Kesähiukset 2015
Blogini lukijoille on varmasti tullut hyvin selväksi, että kauneusihanteeni on aika luonnollinen. Yksi parhaista päätöksistä hiusten suhteen oli, kun värjäsin monen (7?) vuoden jälkeen todella tummat hiukseni takaisin lähelle omaa väriä. Tummat hiukset olivat kivat ja omalla tavallaan näyttävät, näytin ainakin erilaiselta kuin nyt, mutta näin on parempi. Pidän enemmän siitä, että hiukset eivät näytä niin värjätyltä. Myös harvempi värjäysväli on ehdotonta plussaa.
Luonnolliset värisävyt hiuksissa ovat muutenkin in, mutta se ei tarkoita, että hiuksia ei värjättäisi. Itse kävin eilen toista kertaa täällä Englannissa värjäämässä hiukset samalla kampaajalla. Hän on tehnyt minulle kahden värisiä ohuita raitoja, lämpimä ruskeita ja vaaleita ja vain puolikkaaseen päästä. Olen tykännyt, että juuri näin hiukseni vaalentuvat juuri sopivasti ja luonnollisesti.
Minulla on hiusten kasvatusopraatio meneillään, joten latvoja tasoitettiin vain noin sentin verran. Mallini on aika tasapitkä, mutta edestä hiukset on leikattu viistosti laskeutumaan. Hiukseni eivät ikävä kyllä kasva mitenkään erityisen nopeasti ja koen että latvoja on pakko tasoittaa vähintään 3 kuukauden välein, että ilme pysyy huoliteltuna. Saa siis nähdä kauanko menee, että saan kasvatettua pidemmät hiukset. Laineet hiuksiin on tehty suoristusraudalla. 🙂
9 Comments
Kauniita nuo raidat kyllä! Itselläni on ollut oma hiustenväri todella pitkään, joten kampaajalla olen käynyt pahimmassa/ parhaassa tapauksessa kerran vuodessa tai puolessatoista – hups :D. Nyt kuitenkin innostuin laittamaan hieman vaaleita raitoja, onhan se kivaa vaihtelua.
Aurinkoa!
Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi
Kiitos Hannele!! 🙂 Vaihtelu kyllä virkistää 🙂 Ihanaa viikkoa sinne!
Jos et ole vielä opti-MSM:ää kokeillut, niin kannattaa! Itselläni se ainakin tuntuu nopeuttavan hiusten ja myös kynsien kasvua 🙂
Opti-msm on kyllä loistava tuote ja ollut itselläni käytössä vuosia. Suosittelen ehdottomasti Puhdistamon msm-valmisteita, jotka valittiin vuoden 2015 urheiluvalmisteeksikin (niille joille uusi tuote, niin tekee hiusten, ihon ja kynsien lisäksi hyvää myös nivelille). Puhdistamon msm+c on mielestäni myös parhaimman makunen msm-valmiste. 🙂
Itselläni juuri tällähetkellä opti-msm on loppu, mutta yleensä sitä tulee käytettyä. Pitääpäs hankkia sitä taas aspa. 😉 Se on kyllä auttanut monilla hiusten kasvuun ja esimerkiksi äitilläni suoraan hiusten lähtöönkin. Hyvä kuin toit tämän esille, kiitos Pinja! 🙂
Upeat hiukset ja upea sinä 🙂
Kiitos. 🙂
Sulla on kyllä on niin kauniit ja hyvinvoivan näköiset hiukset. Ja värikin noin täydellinen! Ihanaa kesää Englantiin!
Kiitos paljon Maisa!!<3 🙂 Ihanaa kesää sinullekin!!!
Kuinka nopeasti Pinja huomasit msm:n vaikutuksen hiusten kasvuun ja miten paljon sitä syöt?