. Istun niin älyttömän suuren osan päivästä nykyään, että nämä ovat vähintä mitä voin tehdä välissä. Tärkeimpänä kuitenkin, että se on hauskaa!! 🙂
Tässä suosikkini, kolmen kopla, joka aktivoi koko kroppaa:
Askelkyykkyhypyt x 50 (25/puoli)
Punnerrukset tuoden jalkoja vuorotellen sivuille x 16 (8/puoli)
Linkkuveitset suorilla jaloilla x 20
Toista niin monta kierrosta kun ehdit ja jaksat.
Onneksi nyt minun ei tarvitse tyytyä pikatreeneihin. Kuvat ovat eiliseltä, mutta pääsin onneksi eilen tekemään pitkästä aikaa oikein kunnon hikitreenin. En suinkaan tullut Italiaan lepäämään laakereillani. 😉 Minulla on blogin lisäksi tänne ainakin 3 eri tavoitetta/missiota ja yksi on pitää kunnon treenikuukausi! ♥
12 Comments
Pikatreenit kunniaan 🙂
Minkä merkkiset ja mistä muuten noi sun paita ja housut on? Tosi kivan näköiset 🙂
Kaikki ylläni on Adidaksen syysmallistoa (saatu blogin kautta). 🙂 Löytyy ainakin http://www.adidas.fi, Intersporteissa löytyy valikoidusti. Itse tykkään kovasti, niin kuin Adidaksesta tuotteista aina! 🙂
Nämä pikatreenit on kyllä hyvä:). On kuulemma myös tutkittu, että vain jo 2 minuutin liikuntatauko parantaa mielialaa ja vireyttä mukavana lisänä;).
Jees, pikatreenit kunniaan! 🙂 Ja mä luin just että 10 min liikunta antaa positiivista energiaa seuraavaksi kahdeksi tunniksi!
Hyvin uskottavaa mun mielestä! Kiva jos muut samoilla linjoilla! 😉
Kivat nuo housut etenki, tai mul tulee jotenki ehkä vähä mieleen että etenki tuo väritys ja kuviokin kuvastais sun luonnetta ihmisenä ylipäätään. Sopii kyl hyvin sulle 🙂
Mahtava teksti sinulta! Saitkin juuri erään uuden tilaajan blogillesi.
Minulla on viimeaikoina syttynyt mielenkiinto
blogin pitämistä kohtaan ja olen itseasiassa vaivihkaa alkanut
miettimään blogin aloittamista. Tämän blogin ulkomuoto on mukavan yksinkertainen jja silmää miellyttävä..
Haluatko kertoa, minkälaista tteemaa käytät? 🙂
Ymmärrän kyllä, jos et halua kopioijia. Kiitos kuitenkin.
I simply want to say I’m newbie to weblog and seriously savored this web site. Probably I’m likely to bookmark your website . You amazingly come with fantastic articles and reviews. Cheers for revealing your web-site.
Mahtava kirjoitus sinulta! Taisit juuri saada
yhden uuden lukijan blogillesi.
Olen kiinnostunut blogin kirjoittamisesta ja olen suunnittelemassa itselleni blogia.
Tämän blogin ulkokasu on mukavn yksinkertainen ja silmää hellivä..
Haluatko kertoa minulle, mitä teemaa käytät blogissa?
🙂
Ymmärrän täysin, jos et halua, että saman näköisiä blogeja alkaa
ilmestyä. Kiitän kuitenkin.
Hienoa tekstiä jälleen kerran, luin varsin mielelläni,
vaikka en blogiskeneä kauheasti seuraakaan. Täytääpä pistää tämän blogin kirjanmerkiksi.
Mibulla on lähiakoina herännyt kiinnostus bloggaust
kohtaan ja olen vaivihkaa alkanut miettimään blogin aloittamista.
Tämän blogin ulkoasu on mukavan yksinkertainen jja
silmää hellivä.. Haluatko kertoa, mitä teemaa käytät blogissa?
🙂
Ymmärrän kyllä, jos et halua sitä paljastaa.Kiitos kuitenkin.
Hyvä kirjoitus sinulta! Taisitkin juuri saada erään uuden lukijan blogillesi.
Minulla on lähiakoina herännyt mielenkiinto blogin pitämistä kohtaan ja oolen alkanut miettimään blogin aloittamista.
Blogisi ulkomuoto on mukavan simppeli ja silmää hellivä..
Haluatko kertoa, mitä teemaa käytät blogissa? 🙂
Ymmärrän täysin, jos et halua, että samanlaisia blogeja alkaa
ilmestyä. Kiitän kuitenkin.
I couldn’t resist commenting. Exceptionally well written!
Also visit my page: help wanted