Mitä superfoodeja käytän, ja miksi?
Ajattelin, että nyt olisi vihdoin aika erään paljon kysytyn toivepostauksen. Kiinnostuin vähän reilut neljä vuotta sitten superfoodeista -juuri ennen kuin mediassa alkoi suuri höpötys goji-marjoista ja raakasuklaasta. Moni siihen aikaan kokeilemani ja käyttämäni jauhe tai jippo on unohtunut alkuinnostuksen jälkeen perusruokavaliostani, mutta onhan niitä myös jäänyt.
Itse miellän arjessa ”superfoodeiksi” kaikki ruuat, jotka ovat poikkeuksellisen ravinnetiheitä, esimerkiksi mustikat, mustaherukat, pähkinät, pinaatin, parsakaalin, sienet, avocadon.. ihan perusruuat siis. Eniten pyrin suosimaan ekologisuuden (ja edullisuuden) takia kotimaista, joten mustikat, mustaherukat ja puolukat kuuluvat jokapäiväiseen ravintooni Suomessa.
Virallisemmin superfoodien sanotaan olevan tavallisten ruokien ja lääkinnällisten yrttien välimaastoon kuuluvia ruoka-aineita. Itse en halua ottaa kemiallisesti tehtyjä lääkkeitä joka vaivaan ja terveellisesti elämällä yritän myös ennaltaehkäistä mahdollisia sairauksia ja vaivoja sekä ylipäätään saada lisää energiaa. Itse suosin sellaisia superfoodeja, joita syön myös maun ja rakenteen takia. Usein käytän myös tiettyjä tuotteita kausiluontoisesti tai ”kuureittain”. Ylipäätään matkalaukkuelämäni on karsinut aika paljon superfoodejen käyttöä. Suosikkini kookosöljy ja chian-siemenet kulkevat kuitenkin aina mukana.
Uskon, että ilman kaukaa tuotuja superfoodeja voi pärjätä mainiosti. Jos haluaa kuitenkin mahdollisimman optimaalisen suorituskyvyn, olon, energian tai apua esimerkiksi hiusten kasvuun, voi superfoodeista hakea lisäboostia. Mielestäni vähällä ruualla eläjien esimerkiksi laihduttajien tai paljon kuluttavien urheilijoiden kannattaa syödä mahdollisimman ravinnetiheää ruokaa (superfoodeja tai ei), koska muuten kaikkien tarpeellisten ravintoaineiden saanti voi olla puutteellista. Oma maalaisjärkenikin sanoo, että vaikka söisi vähemmän energiaa, mutta jos se sisältää runsaasti ravintoaineita, ei puutoksia synny niin helposti.
Tässä vinkkejä, jos haluaa vaihtaa osan ravintoköyhää ruokaa paremmaksi tai lisätä muutaman tehotuotteen arkeen (linkit vanhoihin postauksiini, osa blogin alkuaikoina kirjoitettuhin, joten ihan joka asia ei ole enää ajankohtainen kohdallani ;)).
KOOKOSÖLJY
Lukijoilleni on varmasti tullut selväksi, että suosin kookosöljyä. Käytän sitä aina mm. paistamiseen. Lisää kookosöljystä olen kirjoittanut mm. TÄÄLLÄ.
SIITEPÖLY
Yksi oma superruokasuosikkini on siitepöly. Mehiläistuotteita on käytetty vuosituhansia ruokavaliossa ja sen on sanottu olevan maailman kokonaisvaltaisinta ravintoa. Venäläisessä tutkimuksen mukaan vanhimpaan eläviä ihmisiä yhdisti yksi selkeä tekijä: mehiläistuotteiden nauttiminen.
Siitepölyn ravintokoostumus on erinomainen. Se sisältää muun muassa kaikkia 22 aminohappoa, jopa 59 mineraalia ja runsaasti vitamiineja. Ripottelen itse siitepölyä milloin minnekin. Maku on aika karkkimainen. Lisää siitepölystä löytyy postauksestani TÄÄLTÄ.
CHIA-SIEMENET
Paras tunnettu kasviperäinen omega-3 rasvahappojen lähde, sisältää paljon kuituja, vitamiineja ja antioksidantteja. Auttaa suolen toiminnassa. Supermonikäyttöinen! Lue postaukseni TÄÄLTÄ, reseptejä chia-siemenistä löytyy esimerkiksi TÄÄLTÄ.
HAMPUNSIEMENET
Hampunsiemenet sisältävät omega-3 ja omega-6 rasvahappoja täydellisessä suhteessa ihmiselle. Lisäksi hampunsiemenet ovat hyvin proteiinipitoinen ruoka. Lue kirjoittamani postaus Hampunsiemenistä TÄÄLTÄ.
