Rakas blogi,
Ei olla nähty pitkään aikaan! Viimeisen pari kuukautta olen laiminlyönyt sinua, tiedän, mutta se ei johdu sinusta. Vaan siitä, että on ollut muualla kiire tähän päivään asti. Jossain vaiheessa kyllä myös huomasin, että oli ihan hyvä ottaa etäisyyttä yli 7 vuoden tiiviin symbioosin jälkeen.
Jo useamman vuoden olen ollut vähän hukassa tämän kanssa, kuten tiedät. Tämäkään ei johdu sinusta, siitä etten pitäisi sinusta. Päinvastoin olet minulle todella rakas. Olit vuosia ehkä liiankin tärkeä minulle, halusin antaa sinulle kaikkeni ja oli vaikea pysyä erosta sinusta. Olit paljon enemmän kuin työväline tai päiväkirja, itseilmaisun kanava tai oppimisalusta. Sinä ja kaikki muut ihmiset täällä olivat ystäviäni, kun olin toisinaan yksinäinen ulkomailla. Muistan monta iltaa (milloin missäkin), kun istuin seurassasi kahvilassa tai baarissa. Monta viikonloppuaamua tai juhlapyhää, kun heti herättyäni kiirehdin luoksesi. Olin sinusta ylpeä ja teit minut onnelliseksi. Tuntui, että olin avullasi löytänyt paikkani maailmasta.
En koskaan olisi voinut uskoa, millaisia ristiriitaisia tunteita tulet vielä herättämään. Kuten nyt tiedät, olen monesti halunnut lopettaa kirjoittamisen. Olen miettinyt, että ansaitsisit enemmän kuin pystyn antamaan. Tuntui, etten ole uskollinen, jos en kerro sinulle kaikkea. En ole voinut. Olen ottanut kaiken vakavasti, olethan ollut niin tärkeä. Muut tuskin ymmärtävät tuntemuksiani kanssani, mutta ei tarvitsekaan. Olen tuntenut usein syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa, siitä että en kehittänytkään sinua enää samalla palolla kuin totuit. Että et sitten kuitenkaan ollut se ainoa elämäntehtäväni.
Sen jälkeen, kun viimeksi nähtiin, olen muun muassa vihdoin valmistunut joogaopettajaksi! Koulutuksessa opin paljon lempeydestä. Olenhan nyt laillistettu Heartful Yoga -opettaja. Ajatella, tästäkin haaveesta tiesit ensimmäisten joukossa! Haluan kyllä jakaa lisää vielä matkasta kanssasi ja muiden tällä sivustolla viihtyvien. Mutta juuri kuluneen vuoden aikana opin ymmärtämään itseäni paremmin… herkkyyttäni ja omia kovia vaatimuksiani. Oletkin tässä yksi harjoitustanner; Voin tehdä asioita, vaikka ne eivät olisikaan täydellisiä, vaikka en antaisi itsestäni 100 tai 110 prosenttia. Ei ole pakko ylittää aina itseä, olla joko tai. Perfektionistinen puoleni, halusi niin usein jättää sinut kokonaan, koska muistutit siitä, etten mielestäni ollut riittävän hyvä. Että olin ennen parempi bloggaaja. Nyt osaan jo ajatella, että olin vain erilainen ja sinä olet nyt erilainen. Takana on kuitenkin positiivisia syitä ja olethan sinä pysynyt hienosti pystyssä ilman jatkuvaa läsnäoloani.
Olet huomannut, että olen kirjoittanut jo useamman postauksen tai rivin kriiseilystäni aikaisemminkin… Lupauksiakin, että nyt löydän taas aikaa enemmän sinulle. Mutta haluan nyt silti antaa sanojen vain tulla, oli se toistoa tai ei. Sillä on kulunut pisin tauko siitä, kun viimeksi jaoin ajatuksia kanssasi ja en tiedä, mistä aloittaa.
