Muutin Englantiin

30

Thoughts

27.12.2014

enkku

Ajattelin, että olisi ehkä aika valottaa täällä blogissa muutamaa faktaa. 😉

Ensinnäkin saavuin eilen Englantiin ja tästä lähin tämä on kotini. Tai ei nyt ihan vielä, koska avaimet uuteen kotiin saan (saamme) tammikuun puolessa välissä, mutta jatkossa matkustan Englannista käsin. Reissaan siis yhä paljon töiden takia, niin Suomeen kuin muuallekin. Tukikohtani on kuitenkin viime helmikuusta asti vaihtunut koko ajan ja nyt tähän tulee muutos. Alan rakentamaan elämääni Englannissa. Ja olen tästä niin onnellinen ja innoissani!!

en7

Saan vihdoin taas oman vaatekaapin.. Tuntuu jopa oudolta melkein vuoden jälkeen ajatella, että olen kohta tilanteessa, kun tavarani eivät ole koko ajan matkalaukussa, vaan voin välillä purkaa asiat oikeille paikoilleen. Heh, pienet suuret ilot. Mutta oikeasti tässä on kyse kyllä monesta suurestakin ilonaiheesta.

en5

Blogi- ja kirjoitushommat ovat päätyöni, joten näitä voin tehdä yhtä lailla Englannista. Mallinhommia ja kuvausjuttuja lentelen tekemään ainakin Suomeen, minkä pystyn ja saa nähdä miten muuten asiat lähtevät rullaamaan. Kuitenkaan muutto käytännönasioiden puolesta ei ole minulle niin suuri juttu, koska työni eivät ole paikkaan sidottuja ja tavarani ovat olleet Suomen päässä varastossa jo pitkään. Olen vain odottanut koska on oikea aika asettua ja mihin.

en1

Muutto juuri Englantiin tuli nyt varmasti täysin yllättäen monille, koska olen asiasta vain sivumennen maininnut. Olen miettinyt, millä perustelen maiseman vaihdosta, kun tähän asti olen haaveillut vain Italiaan muutosta, Englannissa olen käynyt kerran ja sekin oli pari päivää Lontoossa tänä syksynä, ja nyt en edes muuta Lontooseen.. Joten vaikka mallitoimiston Lontoosta jossain vaiheessa yritänkin hakea, en voi edes perustella tätä töillä. Ihan muuten vaan, ei nyt ole tapauksessani niin uskottavaa näin yhtäkkiä. Joten päätin kertoa sittenkin totuuden.

en3

Muutan rakkaani perässä. Olen jo melko kauan pitänyt ”salassa” sen, että olen tavannut unelmieni miehen. 😉 Toki jotkut ovat näin päätelleet, mutta en halua tuoda näitä asioita tämän enempää blogiin. Ehkäpä tämä kuitenkin vastaa vähän niihin moniin kysymyksiin, joita olen saanut.
Blogissa alkaa tavallaan nyt uusi sivu täältä Brittien saarelta käsin. Tämä kaikki on minusta aika hauskaa, jännittävää ja ihanaa. Toivottavasti pysytte mukana jatkossakin. ♥

 

Kuvat otin tänään matkalta kun kävelin kuntosalille.

vp