Hymyllä hyvää

16

Life

16.10.2013

Lilyssä on meneillään loistava Kävikö pahasti? –kampanja. Se lähti bussiin kaatuneesta vanhuksesta, ja ihmisten välinpitämättömyydestä asiaa kohtaan. Alkuperäinen teksti löytyy täältä ja hyvät vastaustekstit asian tiimoilta esim. Saaralta ja Eevalta. Jos haluaa vähän ajattelemisen aihetta, suosittelen lukemaan!

 

Minä jatkan samalla teemalla.. Hymyllä. Sen merkitys on nimittäin valtava, niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Miettikää, millainen maailma olisi, jos kaikki hymyilisivät kadulla, työpaikalla ja lääkärin odotushuoneessa. (Ei nyt tietenkään koko aikaa, mutta verratten vaikka siihen, kuinka usein näytetään hapanta naamaa). Hymy on helppo laittaa kiertämään, koska siihen yleensä aina vastataan hymyllä. Se tarttuu kuin tartuntatauti. Esimerkiksi, jos vauva hymyilee sinulle –hymyilet todennäköisesti automaattisesti takaisin.

 

Hymy kertoo sanattomasti hyvistä tunteistamme. Suomalaisten voi olla vaikea saada suustaan kohteliaisuuksia ja rakkaudenosoituksia lähimmäisille, mutta miksi sitten hymyilykin on niin vaikeaa?!


Hymy tekee helposti lähestyttäväksi, itsevarmaksi ja viehättäväksi. Se, että ihminen on kauneimmillaan hymyillessä, johtuu mielestäni juuri edellä mainituista asioista. Lisäksi: hymyyn vastataan hymyllä ja hymy lisää ihmisessä mielihyvähormonien määrää, joten toinen näkee sinut paremmassa valossa vapautuneen mielihyvänkin takia. Helppo tapa siis vakuuttaa työhaastattelussa, saada muut pitämään esityksestäsi ja jäädä mieleen ihastuksellesi.

 

Ei ole ihme, että ennen voimisteluesityksiäni valmentaja muistutti moneen kertaan, että ”muistakaa hymyillä”. Samoin sanotaan puhelinmyyjille. Hymyn kuulee puhelimenkin läpi. Aito hymy antaa myös lohtua, toivoa, helpotusta –se viestii, että kaikki järjestyy.

 

Joskus ei vain hymyilytä. Sekin on ok. Mutta aidon hymyn voi saada aikaan ajattelemalla hyvää. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa: kirjoita ylös asiat, mistä olet kiitollinen tänään. Lue vitsi. Sano toiselle kohteliaisuus tai kerro, että hän on tärkeä ja käytä hänen hymyään kimmokkeena. Käytä peiliä ja hymyile itsellesi. Katso YouTubesta videoita koirista (ne ”hymyilevät” innokkaasti melkein aina) tai nauravista pikkulapsista. Tai vain päätä hymyillä. Tekohymykin lisää endorfiinin tuotantoa. Usein se muuttuu siitä silmien pilkkeeksi ja sydämen lämpimäksi tunteeksi.


 

Etsin luonnollista ja aitoa hymyä, kun minua pyydettiin valitsemaan kaksi suosikkiani Blistexin Huulimalli haussa –kilpailun finalisteista. Kaikki finalistit loistivat kauniilla hymyllään, mutta koska kokonaisuus ratkaisee, jäi mieleeni parhaiten Heidi Kouva ja Amanda Essen.  Raikkaita ja rohkeita tyttöjä, joilla oli ihanat esittelytekstit. Finalisteista viisi pääsee Blistexin mainoskuvauksiin ja äänestäjät puolestaan voivat voittaa tuotepalkintoja tai Samsungin järkkärin. Käykää äänestämässä omaa suosikkianne 20:stä finalistista täällä!


Haastan sinut myös ajattelemaan (erityisesti tänään) muista hyvää ja hymyilemään paitsi vuorovaikutustilanteissa, myös tuntemattomille ohikulkijoille. Täten julistan pienen hymy kiertämään –kampanjan jatkoksi Lilyn Kävikö pahasti? -teemalle. Luulen, että jokainen meistä tarvitsee hymyjä piristämään tätä pimenevää syksyä. 🙂

Tässä yhden suosikkikirjailijani Dale Carnegien kirjasta (Kuinka saat ystäviä, vaikutusvaltaa ja menestystä) löytyvä lainaus hymystä:

Se ei maksa mitään, mutta saa aikaan paljon.

Se rikastuttaa niitä jotka sen saavat, köyhdyttämättä niitä jotka sen antavat.

Se kestää vain tuokion, mutta sen muisto voi joskus kestää ikuisesti.

Ei niin rikasta tai köyhää joka tulisi toimeen ilman sitä, mutta jokaiselle se tekee elämän rikkaammaksi.

Se tuo onnea kotiin, hyvää tahtoa kauppaan ja se on ystävien tunnusmerkki.

Se on lepoa väsyneille, toivoa toivottomille, aurinkoa surullisille ja luonnon paras vastalääke vaikeuksiin.

Kuitenkaan sitä ei voi ostaa, kerjätä, lainata tai varastaa, sillä siitä ei ole maallista hyötyä kenellekään ennen kuin se on annettu.


 

Hymyilyttävää päivää,

Vilma

*tämä postaus on tehty yhteistyössä Blistexin kanssa.