Butt & Thigh Workout Anywhere (video)

25

Videos

28.03.2016

_MG_9487 loppu

Olen kirjoittanut blogissa, että treenaan alakroppaa muutamalla eri tyylillä. Uskon, että monipuolisuus on aina hyvä juttu ja erilaisten ärsykkeiden antaminen kehittää parhaiten, kun kroppa ei ehdi tottua niihin.  Pidän yleensä kerran viikossa jalkapäivän, mutta muuten yhdistän jalkatreeniä muuhun treeniin. Minulla ei siis ole mitään treeniohjelmaa/ tarkkaa suunnitelmaa, mutta treenaan alakroppaa yleensä kolmella eri tavalla:

1.Salilla isoilla painoilla, jolloin teen kaikkea maastavedoista jalkaprässiin.
2.Kayla Itsinesinkin jalkatreenien tyyliin tehden intensiivisen treenin, joka kuormittaa jalkojen lisäksi koko kroppaa. Tähän kuuluu erilaisia kyykkyjä, hyppyjä ja korokkeille nousuja pienemmillä painoilla tai kehon painolla.
3. Siten kuten tässä videossa näytän. Nämä liikkeet teen usein kotona ja lisätehoa niihin saisi nilkkapainoista. Nämä aktivoivat hyvin pieniä lihaksia, mutta liikkeittä tehtäessä on keskityttävä tekemään ne rauhassa ja huolella. Tämä nostaa huomattavasti vähemmän sykettä kuin muut jalkatreenini ja samalla voi katsoa vaikka telkkaria.. Tosin, itse tykkään silti keskittyä vain treeniin. 😉

Kuvasin videolle nämä 12 alavartaloa tehokkaasti aktivoivaa liikettä. Teen yleensä kutakin niin kauan kuin jaksan (ja vielä muutamia toistoja yli!). Toistoja tulee siis yhteensä monta sataa. Jos tekee kaikki 12 liikettä molemmilla jaloilla, voi riittää yksi kierros. Voi myös tehdä ensimmäistä 6 liikettä 2-3 kierrosta ja pitää tauon ja siirtyä tekemään loppuja kuutta liikettä 2-3 kierrosta.

Minulla oli tarkoitus puhua videossa, mutta eilen videota kuvatessa kotiin pauhasi meidän kadulla pidettävät Jazz-festivaalit ja taustamelu oli liian kova.. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. 😉

https://youtu.be/d6RsKvKEM_w


 

SUMMARY: I often do this exercices at home. You can make them harder by using ankle weights for example. These movements activate very small muscles so focusing on the workout and doing the movements evenly and carefully is important. This particular workout will increase your heart rate less than my other legs/butt workouts but giving a different kind of stimulation to the muscles is important to develop them the best! 🙂

 

 

VP2