MACA-JUURI
Maca on yksi ensimmäisistä superfoodeista, jonka minä otin käyttöön joskus vuosien 2009-2010 vaihteessa. Silloin kiinnostuin macan energiaa tuovasta vaikutuksesta ja siitä, että se lisää fyysistä suorituskykyä. Sen jälkeen käyttöön on motivoinut sen kyky tasapainoittaa muutoksissa. Maca on voimakas adaptogeeni (adaptogeeni on termi, joka annetaan lääkinnällisille kasveille joiden avulla keho kykenee mukautumaan haastaviin olosuhteisiin – esimerkiksi stressiin). Eräs ravintoneuvoja kehotti syömään macaa, jos muuttaa hormonaalista ehkäisyä tai jättää hormonaaliset valmisteet kuten e-pillerit pois kokonaan. Aina voi koittaa. Itse käytän macaa smoothiessa, silloin kun käytän. Postaukseni macasta löytyy TÄÄLTÄ.
VIHERJAUHEET, NOKKONEN
Ennen viherjauheet sekä levät kuten spirulina ja chlorella kuuluivat jokaiseen aamuni, nyt olen juonut niitä enemmän kuureittain kehon puhdistus mielessä. Nokkonen sopii hyvin esim. smoothieihin. Postaukset näistä löytyy TÄÄLTÄ.
MSM+C
Olen käyttänyt Puhdistamon MSM+C -jauhetta smoothieissa. Orgaaninen rikkiyhdiste auttaa mm. hiusten ja kynsien kasvuun sekä ihon uudistumiseen. MSM:stä olen kirjoittanut mm. TÄÄLLÄ.
LUCUMA
Lucuma on kermaisen makunsa ansioista suosikkini leivonnassa ja jälkiruuissa, kirjoitin siitä juuri puolukkatuorepuuro-respetini oheen. Löytyy TÄÄLTÄ.
BANAANI-JAUHE, CAMU CAMU -JAUHE
Nämä ovat harvemmassa käytössäni. Kätevästä banaanijauheesta kirjoitin reseptin ohessa TÄÄLLÄ, c-vitamiinipommi camucamusta TÄÄLLÄ.
INKAMARJAT
Löytyy postaus TÄÄLTÄ.
Myös toffeelta maistuvat Mulperit ovat ehdoton herkkuni silloin tällöin. Nuo ravintorikkaat marjat sisältävät runsaasti kuituja, rautaa, kalsiumia sekä C- ja K-vitamiineja
RAAKASUKLAA
Rakastan raakasuklaata, kukapa ei. Joskus teen itse, välillä ostan kahvilasta raakasuklaakonvehdin tai sitten ostan kaupasta valmiin patukan. Kiinnostaisiko teitä postaus omista suosikeistani raakasuklaapatukoissa? Ennen kesää olin kyllä aika suklaa-addikti. Söin melkein joka päivä vähän raakasuklaata tai tummaa suklaata. Matkustelun myötä se jäi pois tavoista ja nyt syön suklaata aika harvoin. Silti parasta ruokahemmottelua on hyvä raakasuklaa ja kahvi. 😉 Raakasuklaasta postaus TÄÄLLÄ.
Toki vähän kaikkea on tullut vuosien saatossa koitettua ja esimerkiksi täällä Italiassa olessani tulee syötyä goji-marjoja. Maun puolesta voisin suositella myös esimerkiksi acai -jauhetta ja baobab -jauhetta.
17 Comments
Omia suosikkejani ovat juurikin kotimaiset marjat sekä hampun ja chia siemenet! Levät ja siitepöly on myös ajoittain käytössä.
http://www.karhusportscience.com
Kiitos, oli tosi mielenkiintoinen postaus! 🙂
Vaikka itse olenkin tosi kiinnostunut superfoodeista niin käytössä on niiden kalliin hinnan takia lähinnä vain gojimarjat ja silloin tällöin raakasuklaa tai mulperit. Tuo siitepöly kiinnostaisi kovasti, sitä pitää varmaan jossain vaiheessa kokeilla!
Kiva kuulla! Joo onhan monissa superfoodeissa hintaa ja siksi kannattaakin ottaa niitä ehkä muutama vain kerrallaan kuuriluontoisesti käyttöön. 🙂
Maca-jauhe, mustikat ja mulperit on mun suosikit, sekä kaakaonibsit 🙂
Tämä taitaa mennä vähän ohi aiheen, mutta olisiko sulla vinkkejä flunssan ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, juurikin ravinnon avulla? Elät itse varmaan niin terveellisesti, ettet ole flunssassa koskaan :D?
Kiitos vielä ihanasta blogista!
Hei ja kiitos paljon kommentista. 🙂 Omaan kyllä aika hyvän vastustuskyvyn, enkä oikein muista flunssia pahemmin sairastelleeni. Mutta inkivääri on ainakin hyvä raaka-aine. Myös aivan ihana mauste. Itse viipaloin usein tuoreesta inkivääristä palan smoothien joukkoon tai raastan teehen. Myös luomuhunaja, pakuritee ja valkosipuli ovat hyviä flunssaa vastaan. Kannattaa muistaa juoda myös runsaasti vettä! 🙂 Kiitos, sain tästä myös postausidean… 🙂
Nyt on ehkä pakko hankkia siitepölyä! 🙂
Näistä itsellä tulee käytettyä lähinnä MSM-jauhetta 😀 Suosin kotimaisia superfoodeja esim. marjoja, etenkin puolukoita helpon saatavuuden takia. Toisaalta omaa kulutusta nykyään ohjaa kotimaisuus niin ruoassa kuin kosmetiikassa. Nämä arvot ovat kasvaneet, koska tällaisina aikoina haluan tukea suomalaista työtä.
