Tasan viikon päästä matkaan kuukaudeksi Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan, ja toteutan yhden unelmani laajentamalla maanosia matkakartassani. Odotukset paikasta ovat kovat, mutta en silti koskaan pety kaupunkeihin, kyliin, hotelleihin.. Otan ne annettuna, tutustumalla niihin sellaisena kuin ne ovat. Vaikka odotan paikalta paljon, odotan enemmän kuukaudelta, ajanmääreeltä. En tiedä muuttuuko tämä tarve vanhetessa, mutta siitä asti kun tulin täysi-ikäiseksi, olen tehnyt joka vuosi vähintään kuukauden mittaisia matkoja (paitsi viime vuonna). Nyt sisälläni on kutkuttanut jo pitkään tuo tunne, että pakko saada tällainen projekti. En pidä lineaarisesta vaan syklisestä etenemisestä. Haluan erottaa tiettyjä aikoja toisista, koska niin muistan ne paremmin, niin tunnen eläväni.

Kuukausi ei ole pitkä, mutta se on eri kuin kaksi viikkoa. Olen sanonut pitäväni yleensä kaupunkilomista enemmän kuin rantalomista, siksi että niissä usein toimitaan. Nähdään, opitaan ja koetaan enemmän, kuin rantatuolissa maaten -hotellilla suurimman osan aikaa viettäen. Kun lähden kuukaudeksi (tai pidemmäksi) pois, alan elämään maassa arkea. Käyn kaupassa ja teen itse ruokani, käyn kuntosalilla, tutustun ihmisiin, löydän omat rutiinini, kehitän itseäni, teen töitä. Se on mielestäni mahtavaa. Turistina lomaillessa näen vain yleensä paikan kiiltokuvapuolen, mutta työskennellessä silmät avautuvat myös muulle, tarttumapinnalle. Se jättää jäljen.

Toki pitemmät reissut vaativat uhrauksia –taloudellisia, sosiaalisia ja suunnitelmallisia. Esimerkiksi en pääse pikkusiskoni vanhojentansseihin, vaikka molemmat meistä sitä varmasti haluaisimme ja huomenna menen juttelemaan opettajan kanssa opiskelujeni etenemisestä (tai etenemättömyydestä ;)). Mutta matkustaminen on investointia. Uskon sen antavan enemmän kuin se ottaa. Uhrauksia tehdään, jotta voidaan saada enemmän kuin oli. Yksi syy, mikä itseäni aina himottaa reissuissa, on paluu. Jos ottaa välillä vähän välimatkaa, alkaa taas nähdä tuttujen asioiden hienouden. Niiden asioiden, jotka arkipäiväisyyden takia helposti unohtaa.

Hyvin eletty elämä, ei tarkoita välttämättä ainaista onnistumista, mukavuutta tai lineaarista eteenpäinmenoa. Ihmiset ovat erilaisia, mutta minulle on tärkeää kokeilla, oppia ja nähdä mahdollisimman paljon. Se tarkoittaa minulle tässä hetkessä juuri sitä, että voin pakata laukkuni ja matkustaa vapaasti avartamaan maailmaani.

En ole muuten hetkeen kirjoittanut mitään pohdiskelevampaa. Tähän on muutama syy. Olen joskus sanonut, että yksi syy bloggaamisen aloittamiseen, oli se että halusin tuottaa. Halusin tuoda ulos itsestäni jotain ja luoda, sen sijaan, että kaiken aikaa imin itseeni kaikkea. No nyt homma on mennyt vähän päälaelleen. Kun tuotan blogiin keskimäärin joka päivä postauksen ja sen lisäksi tuotan juttuja lehteen, on luomiseni syönyt ison osan aikaa siitä lukemiselta, opiskelulta, pohtimiselta… Arkisempiin postauksiin tämä ei ole ongelma. Huomaan kuitenkin, että syvällisemmän tekstin tekoon, en tarvitse välttämättä enempää aikaa kirjaimellisesti, mutta tarvitsen tyhjempiä aivoja. Tarvitsen aivoihini tilaa poukkoileville ajatuksille ja uuden näkemiseen, omaksumiseen, sulatteluun ja hyväksymiseen. Tarvitsen siis pysähtymistä..

(Kuukauden irtioton aikana yritän jättää tilaa “tylsistymisellekin”, joten postaustahtini tulee reissun ajaksi varmaan vähän hiljentymään. Ihan vain, että osaatte varautua. ;))

Summary:

In a week I’m traveling to Cape Town. It’s going to be my first time in Africa and one dream come true. I have high expectations of the city and I’m sure I won’t be disappointed. But even more I’m exited about the fact that I’m spending a whole month in there.

xVilma