5 x Näitä juttuja odotan

33

Life

18.06.2017

1. Saan huomenna kylään kolmeksi yöksi yhden kiinnostavan tyypin. Tätä kollegaani en niin hyvin ennestään tunne – vaikka netin välityksellä tavallaan hyvin tunnenkin. Uskon, että meillä tulee hyvin hauskaa, innolla odotan!

2. Ensi viikolla suuntaamme myös poikaystäväni kanssa yhden yön minilomalle yhteen lempikaupunkiini. Olen haaveillut jo pitkään, että saisin nähdä tämän taianomaisen ja romanttisen kaupungin iltavalaistuksessa. Meillä menee loppukesä muuten valitettavasti näillä näkymin pitkälti kaukosuhteessa, joten päätettiin ottaa pikku irtiotto tähän väliin. Arvaatteko, mistä kaupungista puhun?! 😉

3. Ensi viikon vielä kruunaa, kun isosiskoni tulee viikonloppuna kylään. Hän ei ole vielä käynyt täällä, joten voitte arvata, että muutamat päivät hänen kanssaan tulee olemaan intensiivisiä – niin paljon mitä kaikkea hänelle haluan näyttää ja niin monta ravintolaa, kahvilaa ja gelateriaa, mihin haluan hänet viedä! ♥

4. Kuun vaihtuessa suuntaan Suomeen pikkuveljeni rippijuhliin ja parin Pohjanmaapäivän jälkeen vietän Helsingissä viikon siskoni ja hänen miehensä ”asunnon vahtina”. Täydellistä päästä nauttimaan Helsingin kesästä heinäkuussa pitkästä aikaa. Veikkaan, että tällä kertaa ei ole työkiireitä, kun media-ala lomailee, joten ajattelin puoli lomailla ja tehdä kaikkia kesäjuttuja ystävien kanssa.

5. Ehdottomasti kesän odotetuin juttu on, kun heinäkuussa lähdemme isolla joukolla perheen kanssa viikoksi New Yorkiin. Sinne onkin jo valtava ikävä ja siistiä päästä kaupunkiin kesällä! (Tämän kahden vuoden aikana tekemäni neljä reissua Nyciin ovat kaikki sattuneet talvikuukausille.) Siitä on myös varmasti yli kymmenen vuotta, kun oltaisiin oltu kaikki sisarukset viikon ajan saman katon alla. Saa nähdä, mitähän siitä tulee. ;D ♥

Elokuulle on aika mielenkiintoiset ja erilaiset suunnitelmat, mutta kerron niistä lähempänä. Vielä kaksi viikkoa sitten minulla ei ollut mitään hajua koko kesästä, muuta kuin se, että lennän New Yorkiin reiluksi viikoksi, joko Italiasta tai Suomesta. Viime viikkoina ja päivinä onkin sitten sattunut ja tapahtunut… Aika spontaanisti olen vain päättänyt nyt asioita, mutta niin kai aina teen. Siitä tulee kyllä hyvä fiilis, kun laittaa asioita vaan tapahtumaan eikä jahkaile. 🙂

Mitä te odotatte kesältä? 🙂

Tallenna