Olen nyt New Yorkissa. Makaan air bnb asuntomme sängyllä ja Manhattanin melut kantautuvat vähän sisälle. Lauri häärii vieressäni tietokoneella myös. Viihdyn täällä hyvin. Tänään sain yhden asian päätökseen, ja voin huokaista hetkeksi helpotuksesta. Nyt ei ole enää niin paljon asioita pöydällä.
Haluaisin jakaa kanssasi senkin, että tunnen oloni itsevarmemmaksi kuin ehkä koskaan. Itsetuntoni on vaihdellut elämäni aikana, kuten se ehkä kaikilla tekee… Mutta nyt huomaan, että voin taas aika hyvin, kun tunnen näin. Olen viime aikoina ylittänyt itseäni ja käynyt läpi syviä tuntemuksia. Pidin myös onnistuneesti joogaopetusnäytön ja olen näyttänyt haavoittuvuuteni muille. Lisäksi olen kohdannut pelkojani: olen esimerkiksi laulanut ihmisten kuullen ja jopa nauttinut siitä, olen puhunut englantia videolla isolle joukolle ja sain potkua siitäkin, kun pystyin lopettamaan kahvin juonnin, kaikista alkuepäilyistä ja päänsäryistä huolimatta. Olen myös niin iloinen, että olen saanut käännettyä unirytmini. Olenkin aamuihminen! Olisitko voinut uskoa?!
Yli vuoden pelkäsin uupumisen jälkeen laittaa itseäni äärirajoille, puskea itseäni vähän. Nyt kun takana on monta kello 5.00 herätystä ja erittäin tuotteliasta päivää, tiedän, että ei hätää. Kunhan pidän riittävästä unesta huolta, pystyn kyllä. Uusi rytmi sopii itseasiassa minulle paljon paremmin, kerron vielä tulevaisuudessa sinullekin miksi. Tuntuu hyvältä. Tämänkin takia uskon, että palaan luoksesi taas useammin. En enää pelkää samalla lailla, että uuvun uudestaan.
Ai niin, ja tulen olemaan täällä Jenkeissä nyt kaksi kuukautta. Ensin kuukauden New Yorkissa ja sitten kuukauden Losissa. Dreams come true! Tuskin kuitenkaan täytän sivujasi matkajutuilla. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kiinnostaa taas tosi paljon (jee!) ja tietysti joogaan liittyvät asiat. Täällä, jos jossain, pääsee haistelemaan tulevia trendejä. Yksi asia vielä, mistä pakko kertoa sinulle: minusta tulee pian täti!! <3
Tykkään aina välillä selailla taaksepäin meidän yhteistä matkaa. Kiitos kun pidät muistot, hetket ja ajatukset täällä tallessa. Arvostan, että olet kulkenut mukanani jo näin pitkään. Tänään, kun mietin sinua, en tunne negatiivisia ajatuksia, turhautumista tai tuskanhikeä, epätietoisuutta, syyllisyyttä, ahdistusta tai epämääräisyyttä. Oikeastaan vaan kiitollisuutta ja inspiraatiota. Koitan vaalia suhdettamme jatkossa ja tulla moikkaamaan useammin. Kiva, että yhä olet.
12 Comments
❤️❤️❤️
???
Onpa ihana ja söpö postaus! ♡
Kiitos, kiva kun kommentoit. ?❤️❤️
Onnea joogaopettajaksi valmistumisesta! Olisi mielenkiintoista lukea tähän aiheeseen liittyviä juttuja 🙂
Kiitos paljon Anne, tulossa seuraavaksi postaus tästä!! ??❤️
❤️❤️❤️❤️❤️❤️ihana
Kiitos Roosa ?
Onnea tuoreelle joogaopettajalle! Niin ne unelmat tuppaavat totetutumaan kun niille antaa aikaa ja oikeasti tekee asioita saavuttaakseen ne. Hieno saavutus ja vielä kerran, ONNEA!
Kiitos Hanna! ❤️?
Ihana postaus <3
Kiitos paljon Elsa!! ❤️?