Myssyfarmi – Ihastuin ekomuotiin (+arvonta)

31

Style

09.01.2017


*yhteistyössä Myssyfarmi

En muista, koska olisin kokenut sellaisia paukkupakkasia kuin viime viikolla täällä Pohjanmaalla. Olen ollut monta edellistä talvea pääosin muualla kuin Suomessa, eikä talvivaatevarustukseni ole ollut ihan ajan tasalla. Nämä kuvat otettiin esimerkiksi -24 asteen pakkasessa, mikä on varsin täydellinen lämpötila ulkokuvaukseen. 😉

Olen kiitollinen, että Myssyfarmilta saapui paketti otolliseen aikaan. Valitsemani ihana Pihlava-myssy sekä Jäkälä -kaulaliina ovat lämmittäneet täällä Suomessa kirjaimellisesti muutakin kuin mieltä. Olen sellainen vilukissa, että olen pitänyt näitä melkein sisälläkin…

Osa teistä on varmasti kuullut Myssyfarmista, pöytyäläisestä luomutila ja ekodesign -yrityksestä. Itse kuulin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten. Pakko sanoa, että harvemmin törmään tällaiseen yritykseen, jossa ihan kaikki ihastuttaa. Niin arvot, tuote, brändi, tarina, palvelu kuin visiokin… Myssyfarmin ajatuksena on, että asiat tehdään paremmin, kun ne tehdään hitaammin. Itse uskon kaikessa, että laatu korvaa määrän. Valitsen mielummin yhden, rakkaudella tehdyn ja ympäristöä kunnioittavan tuotteen, kuin monta samantekevää. Myssyfarmin villatuotteilla on samaa tunnearvoa ainakin itselleni, kuin omien isoäitieni tekemissä lapasissa ja villasukissa. Niiden päällä pitäminen tuntuu paremmalta… Tuntuu, että on pala hienoa tarinaa. ♥

Ja aika sympaattisesta tarinasta onkin kyse! Tekisi mieli kopioida tai referoida yrityksen tausta tänne, sen verran mielenkiintoisesti kaikki alkoi….  Sen, sekä keitä Myssyfarmin emäntä ja isäntä ovat, saa selville täältä tai voit katsoa Myssyfarmilla kuvatun videon täällä. Nostan hattua, tai pitäisikö sanoa myssyä, sillä nykyään kyseessä on palkittu luksusbrändi, joka valloittaa kiihtyvällä tahdilla kansainvälisiä markkinoita. Sain ilokseni jakaa teille alekoodin verkkokauppaan, joten sen ja arvonnan löydät postauksen lopusta! 🙂

Tykkään Myssyfarmista paitsi sen tarinan ja ihanien tuotteiden, myös arvojen takia. Tuotteet ovat ekologisia ja ne valmistetaan todella laadukkaasta suomenlampaan luomuvillasta. Olen vasta ihan parin viime vuoden aikana alkanut kiinnittää vaatteissa materiaaliin huomiota. Akryylit ovat jääneet hyllylle ja olen alkanut satsata luonnonmateriaaleihin. Ne kestävät ja ovat ympäristöystävällisempiä, mutta myös tuntuvat ja näyttävät paremmilta. Myssyfarmin villa on peräisin Rintalan luomutilalta sekä myssyfarmin omilta luomulampailta. Laatuominaisuuksista ja lampaista voi lukea lisää täältä. Villa pestään vain kevyesti, jotta sen luontainen rasva eli lanoliini säilyisi. Lanoliini pitää villan pehmeänä, erittäin ihoystävällisenä ja luonnostaan vettä- sekä likaahylkivänä.

Myssyfarmista tekee erityisen myös myssymummot, ryhmä paikallisia isoäitejä ja eläkeläisrouvia, jotka intohimoisesti kutovat käsin kaikki villatuotteet. Uskon, että tulevaisuudessa tällaisella on yhä enemmän arvoa. Haluamme tietää tarkemmin, mistä vaatteet tulevat ja jäljittää ostostemme alkuperää. Jo nyt monet olemme tarkkoja ruuan alkuperästä ja kosmetiikastakin enenevässä määrin. Itselläni vaatteiden ekologisuudessa on petrattavaa, mutta eettisesti ja ekologisesti valmistetut vaatteet ja asusteet kiinnostavat.  Minusta on hienoa, että Myssyfarmi edustaa jotain, mitä Suomella on tarjota maailmalle puhtaan luonnon ansiosta: ainutlaatuista aitoutta, rehellisyyttä ja laatua.

Beanie / Myssyfarmi*
scarf / Myssyfarmi*
jacket / Zara
shoes / Kurt Geiger
sweater/ COS

ALEKOODI:
Blogini lukijana saat -20% alennukseen Myssyfarmin verkkokaupasta.
Alekoodi on VILMANMYSSY20 ja se on voimassa ma 9.1.- su 22.1.

ARVONTA:
Voita valitsemasi Myssyfarmin tuote! Osallistua voit vierailemalla Myssyfarmin verkkokaupassa TÄÄLLÄ ja valitsemalla lempituotteesi. Kommentoi tämän postauksen kommenttikenttään sen tuotteen nimi, minkä haluaisit ja voit voittaa sen itsellesi. Osallistumisaikaa on 16.1. asti. 🙂


I´m wearing my new scarf and beanie by Myssyfarmi. Myssyfarmi is an award winning organic farm and an ambitious design company from Finland. Myssy products (Myssy = a beanie in Finnish) are handmade in Pöytyä by the local grannies. Today myssy are sold in 8 countries and you will find more information in english on their website here. 🙂

*tuote saatu osana yhteistyötä

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna