Mielipiteeni Egyptin ruokakulttuurista
Suhtaudun ruokaan intohimoisesti ja se on iso osa myös matkusteluani –siksi haluan sanoa pari sanaa Egyptin ruokakokemuksistani.
Parasta Egyptin ruokakulttuurissa olivat tahinikastikkeet, munakoiso ja muut meze-alkuruuat, falafelit sekä tuore mangomehu. Alkuruokapöytään kuuluivat myös herkulliset dolmat, eli riisillä täytetyt kasvikset ja viininlehtikääryleet, jotka olivat usein maustettu kahdella suosikkiyrtilläni mintulla ja persiljalla. Mausteita egyptiläisessä keittiössä käytetään monipuolisesti, mutta aika maltillisesti. Tulista ruoka ei ainakaan ole. Egyptin ruokakulttuuri on saanut paljon vaikutteita muun muassa Välimeren maista. Perusruokaa ovat riisi, grillattu liha, pavut ja tahnat.
Omaan makuuni kasviksia olisi voinut olla enemmän ja lihaa vähemmän. Ruoka oli raskasta, rasvaista ja usein paistettua. Tätä mielikuvaa varmasti lisäsi itselläni vielä se, että vatsataudin saatuani välttelin raakaruokaa, vaikka normaalisti syön paljon enemmän kylmiä kuin lämpimiä ruokia. Jälkiruuaksi oli aina jotain hyvin makeita baklavan tyylisiä leivoksia ja kakkuja. Loppuajasta ne alkoivat tulla korvista ulos, mutta kyllä minä vanhana sokerihiirenä alkuun nautin kakkujen maistelusta!
Paikallinen viini ei ole kovin kehuttavaa. Alkoholijuomista viini on ainut jonka kelpuutan, joten sinänsä tällaisissa maissa, joissa ulkomaalainen viini maksaa maltaita pysyn aika vesilinjalla. Ei huono asia ehkä kuitenkaan. Ja toisaalta niin tekevät myös monet paikalliset, koska Islam kieltää alkoholin. Sen sijaan paikalliset taisivat suosia vähän muita aineita välillä.
Perinteinen egyptiläinen tarjoilu on runsasta ja sen huomasi. Hotellien buffetit olivat runsaimpia, mitä olen nähnyt, mutta myös ravintoloissa pöytä täyttyi useista ruokalajeista. Maailman ruokakartalla Egyptin ruokakulttuuri ei loista, eikä se sitä myöskään tee minun mielessäni. Huonoa ruoka ei missään nimessä ollut, mutta itse rakastan vain niin paljon raikkaita ja kirpeitä ruokia. Esimerkiksi Aasiaan matkustan osittain ruuan takia, mutta Egyptiin ei ehkä ruuan perässä kannata lähteä. Toisaalta aina on kiva koittaa uusia ruokakulttuureja. 🙂
Tulossa Egyptistä ainakin vielä yksi postaus, paikasta joka yllätti minut täysin ja kuului reissun parhaimmistoon!
7 Comments
Kävin Egyptissä ensi kertaa maaliskuussa ja minulle jäi täysin erilainen kuva egyptiläisestä ruuasta! Tykkään valtavasti pohjoisafrikkalaisesta ruokakulttuurista marokkolainen ja libanonilainen kärkikastissa, ja Egyptin tarjoilut olivat ainakin omien havaintojeni mukaan tosi samantyylisiä. Ehkä emme käyneet niin paljoa eri paikoissa safkaamassa, en nimittäin törmännyt kovinkaan rasvaiseen ruokaan ja kasvisten runsaus yllätti positiivisesti 😀 Jännä, kuinka erilaiset vaikutelmat voi jäädä, haha! Viiniasiassa olen täysin samaa mieltä, kaikki maistamani viinit olivat poikkeuksetta järkyttävän makuisia, hrr.
xx
Hei tosi kiva kun kommentoit!! 🙂 Toki olin vain viikon, joten eihän siinä välttämättä saa edes oikeaa käsitystä. 😀 Meille oltiin kyllä järjestetty monta paikallista lounasta tai illallista, jonka tarkoitus oli esitellä nimenomaan tyypillistä egyptiläistä ruokaa. Perustin siis oman näkemykseni vähän niihin, mutta makuasioitahan nämäkin ovat. Itsekin kyllä tykkään marokkolaisesta ruuasta, mutta jotenkin Egyptissä se raskaan grillatun lihan määrä yllätti. Usein päytään tuotiin iso kasa eri lihoja ja yli puolet jäi syömättä vain koska sitä oli niin paljon. Lisukkeina oli myös aina perunaa tai riisiä, harvemmin kasviksia. 🙂 Mutta toisethan nimenomaan tykkäävätkin tällaisesta. Itse olisin voinut ottaa ne alkuruuat pääruuiksi. ;D
Kiinnostaisi kuulla sun mietteitä myös Italialaisesta ruokakulttuurista. Sorrutko ikinä cornettoon?
