Kolme viikkoa
jacket/ Zara
bag/ Karen Millen
scarf / Muji
gloves / & Other Stories
sunnies/ Chanel
Viimeiset pikaiset terkut New Yorkista! Kohta lähdemme lentokentälle ja takaisin Italiaan. Jos ei olisi joulu edessä ja ensi viikolla bookatut lennot Suomeen, jäisin ehkä tänne. Ainakin haluaisin jäädä. Mutta aion tulla nopeasti takaisin! Jo ennen kuin suuntaamme perheen kanssa tänne ensi heinäkuussa, sillä tämä kolme viikkoa on ollut ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Olen nauttinut jokaisesta päivästä täällä täysillä. Tunnen olevani jotenkin kotona, koska viihdyn niin hyvin, enkä ole kaivannut hetkeäkään muualle. Toki kaikkeen tottuu ja joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa… Olen silti varma, että täällä tykkäisin asua. Kirjoitin reissun alussa unelmastani muuttaa tänne, ja tuo fiilis on vain vahvistunut. Katsotaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. 🙂
Yleensä reissun jälkeen on tunne, että vitsit aika meni nopeasi. Nyt tuntuu, että kolme viikkoa olisi ollut kolme kuukautta. Aika täällä on ollut niin intensiivistä, päivät pitkiä ja tunnit tapahtumarikkaita, että aikaan on mahtunut yhtä paljon kuin kolmeen kuukauteeni yleensä – enemmänkin. Paljon uusia ihmisiä, kokemuksia, paikkoja… jokainen päivä on ollut erilainen. Suoraan sanoen tätä olin kaivannut, arkea josta saan paljon irti, arkea josta osaan nauttia. Nyt on hyvä mennä rauhoittumaan joulun viettoon, mutta aion ylläpitää tämän energian ja inspiraation ja ottaa siitä ensi vuoden puolella kaiken irti. ♥
Luvassa vielä muutamia vinkkipostauksia New Yorkiin ensi viikolla. 🙂 Mukavaa viikonloppua kaikille!
12 Comments
Ihanaa että oot viihtynyt! Itselläkin tällä hetkellä kova halu koluta kaikki maailman nurkat ja inspiroitua 🙂 odotan innolla new york postauksia! Olisi myös kiva kuulla minkälaista työnteko on siellä ollut ihan konkreettisesti/millaisia projekteja tms. 🙂 Ihanaa joulunaikaa Vilma <3
Oih, ihanan kuuloisia reissufiiliksiä sulla Vilma! Odotan jo mielenkiinnolla, millaisista elämänmuutoksista/unelmien toteutumisista saadaan lukea ensi vuonna 🙂
Mun täytyy sanoa, että oon saanut sun blogista paljon inspiraatiota omaan terveellisempään ja armollisempaan elämäntyyliin – ihan supersuuret kiitokset siis siitä! Sun blogissa on aina mukava vierailla.
Tämän postauksen asukuvista inspiroituneena: en tiedä, ootko joskus avannut sun ajatuksia enemmän kuluttamisesta ja materialismista ylipäätään, mutta itse olisin ainakin kiinnostunut lukemaan niistä! Tämä tuli mieleen siitä, että sun kuvia katsellessa tulee helposti sellainen olo, etteivät esimerkiksi sun vaatehankinnat välttämättä sovi oikein yhteen sellaisen ekologisemman elämän kanssa, josta itse haaveilen… En siis yritä tässä arvostella mitenkään sun valintoja, koska enhän pelkkänä bloginlukijana voi tietää sun kulutustottumuksista lainkaan. Mutta kovin monet sun vaatteista vain vaikuttavat olevan suhteellisen uusia hankintoja tai sellaisilta brändeiltä, joita on helppo olla arvostamatta. Mietitkö koskaan vaatteita ostaessasi esimerkiksi niiden alkuperää, materiaaleja tai sitä, mihin oikeastaan osallistut ostamalla? Mitkä asiat vaikuttavat ostopäätökseesi? Koetko joskus paineita päivittää vaatekokoelmaasi trendikkäämpään ilman todellista tarvetta uusiin hankintoihin? Yritätkö arjessasi tehdä tietoisesti ekologisempia valintoja vaatteiden suhteen?
Toivottavasti kommenttini ei kuulosta negatiiviselta tai arvostelevalta, koska se ei ollut ollenkaan tarkoitukseni! Haen itse jatkuvasti ekologisempia vaihtoehtoja ja inspiraatiota omaan arkeen, joten silkasta mielenkiinnosta kuulisin aiheesta 🙂
Ihanaa joulunodotusta! <3 Pusui!
