Face of the day: Maryam

16

Beauty

15.10.2013

Ihana ystäväni ja kollegani, Maryam Razavi, on yksi Suomen työllistetyimpiä malleja, joten olen aina ollut imarreltu päästessäni kuvaamaan häntä. Tämän postauksen kuvat otin Kauppalehden Optio gaalan näytöksen backstagelta. Kuvaustouhuni lähti aikoinaan pääosin liikkeelle Maryamin kanssa -hän on ollut suurin ulkopuolinen rohkaisijani, niin blogissa kuin kuvaamisessakin. 🙂


Maryam on tehnyt mallinhommia jo 11 vuotta ja on varmasti monille tuttu kansikuvakasvo. Hän on myös mm. Marimekon, Sokoksen, Anttilan, Haltin ja Aleksi 13:n luottomalli. Oikeastaan Maryam on tehnyt Suomessa kaiken, mitä malli voi tehdä. Lisäksi hän on tehnyt kansainvälistä uraa lähes siitä asti, kun astui Modelboomin toimiston ovista sisään. Lontoossa hän asui neljä vuotta ja Milanossa jopa itse George Clooney valitsi Maryamin Nespresson mainokseen vastanäyttelijäkseen. Viime viikolla julkaistiin Maryamin olevan uusi Pantenen kasvo. Aika siistiä, vai mitä!

Maryam on aina yhtä kannustava ja positiivinen -ja jotenkin söpö. Vaikka Maryam on saavuttanut vaikka mitä, hän on vaatimaton, eikä pidä itsestään meteliä. Arvostan Maryamin hyväntahtoisuutta ja työmoraalia. Kieltämättä Maryam on ihminen joka näyttää silmissäni aina todelta tyylikkäältä ja hyvältä, mutta Maryamissa on niin paljon muutakin kuin ulkonäkö. Ja vaikka ei omistaisikaan Maryamin geenejä, niin kyllähän ystävälliset ihmiset aina sädehtivät.

Blogissani Maryam on esiintynyt jo aikaisemmin yhteisten projektejemme myötä sekä muutamissa asukuvissa, mutta nyt päätin tehdä hänestä pikku esittelyn ja kysyä, mitä kaunotar tällä hetkellä tekee.

Olet nyt asettunut enemmän Suomeen, mitä tällä hetkellä puuhailet?

-Mallin töitä vielä Suomessa jamuualla Euroopassa. Pidän myös blogia (exclsvbymaryam.com). Blogin kautta olen ruvennut tekemään myös stylistin hommia. Itseasiaassa stylistin työt lähtivät liikeelle meidän (siis minun ja Vilman) yhteisistä projekteistamme kuvata testikuvauksia new face –malleille.
Muutamia viimeaikaisia töitä mainitakseni, olen esimerkiksi stailannut Diandran Lost-videon ja Elastisen Kerrankin-videon.
Myös Anna Abreuta olen päässyt stailaamaan ja hänen kanssaan olen tehnyt yhteistyötä kesästä asti. Lisäksi kirjoitin kesällä Elleen palstaa, jossa tutustuin eri naisten tyyleihin ja vaatekaappejen aarteisiin.


Annoin myös Maryamille pari vaihtoehoa, joista pyysin valitsemaan toisen. 🙂

Tässä Maryamin valinnat:

KUNTOSALI/JUOKSULENKKI

-Lenkki tekee hyvää kropalle ja mielelle. On ihana saada raitista ilmaa ja hengähtää.

KIRJA/TV

-Rakastan uppoutua hyvään kirjaan.

KORKOKENGÄT/TENNARIT

-Korkkarit tällä hetkellä, mutta kesän viiletin tennareissa.

VIHERSMOOTHIE/KAURAPUURO

-Olen huomannut, että kroppa kaipaa vihreää. Vaikka syön salaatteja, se ei aina riitä kasvisten määräksi. Ja vihersmoothieissa on loputon määrä vaihtoehtoja, niin mauissa kuin täyteläisyydessä. Ja se on vaan niin hyvää!

LEOPARDIKUOSI/TASARAITA

-Tykkään minimalistisuudesta ja raitakuosi on elegantti. Tasaraidan pukee helpommin “oikein”. Leopardikuosi on paljon hankalampi -tai sitä pitä miettiä, ettei mene niin krumeluuriksi. 🙂

KULTA/HOPEA

-Kulta on elementtini, mutta täytyy myöntää, että tykkään nykyään sekoittaa eri metalleja. Palaan silti aina kultaan. Se on mun luottojuttu. 



 

Kiitos vastauksista aina yhtä upealle Maryamille!


Tässä linkit meidän yhdessä tekemiin (ensimmäisiin) testikuvauksiini:

Testit/Tara

Testit/Minna

Testit/Emilia.T

xVilma

Ps. Maryam esitti minulle muutamia kysymyksiä ja vastaukset voit lukea hänen blogistaan täältä.

PPs. Nyt kun blogin arkistot eivät vieläkään toimi, voi juttuja hakea vasemman ylälaidan haku-kohdasta. Syöttämällä esim. Vilma, löytyy katsaus vanhoista kirjoituksista otsikoineen ja aloituskuvineen. Jos Asukuvat Maryamista kiinnostavat, voi sitä kautta hakea kyseiset postaukset. 🙂