Raw Rasberry Chocolate Cake

40

Food

29.04.2016

IMG_5131

 

Lähestyvän vapun kunniaksi ajattelin jakaa vähän inspiraatiota raakakakun tekoon. Netti on pullollaan nykyään (tarkempia) raakakakkuohjeita, joten ideana on lähinnä inspiroida soveltamana reseptejä oman maun mukaan. Tämä on itseassa ensimmäinen raakakakku, jonka tein alusta loppuun täysin päästä. Mielestäni raakakakut ovat siitä nerokas keksintö, että samalla kun tekee voi maistella ”taikinaa” ja luoda omia reseptejä. Jos leivoksia paistaa uunissa on omien reseptien kehittely huomattavasti enemmän hakuammuntaa, kun joutuu odottamaan paistumista.

Itse rakastan vadelman, merisuolan ja mantelin yhdistelmiä suklaan kanssa, joten laitoin tähän kaikkea edellä mainittua. Kakusta tulikin omaan (ja poikaystäväni) makuun tosi hyvää ja varsinkin seuraavana päivänä kakku oli vähän liiankin hyvää… 😉 Niin ja toisin, kun voi näyttää, kakku oli superhelppo ja aika nopeakin valmistaa.

rawcakeIMG_5327

VADELMA-SUKLAA RAAKAKAKKU

1.POHJA 1 pussi Go Raw Ball Mixiä (GoGreen), 0,5 dl suklaasmoothie Mix sekoitusta (Puhdistamo), 0,5 dl sulatettua kookosöljyä

2.POHJA 1 pussi Go Raw Bar Mixiä (GoGreen), 0,5dl mantelivoita, ripaus merisuolaa

PERUSTÄYTE 1 iso avokado, 4 kypsää banaania, 200g vadelmia, 150g liotettuja cashewpähkinöitä, 0,5dl sulatettua kaakaovoita, 1,5rkl sulatettua Puhdistamo lime-kookosöljyä (voit käyttää myös tavallista kookosöljyä), (1rkl tocoa, 1tl lesitiiniä)

TÄYTE 2 Puolet perustäytteestä, 0,5 dl raakakaakaota, 1rkl luomu hunajaa, ripaus merisuolaa
1. Sekoita 1.POHJA blenderissä ja painelle vuoan (Ø17cm) pohjalle. Voit leikata leivinpaperista ympyrän pohjalle, ettei taikina tartu vuokaan.
2. Sekoita 2.POHJA blenderissä. Ja laita kulhoon odottamaan.
3. Sekoita perustäyte blenderissä. Ota puolet täytteestä ja levitä pohjan päälle. Laita vuoka pakkaseen, jotta täyte vähän jähmettyy. Tee lopputäytteestä kakun toinen suklainen täytekerros TÄYTE 2.
4. Ota kakku pakastimesta ja lisää toinen pohjakerros (2.POHJA) sekä sen päälle loput täytteestä (TÄYTE 2). Laita pakkaseen pariksi tunniksi tai yön yli ja koristele haluamallasi tavalla.

VINKKI! Lesitiini on uusin ”superfoodlisä” keittiössäni ja lisäsin sitä tocon kanssa tuomaan kakkuun kermaisuutta. Lesitiini on ravintorikas, mutta erityisesti käytän sitä emulgointiin. Lesitiini emulgoi luonnollisesti rasvat ja veden, jolloin esimerkiksi raakasuklaasta, smoothiesta ja mousseista tulee hyvin tasaista ja samettista.

kakku

This was the first raw cake, which I did from start to finish to completely on my mind without any recipes. I think the raw cakes are an ingenious invention because while you make it you can taste the ”dough” and create your own recipes. If the cake make in the oven is the development of our own recipes considerably more shot in the dark, when you will have to wait to be baked. In this recipes I have used different ingredient mixes so mainly to give an idea of how the cake can be made and I want to inspired to you try mix your own favorite ingredients! The cake tastes really good and especially the next day the cake was a little too good …;) Oh, and the cake was much easier and quicker to make what maybe look.

RAW RASBERRY CHOCOLATE CAKE

BASE 1:  1 bag Go Raw Ball Mix (GoGreen), 0.5 dl Chocolate Smoothie Mix (Puhdistamo), 0.5 cups of melted coconut oil

BASE 2: 1 bag Go Raw Bar Mix (GoGreen), 0,5dl almond butter, a pinch of sea salt

BASIC FILLING: 1 large avocado, 4 ripe bananas, 200g raspberries, 150g soaked cashews, 0,5dl melted cocoa butter, 1,5rkl melted lime-coconut oil (you can also use ordinary coconut oil), (1 tbsp toco, 1 tsp lecithin)

CHOCOLATE FILLING 2: half of basic padding, 0.5 cups of raw cocoa, 1 tbsp organic honey, a pinch of sea salt

1. Mix BASE 1 in a blender. Press the bottom of dough on the bottom of the cake tin (Ø17cm).
2. Mix BASE 2 in a blender and place in a bowl to wait.
3. Mix BASIC FILLING in a blender. Take half of the filling and spread over the base. Put the cake tin in the freezer. Do CHOCOLATE FILLING in a blender.
4. Remove the cake from the freezer and add the second base layer (BASE 2), as well as on top of the rest of the filling (CHOCOLATE FILLING). Put in the freezer for a few hours or overnight. Decorate with rasberries, almond flakes and raw chocolate bites. Enjoy!
VP2