33 kysymystä ja vastausta: Totuus kuullaan poikaystävän suusta

99

Life

23.11.2018

Tämä hauska haaste on kiertänyt blogeissa ainakin nyt kuukauden päivät Julian aloittamana. Lauri on kuvannut yli neljä vuotta lähes kaikki blogikuvani, mutta koskaan en ole häntä täällä ääneen päästänyt. (Ihan kuin hän olisi halunnut… :D) Mutta nyt oma pääni on jo viikonlopun joogaopettajakoulutuksessa, joten kysyin, josko Lauri voisi vastata haasteen kysymyksiin. On ollut niin ihana lukea, mitä muiden poikaystävät kertovat! Osaan vastauksista kirjoitin omat kommenttini alle, jos en ollut ihan samaa mieltä…

Suurimmasta osasta kuvista kiitos menee Janitalle. Janitan ansioista tuli taas Thaimaan reissulta edes muutama yhteiskuva meistä muistoksi. 🙂 Mukana myös jokunen vanhempikin kuva, jonka tähän hätään löysin… Englannista, New Yorkista, Mykonokselta, Italiasta ja Lapista.

Mutta nyt niihin kysymyksiin…

1.Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitapaamisellamme?

Siinä se on. 😉 Elämäni nainen.

-Näin Lauri on mulle aiemminkin kertonut, mutta suhtaudun tähän väittämään vähän varauksella vakuutteluista huolimatta. 😀 Pakko sanoa, että tää on silti ehkä romanttisinta, mitä Lauri on mulle sanonut. Tavattiin kasvotusten vasta sen jälkeen, kun oltiin jo kirjoteltu, soiteltu ja skypetetty – eli meidän ensi tapaamisella jo ”tunnettiin” toisemme… 🙂

2.Nauranko vitseille, joita en oikeasti tajua?

Naurat ja sen jälkeen kysyt, että voisitko toistaa.

3.Pidänkö halailusta?

Liian paljon. Varsinkin aamuisin, kun haluaa nousta ylös sängystä jo.

4.Haluaisinko pienet vai isot häät?

Sopivan kokoiset. Ei övereitä, mutta ei minejäkään.

5.Olenko koskaan rikkonut lakia? 

Luultavasti teini-ikäisenä montakin kertaa. Yhdessäolon aikanamme et.

6.Millainen on voileipäni? 

Ei voita, ei juustoa eikä sitä tätä tai tuota, mitä minä käytän, mutta vihreän värinen.

-Niin siis avocadoleipä.

7.Millaista musiikkia kuuntelen? 

Massamusiikkia ja biisejä joiden mukana voi tanssia.

-Jos jotain itse laitan soimaan, se on kyllä meditointimusaa tai jotain rauhallista kitaramusiikkia.

No totta!

8.Mitä pelkään?

No johan… Tää on hyvä kysymys! To do -listoja, hiusten lähtöä, unenpuutetta, sitä että asiat ei mene niin kuin ajateltu, sitä että oletko tarpeeksi hyvä, sitä että suoriudutko tarpeeksi hyvin, muiden mielipiteitä hieman liikaa ajattelet (minä olen tämän vastakohta). Sitä miten lukijasi reagoivat siihen, kun matkustat lentokoneella.

-Haha, Lauri selvästi se kehen purkaan mun huolet…sorii! 😀

Mitä sä naurat, tuossa oli vaan osa!

-Italialainen puoli Laurista vain liioittelee…

9.Kestänkö stressiä?

Katastrofaalinen ihminen kestämään sitä ja stressaat kaikesta turhasta. Haha ’’kaikki kyllä järjestyy’’. 😉

-Onni on poikaystävä, joka EI stressaa…<3 😉

10. Oudoin tapani? 

Aamujoogatunti ja suoraan nukkumaan.

-Heh, monesti nukahdan sohvalle tunnin jälkeen… Valvon aina liian myöhään.

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?

Täsmälliseen.

-Samaa mieltä.

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi? 

Se nainen, josta puhuit meidän Meksikon matkalla ja ostit pikku lompakon, jossa oli hänen kuvansa.

-Ai Frida Kahlo? Mistä sä sen keksit!? Mut voisin kyllä, itse en olisi osannut vastata tähän mitään…

13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla? 

Antaisit suurimman osan hyväntekeväisyyteen ja läheisimmille. Ostaisit asunnon Helsingistä ja käyttäisit rahoja viisaasti, jotta ne takaisivat sinulle elämisen vapauden ilman säännöllisiä aikatauluja.