Hyvä idea, voisin tehdä postauksen lähiviikkoina täällä ollessani! Ja Cornettoa en ole syönyt, mutta gelatoa kyllä.. ja muita italialaisia herkkuja. 😉
Tämä postaus oli todella mielenkiintoista lukea, koska oma mielikuvani Egyptin ruokakulttuurista on vähän erilainen. Veikkaanpa, että kokemasi ”lihaöveröinti” johtui myös siitä, että vähän joka puolella maailmaa on se mielikuva, että se, mitä länkkärituristi haluaa syödä, on lihaa, jonka lisukkeena on lihaa. 😛 Useimmiten nuo ”esitellään paikallista ruokaa” -tilaisuudet kun räätälöidään epärealistisiksi, eivätkä ainakaan egyptiläisten omat kotiruokapöydät notku lihavuorten painosta.
Oma kokemukseni oli niin överipositiivinen – lähtisin KOSKA TAHANSA Egyptiin vain syömään 😀 – luultavasti siksi, että sain onnekseni viettää useimmat ruokailuhetket pienessä porukassa, jossa saatoin olla ainut tai lähes ainut ei-paikallinen ja egyptiläisten ystävien myötä ruuan tilaaminen paikassa kuin paikassa kävi helposti. Olen laktovege, joten sain aina eteeni monien erilaisten meze-tyyppisten kasvislautasten lisäksi n. miljoonaa sorttia niitä ihania tahnoja ja sörsseleitä (kun kuolen, niin haudatkaa minut baba ganoushiin :D), enkä muista syöneeni juuri ollenkaan perunaa tai riisiä. Ei sillä, että olisi ollut mahassa tilaakaan, luulin pari kertaa kuolevani ylensyöntiin. 😀 Onneksi en ole jälkiruokaihmisiä, niitä ei olisi enää pystynyt.
Viinejä en maistellutkaan, koska olisi tuntunut oudolta tilata yksin viiniä muiden juodessa teetä, mutta niinhän tämä muutenkin tuntuu matkustaessa menevän, että on luontevinta mennä maassa maan tavalla. Vaikka rakastan viiniä ja juon sitä Suomessa usein ruuan kanssa, niin muslimimaissa tekee sen teevalinnan aika automaattisesti (tai jos juo alkoholia, niin sen kuuluu olla jotain hirvittävää ”rommia”/”viskiä”/”samaakamaaeripulloissa” lantrattuna kokiksella :D). Ja osasinkin odottaa, että ne viinit eivät varsinaisesti olisi olleet kokemisen arvoisia, hyvä että sinä testasit ne puolestani. 😀
Mutta tosiaan, hirmu mielenkiintoista lukea erilaisia kokemuksia ruokakulttuureista. 🙂 Itselleni jäi esimerkiksi Kolumbiasta kuva, että siellä ei muuta syötykään kuin kanaa paitsi silloin kun syötiin lihaa. Osaan sen verran espanjaa, että onnistuin kyllä aina neuvottelemaan itselleni (melko yksipuolista) kasvisruokaa, mutta seuraavan matkan varalle nuuskin kyllä tarkasti, mitä internet heidän ruokakulttuuristaan sanoo, että osaa paremmin pyytää tiettyjä kasvislisukkeita, kun niitäkin varmasti jostain löytyy.
Hei, olipa kiva kun kommentoit!! Kiitos! 🙂 Ja tosiaan, aika eri kuvat meillä, mutta kirjoituksesi perusteella voi nimenomaan olla, että sinun käsityksesi on enemmän sitä normaalia arkiruokaa ja meille yritettiin aina laittaa parasta juhlallisine grillilihoineen jne. 😉 Ihana kommentti, joka oli tosi mielenkiintoista lukea!!
I simply want to mention I am new to weblog and truly savored you’re web page. More than likely I’m want to bookmark your site . You amazingly have beneficial article content. Bless you for sharing your blog site.