Style
Eilen illalla haimme Venetsian kentältä ihanan vieraan meille kolmeksi yöksi. En ollut tavannut Monaa kuin muutaman minuutin aikaisemmin, mutta en epäröinyt hetkeäkään kutsua Monaa kylään. Monan blogista (Mona´s Daily Style) olin saanut käsityksen, että meillä on ainakin ihan samat kiinnostuksenkohteet: bloggaaminen ja sosiaalinen media, ravinto, urheilu, jooga, meditaatio, matkustaminen...
Lue20.09.2016
Mona Italiassa
Kun katson ensimmäisen blogivuoteni otsikoita, hirvittää. Heitin otsikon mielivaltaisesti sen enempää ajattelematta sen merkitystä. Ajattelin, ettei sillä ole niin väliä. Mutta kuinka väärässä sen suhteen olinkaan… Otsikko on yksi blogipostauksen tärkeimmistä asioista. Se määrittää suurimmaksi osaksi avataanko teksti esimerkiksi bloglovinin, facebookin tai muiden sivustojen kautta. Ja isoksi osaksi blogeihin...
Lue13.09.2016
Vinkkejä Bloggaamiseen 2/3 – Otsikointi
Siinä vaiheessa, kun aikoinaan aloin miettiä mahdollisimman rasvattoman ruokavalion sijaan ravintoarvoja ja ravitsevuutta, oivalsin jotain oikeasti hyvin itsestään selvää. Syön ravitakseni itseäni ja saadakseni energiaa, jotta toimintakykyni pysyy yllä. Tarvitsen rasvaa. Tarvitsen vitamiineja. En tarvitse mahdollisimman kevyttä light juomaa tai rasvatonta jugurttia. Ei ole sama, syönkö tyhjiä kaloreita ja...
Lue31.08.2016
Hyvä Energiataso
boots / & Others Stories hat / Topshop bag / Zign (here*) jeans / Gina Tricot dress / Urban Outfitters knitting / H&M (lainassa siskolta) Tässä viimeinen Flow postaus: toisen päivän asuni ihanan Kaisan kuvaamana. Tulin eilen Kajaaniin rakkaan ystäväni (ja pienen kummityttöni!) luo. Seuraavat päivät menevät täällä...
Lue16.08.2016
Flow Look – Day 2
boots/ Billi Bi (here*) dress / Navy London (here*) bag / Zign (here*) leather jacket / Jofama En ajatellut, että postaisin asukuvia Flowsta, mutta kiitos Saralle näistä! Olisipa sitä aina vieressä useita innokkaita ja ihania bloggaajakollegoita kameroiden kanssa… 😀 ♥ Flow tuli käynnistettyä loistofiiliksin ensin Bik Bokin järkkäämillä etkoilla,...
Lue13.08.2016
FLOW – DAY 1
boots/ Billi Bi (here) dress / Navy London (here) necklace / Selected Femme (here) bag / Zign (here) hat / Topshop Jos johonkin on ihana pukeutua, niin festareille! Vaikka pukeudunkin arjessa hyvin klassisesti ja naisellisesti, rakastan boheemia tyyliä. Festarityylini kuuluu aina hapsut, koruröykkiöt, bootsit, hatut ja mokkanahka....
Lue12.08.2016
Festarityyli
vest / Tally Weijl skirt / Zara top / Filippa K. bag / Zara watch / Michael Kors sunnies / Les Piéces Uniques shoes / Billi Bi Kävimme tällä viikolla päiväseltään kauniissa Bassano Del Grappassa. Ihastuin kaupunkiin heti, etenkin sen ihanien kauppojen takia! Ostin vain kirjan (Art of Creative Thinking)...
Lue30.07.2016
My Style in Bassano
dress / H&M (similar here) belt / H&M watch / Daniel Wellington (similar here) bag / Michael Kors (similar here) sunnies / Les Piéces Uniques shoes / Billi Bi (similar here) Minun piti tänään kuvata ja postata teille kampaustutoriaali, mutta ääneni on jostain syystä ihan maassa. Hiustutoriaaleja on toivottu...
Lue19.07.2016
Favorite Summer Style
dress / Filippa K. earings / Kalevala Koru (similar here) necklace / Mango (similar here) bag / Furla (similar here) shoes / Alexander Wang (similar here, here) Italiassa kuulemma ei ole väliä, minkä väriseen asuun nainen pukeutuu häihin, joten päädyin tähän valkoiseen Filippa K.:n mekkoon. Ostin mekon viime...
Lue14.07.2016
Wedding Style
Tässä asuni viime viikonlopun häistä. Asuni, joka valikoitui päälleni oikeastaan edellisenä iltana… En tiedä onko teillä muilla samanlaista tarvetta, mutta jotenkin isoihin juhliin olen tottunut ostamaan jotain uutta ylleni. Nyt kuitenkaan ennen häitä minulla ei ollut tilaisuutta päästä ostoksille suureen kaupunkiin ja netistä mekon tilaaminen jäi, joten päädyin yli...
Lue07.07.2016
Häihin vanhassa mekossa…
skirt / H&M (similar here) top / Zara (similar here) shoes / Adidas by Stella McCartney Toivottavasti kaikkien juhannus on sujunut mukavissa merkeissä tähän asti! 🙂 Itse vietin eilen koko päivän olovaatteissa, joten nämä asukuvat ovat juhannusaatolta. Olin itseasiassa eilen varsinainen velttouden huippu ja suurimman osan päivästä vain luin...
Lue26.06.2016
Sunnuntain Ajatuksia
Se, että minä odottaisin jotain suomalaista juhlapäivää into piukeana, on hyvin poikkeuksellista, mutta nyt täytyy sanoa, että olen superinnoissani juhannuksesta! En ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen ehkä kuin kerran Suomessa tähän aikaan vuodesta ja silloinkin olin Helsingissä viettämässä kaupunkijuhannusta. Nyt olen Pohjanmaalla ja näen kaikkia rakkaita lapsuuden ja nuoruuden...
Lue24.06.2016