Tiedättekö, kun facebook nostaa aina välillä vanhoja julkaisuja siitä, mitä tapahtui juuri kyseisenä päivänä vuosia sitten? Näin ilmeisesti kävi tänään, kun ystäväni Maryam jakoi seinälleen 7.10.2012 postatun jutun. Miten olin voinut unohtaa nämä kuvat?!

Halusin nyt tehdä uusinnan tasan kolme vuotta sitten tehdystä postauksesta. Luulen, että monikaan ei joka tapauksessa ole näitä nähnyt, koska tähän aikaan blogillani oli lukijoita vain joitain satoja ja blogimuutoissa näin vanhat postaukset ovat menneet rikki. Minulle tuli jotenkin tunteellinen olo, kun tämä kuvauspäivä muistui mieleen. Kolme vuotta tuntuu menneen silmän räpäyksessä, mutta tuona aikana koko elämäni on muuttunut totaalisesti.

Minusta on myös hauska katsoa näitä kuvia… Minä olin todellinen superamatööri kun valokuvasin nämä: käytössä oli ihan perusjärkkäri, en kuvannut raw-kuvia, olin aloittanut kuvankäsittelyn ja valokuvaamisen harjoittelun vasta vajaa puoli vuotta sitten jne.. Silti tykkään yhä näistä kuvista (vaikka nyt tekisin kyllä huomattavasti ammattitaitoisemmat ;)). Mutta näiden kuvien kanssa harjoittelin enemmän kuin minkään kanssa. Muistan, kuinka käsittelin yhtä kuvaa koko päivän (tai kaksi), koska mielessäni oli visio ja halusin saada toteutuksen edes sinne päin. En tosiaan osannut tässä vaiheessa kuin ehkä prosentin kuvankäsittelytaidoistani, mitä olen nyt kolmessa vuodessa oppinut, mutta nämä kuvat aloittivat sinnikkään opettelun. 🙂

Tekisi niin mieli halata Maryamia! Täytyy sanoa, että sillä on ihan valtavan iso merkitys, millaisia ihmisiä ympärillämme on ja saammeko kannustusta ja tukea. Se että, joku uskoo sinuun, voi muuttaa aika paljon elämässäsi. Juuri nyt kun viikon sisään sain esimerkiksi kaksi blogipalkintoa ja ensimmäinen vuosi yrittäjänä tuli täyteen, tuntuu uskomattomalta ajatella tätä päivää:

7.10.2012

”Pian blogini perustamisen jälkeen ystäväni Maryam kysyi, että kiinnostaisiko minua yhteinen projekti, että koitettaisiin tehdä muotikuvasarja otsikoineen teemoineen jne. Tähän asti olin kuitenkin kuvannut malleja vain extempore, muutamassa tunnissa ja lähinnä räiskinyt menemään samoilla vaatteilla. Malli on ollut siis pääasia, ei niinkään vaatteet, tyyli tai kuvien yhteensopivuus.

Tämä oli selkeä haaste minulle. Huomasin, että ilman suunnittelua ei olekaan niin yksinkertaista tehdä kuuden sivun sarjaa, siten että asennot, ilmeet ja kuvakulmat ovat tarpeeksi erilaiset joka kuvassa. Ja että juttu on yhtenäinen, muttei tylsä. Piti huomioida, että jokainen kuva toimii yksittäin ja yhdessä, että vaatteet näkyvät hyvin ja malli näyttää kauniilta. Näihin asioihin ei testikuvissa tarvitse kiinnittää niinkään paljon huomiota ja ymmärsin nyt vasta kunnolla, että aina ei sarjaan päädy se paras kuva, vaan juttuun sopivin. 

Tällä kertaa oman haasteen toi myös valon muuttuminen, koska aloitettiin kuvaukset vasta iltapäivällä. Iltaa kohden valo meinasi loppua, mutta ratkaistiin asia tekemällä sarja valöörin mukaan, vaaleasta tummaa kohti. (Oma kamerani on vielä sen verran huono, että hämärässä kuvista tulee epätarkkoja). Tässä projektissa opin kuitenkin muotikuvaamisesta uutta ja ehkä seuraavassa ”editorialissa” tiedän jo tarkemmin mitä teen.
Nyt vihdoin kun ollaan saatu Maryamin kanssa tämä yhteinen projekti loppuun, esitän kuitenkin innoissani lopputuloksen. Meikkauksen ja hiukset toteutettiin rennosti kahdestaan.

Kiitos suloiselle mallille Taralle, joka kylmyydestä huolimatta oli todella tsemppari. Nämä olivat 16-vuotiaalle mallin alulle yhdet ensimmäisistä kuvauksista. Ja kiitos ihanin Maryam stailauksesta ja ideoista.
En keksi tällä hetkellä hauskempaa harrastusta, kuin hyvällä porukalla kuvaaminen!”

Nämä jäivät ensimmäisiksi ja viimeisiksi ”editorial” henkisiksi kuvauksi joita olen tehnyt kameran toisella puolella… Mutta ehkä vielä joku päivä (revanssi menee bucket listalle)!