Vinkkinä: Finelin mukaan pellavansiemenissä on enemmän omega-3-rasvahappoja kuin chia-siemenissä 🙂 Ja suomalaisia pellavansiemeniä saa ihan lähikaupoista. Cocovin chia-siemenissä ilmoitetaan omega-3-rasvahappojen määräksi 17,5g/100g, kun pellavansiemenissä niitä on 22,8g/100g. Pellavansiemenissä on vain noin 6 g omega-6-happoja eli ihan hyvä kombo! Kuitujankin löytyy runsaasti 🙂
Moikka Tiippa!
Kiitos hyvästä kommentista! 🙂 Pellavansiemenrouhe on kyllä minulla käytössä, mutta tykkään enemmän chian-siemenien koostumuksesta, koska ne turpoavat paljon ja ”hyytelöityvät” nesteessä. Pellavansiemenissä on myös se, että niitä ei saisi syödä päivän aikana yli 2 rkl.. Tässä Eviralta lainattu pätkä: ”Pellavalla on geneettinen ominaisuus kerätä maaperästä pieniä määriä kadmiumia. Kadmium on maaperässä esiintyvä raskasmetalli ja sitä on todettu pellavansiemenissä ja –rouheessa. Pellavaöljyä rajoitus ei koske, sillä kadmium sitoutuu siemenen proteiinifraktioon.”
ERittäin hyvä tuote kuitenkin kohtuudella käytettynä, joten kiva kun toit esille. Ja hyviä pointteja. Mielelläni minäkin suosin suomalaista työtä, mutta toki aina voisi enemmänkin! 🙂
mitä mieltä olet sokerittomasta tummasta suklaasta?:) onko sillä hyvä edes yrittää korvata tavallinen suklaa?
Riippuu, mitä on käytetty makeuttajana? 🙂 Jos hunajaa tai steviaa, mielestäni jees! Ylipäätään, jos sitä myydään Ruohonjuuressa tai muissa luontaistuotekaupoissa, todennäköisesti laatu on ihan hyvä. Jos makeutus on tehty keinomakeuttajilla, söisin mielummin tavallista tummaa suklaata. 🙂
Raakasuklaapatukkasuosikit -postaus ois kyllä kiva, niitä kun tuntuu olevan kaupoissa jo useammanlaisia, niin ois kiva lueskella muiden suosituksia 🙂
Kiva kuulla! Kunhan tulen takaisin Suomeen, toteutan tämän pikimmiten! 🙂
Itseä on jo kauan ihmetyttänyt tuo kookosöljy.. Eikö saturoitu=saturated eli tyydyttynyt rasvahappo? Eli se mitä voissakin suurimmaksi osaksi on ja, mitä ei suositella. Senhän näkee siitäkin, että se on huoneenlämmössä kiinteätä, samalla tavalla kuin muutkin tyydyttyneet rasvat.
Myös lauriinihappo on tyydyttynyt rasvahappo, sitä löytyy esimerkiksi maidosta. Se kohottaa kokonais- ja LDL-kolesteroliarvoja.
Chia, maca ja kookosöljy ovat jokapäiväisen smoothien osana. Ne ovat suosikit siis. Viherjauhetta (spirulinaa, vehnänorasta) menee myös, mutta varsinkin spirulinan maku on kamala. Nokkosta kuivattiin keväällä, sitä löytyy vielä. Mustikkaa pakastimesta, tyrniä rouheena, pähkinöitä sellaisenaan… Superhyvä olo on ollut 🙂
Itse tykkään kookosöljystä ja chiasiemenistä, muuten olen toistaiseksi todella laiskasti ostellut ihan vain hintansa puolesta superfoodeja. Onko esim. maca jauhe kuinka riittoisaa? Ja joskus jossakin suositeltiin allergikoille (olen allerginen heinille, koivulle ym.) aloittamaan hyvissä ajoin ennen siitepölykauden alkua tuota siitepölyä. Sillä monet ovat saaneet helpotusta allergioihin ja itse olen sitä myös pohtinut, olisihan ihanaa olla ilman allergialääkkeitä ja sitä nenän/silmien vuotamista! Kiitos tästä todella mielenkiintoisesta kirjoituksesta 🙂
Kiva kun kommentoit, kiitos! 🙂 Maca on mielestäni sinänsä riittoisaa, että sen makunsa takia itse käytän sitä vain teelusikallisen – ruokalusikallisen kerrallaan smoothiessa. Lisäksi Macasta suositellaan pitämään kolmen kuukauden välein taukoa, eli syömään kuureittain, jotta teho ei laske kropan tottuessa siihen. Itse olen kuullut siitepölystä samaa ja muutenkin siitepölyä fanittavana, suosittelen testaamaan. 🙂