Kiire, minne?
Kuulen usein sanottavan, että minulla on aina kiire (tai siis kun sanon ”kiirettä pitää”, se ei tule kenellekkään yllätyksenä). Kiireeni on vakio, koska teen itseni sellaiseksi, kiireiseksi. Olen miettinyt usein, miksi sanon että minulla on kiire, koska saan itseni tuntemaan myös tavallista enemmän niin. Toki, kyllä minulla on päivittäin aika tarpeettoman pitkä to do -lista, mutta se on omaa vikaani. Ja se hengästyttää.
Luulen, että kiireen hokeminen mielessä on selvitymiskeino. Paine, joka puskee. Mutta se puskee myös suorittamaan. Jokainen tietää tentin, kokeen tai deadlinen merkityksen. Asiat tulee tehtyä, kun siihen liittyy positiivista stressiä. Olen aina ollut hyvä tekemään juttuja itsenäisesti (paitsi voimisteluaikoina luistin usein kotijumppatreeneistä, soriii). Syy oma-aloitteisuuteen ja tehokkuuteen on kuitenkin todennäköisesti pienessä itse tehdyssä paineessa.
On helpompi olla koko päivän toimelias, kuin kesken velttoilun olla hetkittäin tehokas. Kai tämän voisi laskea yhden sortin fysiikan laiksi, liikeen jatkuvuuden tai hallinnan laiksi. Ehkä suhtautumistani voi verrata vaikka pyörällä ajoon: mitä kovempaa ajaa, sitä helpommin pysyy pystyssä.
Viime aikoina systeemini on kuitenkin pettänyt. Tuntuu, että olen töissä ja koulussa 24/7. Koska teen mielekkäitä asioita ja vapaaehtoisesti, olen ajatellut, ettei se haittaa.. Mutta, kun suurin osa koulun kursseistani on tiedekuntatenteissä tentittäviä kirjoja ja kun työni on itsenäistä kuvaamista&kirjoittamista, ei ole pahemmin työ- tai kouluaikoja. Elämäni on hyvin epäsäännölistä. Siis unelmani: ei paikkaan tai aikaan sidottua työtä.
Unelmaani edelleen, mutta en ole varma onko tämä henkisesti tai edes fyysisesti niin hyvä juttu, jos en opi rytmittämään elämääni paremmin. Kärsin viikonloppuisinkin huonoa omaatuntoa, jos en tee jotain ”järkevää”. Näen kyllä paljon ystäviänikin, mutta sekin kuuluu sarjassamme siihen, ettei kalenterissani ole tilaa ei-millekään (sitä paitsi sovin usein treffit lenkkipolulle, jotta saisin liikuntaa istumisen vastapainoksi). Yöpöydällä on lähemmäs kymmenen tentittävää kirjaa, vaikka tuntuu, ettei muutenkaan vuorokaudessa riitä tunnit. Nämä asiat kertovat siitä, että on ehkä pakko opetella sanomaan ei ja ehkä pakko opetella olemaan itseään kohtaan vielä armollisempi. Tehdä vähemmän ja tehdä ei-niin-tärkeän huonommin.
Kirjoitan ajatuksiani tästä, koska uskon, että meitä monia vaivaa sama ongelma. Toisaalta, olen onnellisimmillani kun ympärilläni on paljon hälinää ja tapahtumaa. Minulla on aina ollut taipumus haalia itselleni paljon tekemistä. Mutta jos kiire on jatkuvaa, ei jaksottaista, ei sitä kestä kukaan. (Ja minulla ei ole edes lapsia!!!). Suurin ongelmani on kuitenkin se, että aivot raksuttavat koko ajan, vaikka fyysisesti onkin leppoisempia päiviä.
Ihminen on aina niin kiireellinen, kuin tuntee olevansa. Työt eivät tekemällä lopu. Siksi, päätin ottaa pienen aikalisän. Ottaa ajatuksistani loman. Olen ottanut sen kunnolla viimeksi viime vuoden helmikuussa Thaimaassa. Olen joko-tai -tyypiä, joten helpoiten se onnistuu vaihtamalla maisemaa. On tekopyhää blogata hyvinvoinnista, jos ei muista myös lepoa. Stressi on kaiken pahan alku ja juuri. Siinä ei paljon punajuuret auta, jos koko ajan käy kierroksilla. 🙂
Olen valmistellut postaukset valmiiksi ja otan toki läppärin mukaan, joten blogissa sinänsä ei tapahdu mitään muutosta. Kamerasta minun ei tarvi lomailla, koska loma on minulle yhtä kuin aikaa valokuvata ja valokuvaus on yhtä kuin loma. 😉 Joten ensi viikkolla saatte sitten reissujuttuja. Tänään lähden siis Berliiniin, jippii!!
Toivottavasti tämä on viimeinen kiireeni tällä viikolla. Nyt on nimittäin kiiruhdettava kuntosalin kautta parturiin ja sieltä pakkamaan ja lentokentälle.