Kiitos paljon Elsa ihanasta ja ajatuksia herättävästä kommentista! <3 🙂 Kulutustottumukset (ja niiden eettinen tarkastelu) voisi ehdottomasti olla oman postauksen paikka. Olisi kiva lukea myös lukijoiden ajatuksia aiheesta, sillä vaatehankinnoissa tosiaan mulla on eettisyydessä paljon petrattavaa verrattuna esimerkiksi kodin kulutustuotteisiin ja ruokaan. En varsinaisesti koe työni puolesta paineita vaatteiden suhteen, mutta isosti työni silti vaikuttaa -sitä en voi kiistää. Toisaalta olen myös kiinnostunut muodista ja pukeutumisesta ainakin jossain määrin. 🙂
Varmasti omistaisin puolta vähemmän vaatteita, jos en saisi niitä blogin kautta, jos en tekisi aina omissa vaatteissani töitä (vrt. työpaikalta saatu työvaate), tai jos en kuvaisi asujani sosiaaliseen mediaan. Pukeutuminen ja tyyli on myös tärkeässä roolissa kaikissa eri ammatimuodoissa, joita harjoitan, koska teen töitä osittain muodin parissa ja minulla on tapaamisia, edustustehtäviä ja esiintyisiäkin, jossa vaatetuksella on merkitystä. Pyrin kuitenkin ostamaan mahdollisimman vähän (ihan jo siitäkin syystä, että elän niin matkalaukkuelämää) ja sen verran laadukkaita ja ajattomia vaatteita, että voin käyttää niitä pitkään. Inhoan siis kaikkea turhaa enkä shoppaile vain shoppailun vuoksi. Kierrätän myös kaikki vaatteeni/annan eteenpäin ystävilleni, siskoilleni, äidilleni. Vaatteiden valmistuksessa/alkuperässä on siis eniten petrattavaa. 🙂 Ihanaa joulunodotusta sinullekin ja ehkä tosiaan palaan aiheeseen oman postauksen kera! 🙂 <3
Kiitos perusteellisesta vastauksesta! <3 Sulla vaikuttaa olevan fiksu suhtautuminen kulutukseen. Täällä ainakin yksi, joka mielellään lukisi kokonaisen postauksenkin aiheesta, ja miksei osallistuisi myös laajempaan keskusteluun 🙂
Tuo on hyvä pointti, että ammatissasi tulee jo ehkä vähän pakostikin suhtauduttua eri tavalla vaatteisiin ja tyyliin… Mielenkiintoista. Toisaalta siihen voi ajoittain olla vaikea eri ammattia harjoittavana bloginlukijana samaistua. Suosituilla bloggaajilla on kuitenkin eittämättä mahdollista näyttää monille positiivista esimerkkiä kuluttamisesta ja siitä, millaisia tuotteita he nostavat esiin.
Lukijana kiinnostun esimerkiksi postauksista, joissa esitellään ekologisempia vaateyrityksiä, nostetaan esille vaateteollisuuden eettisiä ongelmakohtia, yhdistellään vanhoja vaatteita uusilla ja useammilla tavoilla, tai jaetaan vinkkejä, joilla vaatteiden käyttöikää voi pidentää. Myös erilaiset kulutushaasteet – kuten esimerkiksi Livia Firthin 30 wears challenge, jossa ostetaan vain vaatteita, joita käytetään vähintään 30 kertaa – kiinnostavat…
Mukavaa, jos tästä joskus kehkeytyy vielä oma postauksensa, sillä mä ainakin koen, että kyseinen aihe voisi sopia sun blogiin paremmin kuin hyvin! 🙂
XX
Voi, sun innostunut fiilis tarttui ?. Ihanaa joulun aikaa!!
Hih, kiva!! 🙂 Kiitos samoin Leena!! <3
Ihanaa! sama täällä iso halu myös matkoilla ja inspiroitua! <3
Kiva jos postat lisää elämänmuutoksista/unelmien toteutumis postaukisa. 🙂 niistä saa aina paljon inspiraatiota. <3
<3 Kiva kuulla postaustoiveita, näistä aiheista varmasti lisää tulossa. :)
Haluaan myös lukea kuluttamisesta ja materialismista ylipäätään. 🙂
Ja kaunita kuvia! <3
Kiitos Katja! 🙂 <3
Oi ihanaa, miten upeita kuvia jälleen kerran!! Ja nuo aurinkolasit!! Juuri tuon mallisia olen etsiskellyt jo jonkin aikaa, mutta turhaan. Voisitko paljastaa mikä Chanelin malli kyseiset lasit on?
Kiitos upeasta blogista ja tunnelmallista joulun aikaa 🙂