My Gloria Fashion Show Style
mekko / Filippa K. (sample), bleiseri / Zara, kengät / Alexander Wang, laukku Filippa K., kello / Furla
Istun tässä junassa Pohjanmaalle, kun kirjoitan tätä. Aamulla oli pieni paniikkipakkaus, sillä pari päivää olen ollut poissa kotoa. Kuten IG-storystä on voinut huomata, vietin ensin yhden yön Vierumäellä ja sieltä käytännössä suoraan suuntasin Hotel St. Georgen sviittiin. Ihana ystäväni ja kollegani Sofia Ruutu ja Kapphal olivat järjestäneet pienelle porukalle hemmottelupäivän, johon kuului hyvää ruokaa ja juomaa, rentoa hengailua, uuteen Kapphalin Limiten Edition-mallistoon tutustumista ja mahdollisuus ammattilaisen tekemään meikkiin, hiuksiin sekä Blue Laguunin manikyyriin. Tästä meillä oli yhteiskyyditys Gloria Fashion Show kutsuvierasnäytökseen. Ilta oli todella upea ja oli ihana katsoa näytöstä ensimmäistä kertaa katsomosta. Olen useita kertoja itse kävellyt Glorian näytöksessä ja vaikka tästä on aikaa, oli tiimi – malleja myöten – osittain yhä sama. Gloria oli aina mallina yksi lempinäytöksistäni ja jotenkin nytkin yleisöön välittyi hyvä fiilis. Meille kerrottiin, että näytöksen tekemiseen on osallistunut yhteensä yli 300 henkilöä. Sen kyllä huomasi, miten näytökseen on käytetty aikaa, panostusta ja taitoa.
Kuten näistä kuvista varmasti huomaa, hyödynsin ennen näytöstä onnellisena mahdollisuuden meikkituoliin. Tiilikaisen Suvi on jo sen verran tuttu, että minulla oli täysi luotto, että hän saa taiottua väsyneet kasvoni kuosiin iltaa varten. Hiukset pidettiin suorana, tyveä vähän kohotettiin ja latvoja suoristettiin. Meikki sen sijaan oli aika lailla muuta kuin perus arkimeikkini. En ole aikoihin uskaltautunut näin tummaan silmämeikkiin. Olin siinä uskossa, ettei minulle edes sovi enää vahva meikki. Mutta hitsi, että tykkäsin. Pakko kai alkaa yrittää opetella meikkaamaan paremmin tällaisten erityistilaisuuksien varalle. Itselläni ei ollut kameraa edes mukana, mutta onneksi Monalla oli, niin räpsittiin toistemme lookeista kuvat.
Ei paljon paremmin olisi siis viikonloppu voinut alkaa. Toki nyt kun kaksi päivää on mennyt ilman tietokonetta, tarkoittaa se sitä, että Seinäjoella hommia riittää tietenkin perheen kanssa hengailun lisäksi. Olen ollut koko viikon pienessä flunssassa ja tänään aamulla se äityi selvästi pahemmaksi, joten koneella istuminen kotioloissa toisaalta pitää huolen, ettei tule liikaa touhotettua kipeänä. 😉 Mukavaa lauantai-iltaa teille! <3
photos/ Mona (edited by me)
5 Comments
Oi rakastan tuota Filippa K:n mekkoa! Näyttää todella chiciltä bleiserin ja aivan suorien hiusten kanssa. Itse pääsin katsomaan näytöstä eilen iltapäivällä ja olin ihan yllättynyt miten upea ja hauska show oli. Mallit olivat upeita, ja pari vaatteista pääsi myös ostoslistalle, pääasiassa kermanvärinen pitkähihainen pusero röyhelöineen. 🙂
x Laura / Laura Loukola Beauty Blog
Kiitos Laura ihanasta kommentista! ? Ja ehdottomasti samaa mieltä näytöksestä! ❤
Todella upea look!
Kiitos Kepa! ?❤