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi? 

Sateenkaari. Puolia löytyy suunnasta toiseen ja ei koskaan tiedä, mikä väri on päällä.

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä? 

Onneks ei ole, että poikaystävässä. Epärehellisyys ja kieroilu.

16. Mikä on suosikkiroskaruokani? 

Konjakkikana.

-What :DD Täs ei kysytty inhokkia. Ja siis ROSKAruoka….

Et oikein syö koskaan mitään roskaruokaa.

-No en kyl oikein syökään. (Oon sokerin perään enemmän.)

17. Rumin vaatteeni, josta minä pidän, mutta sinä et? 

Ne mekot, jotka on täynnä kukkia ja muistuttaa mua verhoista.

-Tän kyllä jo tiesinkin.

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti, jonka lähetin sinulle? 

Kiitos!

-Me kirjotetaan aina sana tai yks lause per whats app viesti. Todennäköisesti tätä ennen on ollut multa useampi sana ja lause.

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan? 

Kyllä, mutta et liikaa. 🙂

20. Kun riitelemme, miten käyttäydyn? 

Olet tietyn aikaa kovis ja sitten herkistyt. Epäreilua.

-Sä aloitat kyllä meidän riidat yleensä, joten ei oo epäreilua. 😀 (Me ollaan molemmat aika temperamenttisia, mut kumpikaan ei onneksi oo yhtään pitkävihainen, eikä meillä koskaan mökötetä.)

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan? 

Risotto Italiassa ja Suomessa salaattia. Neuvottelet tarjoilijan kanssa sopivan annoksen ruokailutottumuksien mukaan.

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia? 

Kuvankäsittelyn.

23. Mikä saa minut todella vihastumaan? 

Jos ’’unohdin’’ tiskata, hups.

24. Entäs piristymään? 

Läheisyyden osoituksen niin kuin halaukset.

25. Millainen olen tyttöystävänä? 

Hieman kaikkea ja juurikin se sopiva mixaus saa minut pitämään sinusta todella paljon.

26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui? 

O-ou. En muista. Eikä kuulemma Vilmakaan. 😀

Italiassa ensimmäisenä kesänä Vilma teki aloitteen.

– Me molemmat muistetaan paremmin se päivä ja hetki, kun sanottiin ääneen, et me seurustellaan. Se hetki on ehkä mun paras muisto ikinä, mut nää kyllä tapahtui samoihin aikoihin Italiassa.

27. Mitä teen heti ensimmäiseksi aamulla? 

Katsot puhelimelta, mitä yön aikana on tapahtunut ja menet pesemään hampaat. Tai useasti heräät ennen mua aamujoogaan.

28. Millaisia vaatteita käytän kotona? 

Rentoja.

-No eikö kaikki käytä?! 😀 Ympäripyöreä vastaus.

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa? 

Aika hyvin kyllä sujuu kaikki.

30. Kumpi määrää kaapin paikan? 

Yhtäkkiä ei tullutkaan tekstiä niin sulavasti haha. Varmaankin minä tuon sen lopullisen varmuuden päätöksiin, mutta kehotan aina sinua kuuntelemaan intuitiotasi. Teet monia päätöksiä itsenäisesti ja mielestäni ne ovat hyviä.

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni? 

Olet jopa liiankin hyväsydäminen ja muita ajatteleva, mutta se on myös parasta sinussa.

32. Entä paras piirre ulkoisesti? 

Silleen kohteliaasti ilmaistuna, alaselkä.

-Apua. Etkö nyt mitään muuta keksinyt… (Lauri sanoi mulle tarkoittavansa peppua). :D

-No hymy, silmät

33. Ihanin yhteinen muisto? 

Yhteiset reissut, vaikea sieltä on yhtä poimia. Mutta tykkään myös todella paljon arjestamme, sillä sehän sen kokonaisuuden loppujen lopuksi muodostaa. 🙂

-Minkä kokonaisuuden?

Elämän!

-OK<3

No Lauri, millaista oli vastata näihin? -Noh…mielenkiintoista.  Vastaatko jatkossakin mun blogihaasteisiin? – No empä tiiä. Mitä sä haluaisit sanoa mun blogin lukijoille? Kiva kun luitte. 🙂

Lisää aihetta sivuten:

Viisi rakkauden kieltä