Päiväkirjamerkintöjä viime päiviltä

47

Photography

10.02.2019

Keskiviikko 6.2
klo. 10.25

Istun junassa, joka jätättää toista tuntia. Olen syönyt melkein kaikki evääni, banaanin, veriappelsiinin, proteiinipatukan ja kahvin. Katson levottomana ulos, jossa valkeat puurivit viilettävät ohitse sekoittuen massana muuhun maisemaan. Siirrän katseeni taas puhelimeeni. Ensin instagrammiin, sitten blogiin, sitten facebookiin, sitten mailiin – ja sama kierros alusta. Päämäärätöntä painallusta ja sinne tänne sinkoilevia ajatuksia. Aikainen aamuherätys tekee laiskaksi, lähenevät menkat olon oudoksi. Kiukuttaa käsittämättömästi.

Vaunussa on vain kolme ihmistä, joista yksi on Lauri ja yksi minä. Toinen meistä tekee ahkerana töitä, mikä muistuttaa minua maileista, mihin pitäisi vastata. Avaan kirjan. Luen pari sivua. Kun kerrankin olisi oikeasti aikaa lukea, katsoa opintovideoita tai tyhjätä muistikortteja, miksi sitä ei tee…?! Nousen ja vaihdan paikkaa toiselle puolelle käytävää nähdäkseni ikkunasta, kun ajamme Seinäjoen ohi. Juna lähtee kulkemaan takaisin päin – kuulutuksen mukaan vetää vastaan tulevaa junaa etelään, koska se oli jumissa. Helmikuun alku ja tuntuu, että tämä talvi olisi kestänyt jo ikuisuuden. Täällä pohjoisempana on kuitenkin kaunista. Eilen, kun astuin räntälätäkköön Helsingissä ja kastelin sukkani, halusin jo kesään. Mieli vaeltaa niin helposti asioihin, joita ei ole. Järki sanoo, etten halua ajan menevän enää yhtään nopeampaa.

Silmäni alkavat painua, luomet tuntuvat raskaammilta… Suljen läppärini ja siirrään sivuun, ettei se putoa sylistäni… jos nukahdan.

Lauantai 9.2
klo. 19.30

Nyt istun mökissä pitkän keittiöpöydän äärellä. Sauna on lämpiämässä ja vieressä hyvää seuraa, punaviiniä ja Danielin valmistavaa herkullista guacamolea ja maissisipsejä. Takana on uskomattomat päivät. Melko spontaani reissu Eevan luo mökille Kuusamoon on ylittänyt kaikki odotukset. Saapumisiltana oli niin kirkas taivas, että Eeva vei meidät pienelle iltakävelylle järven jäälle. Näin elämäni ensimmäiset revontulet ja sadoittain kirkkaita tähtiä. Matkaan on mahtunut poroja ja kuukkeleita, moottorikelkkakyytiä ja tunturin päällä lumessa tarpomista. Lohikeittoa, kuumaa mehua ja monia kohtaamisia.

Olen tärissyt kylmästä, ihastellut lumihiutaleita läheltä, nukkunut hiljaisuudessa sikeämmin kuin yleensä ja saunonut kynttilän valossa pitkään. Olen oppinut uutta ja inspiroitunut todella paljon. Viime päiviin on mahtunut monta hyvää keskustelua ja naurunpuuskaa. On kotoista olla porukalla, jonka kanssa on enemminkin reissannut. Tähän pohjoisen elämään jää kyllä helposti koukkuun… Haaveilen yhtäkkiä paluumatkan siirtämisestä. Peiliin en ole täällä vilausta enempää katsonut ja puhelin on välillä ollut pitkään käden ulottumattomilla. Päivät tuntuvat pidemmiltä.

Eeva on ollut jälleen maailman parasta seuraa viemällä meitä paikkoihin, joihin emme olisi itse ikinä löytäneet. Tästä on auennut ihan uusi maailma taas – ensi talvena varaan aikaa pohjoiseen useamman päivän!!

Sunnuntai 10.2
klo.21.45

Istun taas junassa, Laurin kanssa työskentelyhytissä, johon pyrin aina paikat varaamaan. Vatsassa kurnii, mutta eväät söin jo automatkalla ja ravintolavaunu tuntuu olevan liian kaukana… En ole ehtinyt istua tietokoneella paljoakaan viime päivinä, joten haluan saada postauksen vielä tänään ulos. Vaikka sitten yhdeltätoista illalla (en koskaan jaksa välittää siitä, mikä olisi optimaalinen julkaisuajankohta). Netti on harmikseni huono, joten kirjoitan tätä tekstiä wordiin ja päätin lisätä postaukseen tänään vain muutaman kuvan. Olen monesta reissukuvasta tosi innoissani, kuten näistä kuukkelikuvista. Lintukuvia oli niin hauska ottaa!

Tänään aamupalan jälkeen kuvailimme mökillä yhdet kamppiskuvani, pakkasimme ja ajoimme Ouluun. Siellä piipahdimme ennen junaa ystävieni luona. Reissusta jäi käteen ja mieleen niin paljon, että hymyilyttää, vaikka olo onkin nyt aika väsynyt. Kaikki parhaat jutut vaativat kuitenkin vähän vaivaa, ja tämä reissu oli siitä loistava muistutus. Kun vain lähtee, menee ja tekee, sitä ei koskaan tiedä mitä näkee ja kokee. Olo on myös todella erilainen kuin matkalla Kuusamoon – rauhallisempi, vähemmän stressaantunut ja kai jotenkin onnellisempikin, vaikka mielessä on myös haikeus. Sinne jäi luminen luonto, eläimet ja ystävien kanssa jaettu mökkielämä. Oli kivaa <3