Vitamix

19

Food

14.10.2013

Aamulla viittasin uuteen keittiöni ihmeeseen ja monet blogiani seuranneet ehkä arvelivat, että vihdoin olen ostanut kauan puhumani mehukoneen. Instagram-seuraajani tietävät jo, ettei kotiini kuitenkaan päätynyt mehukone -vaan blendereiden kuningas, Vitamix.

Materia on tehnyt minut kahdessa tapauksessa hyvin hyvin onnelliseksi. Ensimmäinen oli se, kun sain nykyisen kamerani lahjaksi. Toinen kerta on tämä. Olen haaveillut Vitamixista vuodesta 2009, mutta silloin en olisi uskonut, että joku päivä raaskin hankkia kyseisen blenderin. Niille, jotka eivät tiedä, Vitamix ei ole ihan halpa. Messutarjouksena blenderi maksoi 599e. Minulla ei olisi ollut tähän kyllä varaa…

..mutta tein vähän matemaattisia laskentoja. 😉 Vitamixilla on 7 vuoden takuu. Seitsemässä vuodessa on 2 555 päivää (en huomioinut karkauspäivää). Minä ja avopuolisoni käytetään blenderiä yhteensä varmasti lähemmäs 500 kertaa vuodessa. 7×500=3 500. Voin siis ajatella, että käytämme Vitamixia 3 500 kertaa (todennäköisesti enemmän, koska laite kestää kuulemma kymmenenkin vuotta helposti). No 600e:3 500=0,1714..e, eli yhden blendauksen hinnaksi tulee n. 17 senttiä. Ja tämän voi jakaa kahdelle ihmiselle. Kun ottaa vielä huomioon, että tämä on satsaus hyvinvointiin ja vähentää uskoakseni ulkona syömistä, olen varma, että tämä oli kannattava hankita.

Jos materia, kuten kamera tai blenderi, helpottaa jokapäiväistä elämää, lisää siihen nautintoa ja niiden avulla saa luotua, jotain pysyvää, on se mielestäni hintansa arvoinen. (Kauheat perustelut, mutta kuten huomaatte, en ostele kauhean kevytkenkäisesti asioita..) 😉

Olen niin fiiliksissäni tästä. Tänään tein jo aamupalaksi samettisemman smoothien kuin koskaan, välipalaksi blendasin porkkanoista ja kananmunista lättytaikinan ja iltaruuaksi tehdään vielä kasvissosekeitto.

Vitamix on sanottu olevan maailman paras blenderi. Se on yksi suosituimmista blendereistä smoothiebaareissa ja ammattikokkien keskuudessa. Ylivoimainen 2 hv:n moottori (kyllä!) takaa sileän lopputuloksen. Olen myös huomannut, että tämä on todella helppo puhdistaa! Vitamix tekee monen eri kodinkoneen työt ja sillä valmistuu helposti ja nopeasti esimerkiksi keitot, pähkinä/siementahnat, salsat, kastikkeet, jäätelöt, leivät, jäämurska… jne. Luulenpa siis, että blogissani ei voida välttyä uudelta ruuanlaitto (Vitamix) innostukseltani. 🙂

xVilma