Matkustamista matkustamisen perään

7

Travels

23.07.2017

 

Sillä aikaa, kun saan New Yorkin kuvat ja videot järjestykseen, ajattelin jakaa nämä arkistoissa viruneet kuvat Balilta tänne.

Ubudissa matkan varrella temppeleille ja riisiterasseille oli Satria Coffee Plantation niminen kahvi- ja teeplantaasi, jossa pysähdyimme kuskimme suosituksesta. Rakastan sekä teetä että kahvia – ja täällä sai maistella ilmaiseksi erittäin hyviä sellaisia. Oli muutenkin mielenkiintoista nähdä kymmenittäin maustekasveja ja hedelmäpuita, koska en esimerkiksi ollut koskaan nähnyt livenä, miten vanilja, ananas tai aloe vera luonnossa kasvavat. Plantaasit Balilla ovat mielestäni kivoja kohteita tunnin tai kahden kiertelyyn. Ehkä kuitenkin maailman kalleimman kahvin, kuuluisan balilaisen Luwakin, nykyisen valmistuksen eettiset ongelmat on hyvä huomioida ennen plantaasille menoa. Ei jälkikäteen, kuten itse tein. Tässä blogikirjoituksessa lisää asiasta.

…Pahoittelun, että näitä matkajuttuja tulee hyvin epäkronologisessa järjestyksessä. Viimeisen vuoden aikana on tullut matkustettua niin paljon, että koko ajan vanhat matkajutut korvaantuvat uusilla ja vielä olisi vaikka mitä materiaalia paitsi New Yorkista, niin myös Venetsiasta, Balilta ja jopa vuoden takaa Kroatiasta. 😀 Nyt ehdin luvata juuri edellisessä postauksessa, että palaan maanantaina normaaliin työrytmiin ja vastailen kaikkiin kommentteihin, mutta ostinkin eilen lennot huomisaamulle. Ehdin olla alle 24h Suomessa ja tämäkin ajan olen jet lagin ja univelan takia 100% pökerryksissä. Mutta teen parhaani, huomenna kohteena siis Espanja, jonne menen moikkaamaan poikaystävääni, ettei tarvitse olla paria kuukautta erossa. 🙂

 

Tallenna