Ihanaa loppuviikkoa myös teille! 🙂
xVilma
ps. Kuvat kuvasin pari viikkoa sitten Katajanokan rannassa. Sattumalta satuin kameran kanssa paikalle mitä kauneimpaan auringonlaskuun.
14 Comments
”Siinä ei paljon punajuuret auta, jos koko ajan käy kierroksilla.” Hahhaa paras 😀 Ihanaa reissua!
Hih, kiitos!! 😉
Tiedän NIIN, mistä puhut. Olen myös itse sellainen aktiivinen ihminen, joka ei oikein malta pysyä paikoillaan ja jollain tasolla myös nauttii siitä itse aiheutetun kiireen luomasta aktiivisuuden, aikaansaavuuden ja positiivisen paineen luomasta olotilasta. Toisaalta kun suunnittelee aikataulunsa tosi täyteen kaikkea, siinä nimenomaan ei jää aikaa vain sille rentoutumiselle ja olemiselle, mitä kuitenkin myös tarvitaan. Olen myös huomannut, että usein kovin täyteen buukatussa aikataulussa ei jää kauheasti varaa suunnitelmien ja aikataulujen muutoksille – mihin tunget siirtyneen tapaamisen, kun kalenteri on jo täynnä? Tai miten hoidat jonkun suunniteltua aiemmin tarvittavan homman, kun päivät ovat jo hommaa täynnä? Tai entä jos joku homma viekin vain yksinkertaisesti odotettua enemmän aikaa? Liiallisesti hötykyilystä tulee juuri sellaista turhaa ja negatiivista stressiä, joka sitten kuormittaa päätä vapainakin hetkinä.
Olen itse ryhtynyt tekemään sellaista, että jätän tarkoituksella esimerkiksi viikonloppuja täysin suunnittelemattomiksi ja saatan sitten vaikka löhöillä koko päivän tekemättä mitään järkevää. Tunnistan kuitenkin itsessäni myös sen pienen nipottajan, jota harmittaa, jos päivä on mennyt ikään kuin ”hukkaan” saamatta aikaiseksi mitään hyödyllistä. Olen myös surutta ryhtynyt perumaan ei-aivan-välttämättömiä menoja, jos tuntuu siltä, että ei vain jaksa. Harvaa asiaa on oikeasti pakko tehdä, joten loppujen lopuksi toimin ehkä vähän nurinkurisesti, että ensin suunnittelen paljon ja sitten karsin, kun voimat ja aika loppuvat kesken. Mutta jotenkin huomaan, etten vain osaa olla toimettomana ja kivoihin juttuihin on vain niin mukava tarttua. Monesti käy myös niin, että sillä suunnittelun tai mukaan suostumisen hetkellä ei tiedä tai osaa hahmottaa, miten paljon aikaa jokin vie ja missä vaiheessa. Olen liian monta kertaa löytänyt itseni siitä tilanteesta, että yhtäkkiä kaikki hommat kasautuvatkin aikataulujensa puolesta sattumalta juuri parin viikon ajalle, jolloin kaaosta ei osannut ennalta aavistaa.
Tärkeintä lienee kuitenkin muistaa, että kiire on useimmiten itse aiheutettua, joten itse siitä on myös osattava päästää irti. Vaikka sitten juuri noin, että ottaa välillä väkisin pienen paussin ja lähtee ihan jonnekin muualle reissuun. I feel you. 😉 Ja ihanaa reissua kaunokainen!
http://www.lily.fi/blogit/pupulandia
Ihana kommentti Jenni, kiitos!! Ja oon niin samaa mieltä. Luin äsken sun pitkän pohdintapostausken ja se vähän herätti lisää tähän kiire-aiheeseen… 😮 Pitää kyllä pitää paremmin huolta jaksamisesta!
Hah, juuri kirjoitin aivan samaisesta aiheesta. Jos kiire jatkuu, voi tulla aikamoisen kamala ja pakottava stoppi. Höllää, tyttö!
Käy toki tsekkaamassa mun uusi blogi kans auranseikkailut.blogstpot.com 🙂 Mukavaa lomailua!
Kiitos kommentistasi!! Kävin sun blogissa ja kivoja postausaiheita!:)
hauskaa matkaa!:)
Kiitos sisi!!
Hyvä postaus ja tärkeä aihe! kamppailen juuri saman asian kanssa ja jouduin hölläämään tahtia, etten kuormita itseäni liikaa. Lepo on tärkeää! Hauskaa viikonloppua 🙂
Kiitos ja leppoisaa viikkoa!! 🙂
Sun blogista on tullut yks lemppareista. Kauniita kuvia ja järkeviä mietteitä. Olet kaunis sisältä ja ulkoa.
Kiitos, ihana kuulla!! 🙂 Mäkin pidän sun blogista paljon ja oot tosi inspiroiva tyyppi. Tänäänkin aamulenkillä mietin sua (ja sun maratonsuoritusta) ja jaksoin juosta vähän pidempään. ;D
Hienoja kuvia olet kuvannut!
Kiitos paljon. 🙂